maanantai 2. helmikuuta 2009

Onnille


Me isäs kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"nyt se on elämässä"

Sinä olit ihan pikkuinen,

ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,


ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä."

Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä."
Sinä olit se ihme tietysti -vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.

Minä ilosta nauroin ja itkin.


"Sill`on ripsissä tähden säkeneet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet."
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen. Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",

me puhuttiin toisillemme.

- Kaarina Helakisa -

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...