sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Nukkumaraportaasi

Kun Onni syntyi, nukuttiin kaikki kolme samassa perhepedissä ainakin parisen kuukautta. Muistan kuinka meitä varoiteltiin: "Voi voi, nyt tuo lapsi ei ikinä opi omaan sänkyyn nukkumaan. Saatte nukkua samassa sängyssä ainakin 18-vuotiaaksi asti!". Jossain vaiheessa vauva siirtyi pinnasänkyyn nukkumaan, meidän sänkymme viereen. 

Isompaan asuntoon muuttaessamme pinnasänky sijoittui edelleen meidän makuuhuoneeseemme, helpottaen näin yöheräämisistä johtuvaa ravaamista. Pian kuitenkin, öidenkin rauhoittuessa, Onni siirtyi nukkumaan omaan huoneeseensa. Ilman sen suurempia ongelmia. Siitä lähtien poika on nukkunut omassa sängyssään ja omassa huoneessaan. Paitsi tänne nykyiseen kotiin muuttaessamme nukuttiin jokin aika samassa huoneessa remppojen takia. Tämänkään jälkeen takaisin omaan huoneeseen siirtymisessä ei kohdattu sen kummempia vastoinkäymisiä.

Itse muistelen lapsena nukkuneeni kiltisti aina omassa sängyssäni, pyrkimättä vanhempieni viereen. Paitsi - isän ollessa yön yli töissä, pääsin äidin viereen nukkumaan. Tämä muisto mielessäni lupasin Onnille, että saa nukkua vieressäni silloin kun isi on töissä... Virhe.

Viime yönä meillä:

Vein Onnin omaan sänkyynsä nukkumaan puoli yhdeksän aikoihin illalla. Yhden aikaan yöllä Onni kömpii viereeni. Ollaan kahden kotona, isäntä on töissä. Lähden saattamaan poikaa omaan sänkyynsä takaisin, matkalla pitää vielä käydä pissalla. Palaan sänkyyn nukkumaan ja nukahdan. 

Herään uudestaan siihen kun Onni kipuaa taas sänkyymme. Katson kelloa, viime herätyksestä on noin vartti. Tällä kertaa poika haluaa alakertaan juomaan vettä. Vien pojan takaisin omaan sänkyynsä ja annan vettä lasista, jonka olen illalla sängyn viereen vienyt. Menen takaisin sänkyyn. 

Menee vain noin viitisen minuuttia kun Onni tulee taas makuuhuoneeseemme. Nenä vuotaa. Niistetään. Poika takaisin sänkyynsä, minä omaamme. 

Nyt olen jo sen verran väsymyksestä ärsyyntynyt ja hereillä, etten enää nukahda heti. Jossain vaiheessa kuitenkin vajoan takaisin uneen, sillä havahdun jälleen siihen, että Onni itkee huoneessaan: Äääääitiiiiii! Huokaisten (=hammasta purren) nousen sängystä ja menen katsomaan, mitä nyt. Itkua tuhertaen poikanen sopertaa, että haluaa viereen nukkumaan. Yritän pitää ääneni rauhallisena ja selittää tuhannetta kertaa, että se ei käy. Onni nukkuu omassa sängyssään, äiti omassa. On pakko yrittää pysyä tiukkana ja päätöksessämme, vaikka helpommalla pääsisin ottamalla pojan viereeni. Onni jää siis omaan sänkyynsä ja minä palaan nukkumaan toivoen, että seuraava herätys olisi vasta aamulla. Kello on noin kolme. Nukahdan. 

Mutta vain herätäkseni siihen, kun Onni nousee jälleen sänkyymme. Pissattaa ja kakattaa. Käydään pissalla, kakkaa ei tule. Hermostuksissani revin yövaipan alas niin, että toinen reuna repeää. En jaksa hakea uutta vaippaa, vaan nostan vaipan ylös ja juttelen, että kyllä se nyt lopun yön kestää päällä noinkin. Kello on noin neljä. Vien Onnin sänkyynsä, peittelen ja toivotan kauniita unia - ties monennenko kerran. Palaan sänkyyn. 

