keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kissanelämää

Minä se tässä, Goljat-kissa. Muistatteko? 

Olen nyt asunut tässä uudessa, ihanassa perheessäni lähes kaksi kuukautta. Enimmäkseen laiskat päiväni koostuvat nukkumisesta ja makoilusta, pihalla hiirien ja lintujen perässä juoksentelemisesta, naapurin 18-vuotiaan kollin hyökkäysyrityksiltä paetessa ja syödessä.
Olen kyllä syönyt ja syönyt ja syönyt. Söisin enemmänkin jos vain annettaisiin! Ja olen kyllä varmuuden vuoksi aina pyytänyt ruokaa kovalla äänellä, jos kuppi on sattunut olemaan tyhjä, vaikka pari kertaa päivässä siihen tulee ruokaa ihan pyytämättäkin. Olen kuulema kasvanut ja vahvistunut, ja minusta on tullut hieno ja reipas kissa! Ja tämä ei sitten ole mitään itsekehua, emäntä on ihan oikeasti sanonut niin!


Kaikki on siis paremmin kuin hyvin, mutta viime viikolla koin taas kauhunhetkiä, kun emäntä koppasi minut syliinsä ja laittoi taas siihen pieneen ja pelottavaan vankilakoppiin. Sitten se pieni ihminen, jota ne kutsuvat Onniksi, ilkkui minulle kaltereiden takaa. Sitten me lähdettiin autolla: minä, emäntä ja pieni ihminen johonkin. Voi että miten taas pelotti. Mourusin koko ajon ajan niin kovaa kuin vain pystyin. 
Perillä huomasin, että paikassa oli jotain tuttua. Hmmm, olin ollut täällä varmasti joskus ennenkin. Sitten muistin, että eläinlääkärissähän oli juuri tällainen haju. Tällä kertaa oli vain eri lääkäri, joka ei paljoa minulle lirkutellut. Pyysi vain emäntää pitämään minua pöydällä paikoillani ja sitten se pisti kankkuun jonkun piikin. Ei se onneksi edes sattunut. Ja sitten ne työnsivät minut takaisin vankilaan, kuulema nukahtamaan! Hah, niinhän te luulette, ajattelin. Ei kyllä tullut mieleenkään käydä siinä tilanteessa nukkumaan. HALOO! Mutta sitten yhtäkkiä alkoi ihan kamalasti väsyttämään. En kertakaikkiaan saanut pidettyä silmiä auki, vaikka miten yritin.....

En tiedä yhtään kuinka kauan olin nukkunut, mutta kun heräsin, niin olin kotona taas! Ihmeellistä! Ja kylpyhuoneessa vielä! Raotin varovasti silmiäni, sillä pää oli vähän kipeä. Ja oksetti ja pissatti! Sitten iski pieni paniikki, että mikä minua vaivaa, kun on niin hutera olo. En pystynyt pidättelemään vaan pissasin alleni. Yritin liikkua eteenpäin, että pääsisin pois, mutta jalat tuntuivat ihan pehmeiltä, enkä päässyt kuin vaivoin raahautumaan kylppärin ovelle. Siihen oksensin.


Emäntä kävi vähän väliä minua katsomassa. Itkin kovasti ja olisin halunnut pois kylpyhuoneesta, mutta emäntä ei päästänyt. Sanoi vaan, että minun pitää vielä toipua. Sitten se toi minulle ruokaa ja vettä. Ei ollut edes kova nälkä, mutta ajattelin varmuuden vuoksi syödä, kun eihän sitä koskaan tiedä miten tässä elämässä käy. Jos vaikka ruokaa ei taas pitkään aikaan saakaan. On siis parempi syödä aina heti kaikki tarjolla oleva ruoka! 


Onneksi sain välillä vähän nukuttua ja tunsinkin oloni hetki hetkeltä paremmaksi. Onneksi emäntä ei ollut vihainen, vaikka olinkin pissannut ja oksentanut lattialle. Mistä sekin tiesi, etten niitä tahallani tehnyt, vaikka se ei ollut edes näkemässä? Mutta sitten kun emäntä oli saanut kylpyhuoneen siivottua, jouduin kokemaan taas jotain ihan kamalaa: emäntä vei minut suihkuun ja pesi minut ihan hirvittävän märällä vedellä! YÖK! Turkki oli ihan märkä, enkä kuitenkaan vielä jaksanut ravistella, saati nuolla turkkiani puhtaaksi. No joo, toisaalta. Olin ennen sitä märkä pissasta, joten kaipa se vesi oli vähemmän paha noista kahdesta.


Nukuin kyllä aika hyvin seuraavankin yön. Tosin jouduin viettämään senkin ajan kylppärissä. Tosi tylsää. Lisäksi emäntä oli tuonut sinne minulle kummallisen laatikon, jossa oli hiekkaa. En ymmärtänyt aikaisemmin mitä sillä pitäisi tehdä, mutta tuona yksinäisenä yönä, jonka vietin kylpyhuoneessa, silloin minulle valkeni. Ja sekin ahaa-elämys tuli kirjaimellisesti PAKON edessä. Oli niin kova pissahätä, eikä yhtään nurmikkoa missään, pelkkää laattalattiaa. Oli pakko mennä pissalle siihen hiekalle, en keksinyt muutakaan!


Mutta voi miten iloiseksi emäntä tulikaan aamulla haettuaan minua kylppäristä ja huomattuaan, että olin tehnyt pissat lattian sijaan siihen laatikkoon. Silloin ajattelin, että en enää ikinä pissaa tai kakkaa sisällä mihinkään muualle, kuin siihen laatikkoon, kun siitä saa niin paljon kehuja! Hyvä minä!


Ja nyt kun minut on kuulema leikattu (en kyllä tajua että mitä), mutta ei sen väliä kun on niin hyvä fiilis, saan alkaa olla enemmän sisällä, mikä on tosi hyvä juttu kun syksykin kuulema tulee. Ei kyllä huvita tuonne sateeseen mennäkään, kun vaihtoehtona on köllötellä sisällä lämpimässä! Ihanaa. Niin ja sitten sain kuulema rokotukset kissaruttoa ja kissanuhaa vastaan. Hyvin olen toipunut leikkauksesta ja rokotuksiin saan tehosteen kuukauden kuluttua.


Miau!

4 kommenttia:

  1. Voi koirat sentään, ei tuo kisunkaan elämä aina helppoa ole. Onneksi kaikki meni hyvin <3 Kerro ihastuttavalle emännällesi että blogissani on hänelle jotain :)

    VastaaPoista
  2. Minustakin on ihana lukea kisusta!

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos ihana Marie tästä ihanasta tunnustuksesta! Olen todella otettu! Kehrään täällä kissan kasnsa kilpaa! :D

    Pullopostia ja leni: kiitos teillekin ystäväiset, kun jaksatte jättää merkkiä käynnistänne. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...