maanantai 15. maaliskuuta 2010

Hei, me hiihdetään! Tai sitten ei.

Eilen oli jännä päivä. Onni osallistui elämänsä ensimmäisiin hiihtokilpailuihin, kun lähistöllä järjestettiin Hippo-hiihdot.


Kaikki sujui tosi hienosti, kunnes kesken hiihtomatkan pieni mies yhtäkkiä päätti, ettei haluakaan hiihtää. 
Stop. 
En. 
En halua hiihtää. 
En, vaikka maalissa odotti Henri Hippo karkkikorin kanssa. En, vaikka isikin oli tullut tsemppaamaan kesken työvuoron. Neuvottelujen päätteeksi äiti kantoi totisen hiihtäjän suksineen ja sauvoineen maaliviivan yli. 

Tunnelmaa sen ei annettu silti latistaa. Mahtava tsemppi oli päällä ja ensi vuonna mennään varmasti uudestaan. 


Ja voi miten hyvälle lämmin mehu ja kuuma makkara maistuivatkaan "urakan" päätteeksi. :)
Ja kuinka ylpeä toinen olikaan hienosta palkinnostaan. Ensimmäisestä palkintolusikastaan, jonka kaikki urheat osallistujat saivat.


Kyllä Konnevedellä Pappa on nyt tätä lukiessaan varmaan ylpeä tyttärenpojastaan. Sietää ollakin! Terkut vaan sinne! :D



3 kommenttia:

  1. Hihii, ihana hiihtokilpailukokemus. Siitä se lähtee ;)

    VastaaPoista
  2. Moi

    Voih tuli ihan lapsuuden hiihtojutut mieleen kans.

    Hienosti se sujui kivoja kuvia
    täälläkin;)

    Jamssi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...