torstai 26. elokuuta 2010

Heviä ja tunnustuksia

Eilen olimme hartaasti odotetulla Hevisaurus -bändin keikalla Loviisassa. Onni on suuri Hevisaurusten fani, ollut jo helmikuusta, jolloin sai CD-levyn syntymäpäivälahjaksi. CD on soinut autossamme siitä lähtien lähes joka kerta, kun se pihasta johonkin liikkuu. Jo ennen kuin auto on käynnissä, kuuluu takapenkiltä komento: "Hevisaulusta!".


 ***

Kiitos upean Marie Elisabeth's Rum -blogin  
ihanalle Marielle tästä tunnustuksesta, 
jonka häneltä sain! 
Olen tästä todella otettu!
 
Sääntöjen mukaan tunnustuksen saanut kertoo itsestään seitsemän asiaa. Paljastin jokin aika taaksepäin itsestäni jo sadan kohdan listan, joten olen vähän tylsä ja kerron vain tästä päivästäni... :)

1. Aamupalani oli tänään iso kupillinen maitokahvia.
2. Lounaaksi valmistin kanarisottoa ja salaattia, sillä välin kun mies ja poika leikkivät pihalla.
3. Ruuanlaiton lomassa kuuntelin Spotifysta Morcheebaa ja Miles Davisia.
4. Äänistä päätellen Onni heräsi juuri päikkäreiltä ja meni vessaan.
5. Seuraavaksi aion valmistaa nakki- ja hillocroisantteja, sekä kaakaota termariin eväiksi.
6. Olemme lähdössä metsäretkelle.
7. En vielä tiedä mitä syömme päivälliseksi tai iltapalaksi, mutta sen tiedän että haluan illalla saunaan.

Ja nyt olen kyllä tosi tylsä, mutta en laita tätä tällä kertaa eteenpäin. Tämä on tainnut olla jo lähestulkoon kaikissa seuraamissani blogeissa, joten en keksi enää ketään jolle sen haluaisin ojentaa. Tai jos olisi ihan pakko, niin se menisi kyllä takaisin Marielle, jolta sen sainkin! <3

6 kommenttia:

  1. Meilläkin kolahti lapsiin, kun käytiin Lintsillä kesällä.

    Meillä kuunnellaan aina mentäessä nykyisin Saariston lapsia (äänikirjan uusintakierros käynnissä) ja tultaessa puolestaan Ti-Ti Nallea. Saat arvata kumpi valitsee mennessä ja kumpi tullessa :-)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on soinut Hevisaurus kesäkuusta asti. Onneksi musiikki on myös äidin ja iskän mieleen :-).
    Syyskuun puolivälin paikkeilla heiltä tulee muuten uusi levy.

    Goljatille rapsutus.

    VastaaPoista
  4. Vekarus; taitaa olla aika suosittu tänä päivänä tosiaan tuo bändi. ;) Mekin käytiin Peacockin musikaali katsomassa Lintsillä! Ja tosi hyvä ajatus ottaa heville välillä vaihtoehtoja... alkaa äitiä toisinaan vähän kyllästyttää tuo yksi ja sama levy, vaikka siitä tykkäänkin. :)

    Tania; kyllä uutta levyä kovasti odotellaan meilläkin, että vaihtuu välillä musa ajomatkoilla. :D

    Goljat kiittää rapsutuksista ja minä kommenteista! Aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö Katri...muistan vielä mistä lähin aloin seuraamaan blogiasi :)
    Porvoosta se kaikki alkoi ravintolasta ja vatsapöpöstä. Ihana retki teillä oli kaiken kaikkiaan ja niin kauniit kuvat.
    Blogiasi on kiva seurata kiitos kovasti sinulle.

    Ihania otuksia nuo Hevisaurukset...minulle ihan uusi juttu :) Täytyykin ottaa selvää.

    Mukavaa torstai iltaa sinne <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Marie :)
    Musta on jotenkin hassua, että joku jaksaa näitä turinoita (jotka on joskus oikeasti tosi tylsiä ja arkisia) lukea. Alunperinhän aloitin blogin pitämisen silloin kun rupesin odottamaan Onnia, lähinnä tulevia isovanhempia ja muita sukulaisia varten, jotka kaikki asuvat kaukana meistä.

    Pikkuhiljaa pelkästään Onnin ympärillä pyörinyt blogi on laajentunut leivontaan, ruuanlaittoon, sisustukseen ja milloin mihinkin, itselle ajankohtaiseen asiaan. :)

    Ihailen kovasti blogeja, joiden pitäjillä on selvästi taiteellista silmää - kuten Mariella! Haluaisin kovasti itsekin osata sommitella ja ottaa kauniita kuvia, sekä luoda niistä harmoninen postaus... Ehkä jonain päivänä. :P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...