Kohta kuulen, kun Onni avaa turvaportin portaikkoon. Riennän katsomaan mitä tapahtuu. Poika on menossa pimeässä portaita alas, koska vaippa on huonosti. Otan vaipan pois. Tuskin sitä nyt enää tänä yönä tarvitsee. Ei sitä muutenkaan nykyisin juuri tarvitse. Yhdeksänä aamuna kymmenestä vaippa on kuiva. Vien Onnin sänkyyn takaisin ja palaan itse omaan. Nukahdan ja herään kun Onni kömpii viereeni. Ajattelen, että onpas valoisaa. Katson kelloa: 8:58. :)

Ja mikä on tarinan opetus? Se, että älä anna lapselle lupaa nukkua vieressäsi - edes niinä öinä kun isi on töissä. Jos poika saa nukkua vieressäsi pari yötä isin poissaollessa, täytyy sinne päästä siitä lähtien joka yö, oli isi kotona tai ei. Ja kun päätätte yhteistuumin, että tästä lähtien kaikki nukkuvat omissa sängyissään j o k a  y ö, poika päättää yksipuolisesti yrittävänsä samaan sänkyyn j o k a  y ö, monta kertaa.

Jos annat pikkusormen, se vie koko käden.


***


Ja niin. Miksi Onni ei sitten saisi nukkua vanhempiensa kanssa samassa sängyssä? Niin mielelläni kuin nukkuisinkin tuhisevan poikani vieressä, se on usein mahdotonta jokaiseen ilmansuuntaan heiluvien raajojen vuoksi. On nyrkkiä, kyynärpäätä ja kantapäätä. Yritä siinä sitten nukkua ja olla saamatta mustelmia.

7 kommenttia:

  1. Meillä on olosuhteiden pakosta nukuttu samassa sängyssä jo vuosia, kun muut huoneet ovat olleet varastoina. Nyt on lastenhuone ja sängyt, joihin kyllä mennään nukkumaan, mutta yöllä jossain vaiheessa kaikki on samassa sängyssä.
    Olen onnekseni niin hyväuninen etten herää kylkiä takoviin nyrkkeihin ja jalkoihin.

    Lisäksi lohduttaudun sillä, että sata-varmasti tulee vielä aika, kun äidin vieressä ei todellakaan ole kiva nukkua, hihihiii :D

    VastaaPoista
  2. Meillä tuo kohta 10-v. haluaisi nukkua aina meidän sängyssämme...ja lupa onkin ollut kuten teilläkin ensin, että silloin kun iskä on yövuorossa. Mutta kovin usein sinne pyritään useimminkin; "Äiti, menen vähäksi aikaa teidän sänkyyn..." ja sitten siellä nukutaankin jo täyttä päätä. Sitten kun minä menen nukkumaan, joudun pojan väkisin herättämään (on sen verran iso jo, että kantamaan en ala) ja ohjaamaan omaansa. Hyvin hän siellä useimmiten nukkuukin, mutta joskus tulee niitä öitä, että on nähnyt painajaista ja haluaa meidän väliin. Meidän ainokainen. Juu, ja kyllä varmasti tulee aika parin vuoden sisällä, että äidin tai iskän viekkuun ei enää todellakaan haluta ;)

    Toivottavasti yönne rauhoittuu!

    VastaaPoista
  3. Meillä nuorimmainen on ollut se viereen vieressä nukkuja.
    Juuri tuon käsien ja jalkojen viuhumisesta johtuvan oman univelan takia sovimme, että jokainen nukkuu omassa vuoteessa.

    Ensin tyttö "rupesi" näkemään painajaisia joka yö. Sopimukseen kuului, että painajaiseen herätessä saa tulla viereen.

    Koska jokaöiset painajaiset ei menneet kauan läpi, niin tyttö rupesi aamuisin löytymään milloin mistäkin nukkumasta; sohvalta, nojatuolista, eteisen lattialta, olohuoneen matolta...

    Tiukkana piti olla, mutta kyllä lopulta rupesi pysymään omassa sängyssään.

    Toisinaan tyttö ilmoittaa, että mänkii viereen ja niinhän siinä yöllä käy. Miten ihmeessä itsensä herättääkin?! Sekin ollaan huomattu, että jos mänkijän antaa viereensä jäädä, niin tapa jää heti päälle ja herää taas jatkossa joka yö mänkimään.

    Onhan se ihana lapsesta vieressä nukkua, varmasti! Siksi meillä toisinaan tehdään olohuoneeseen vanha kunnon siskonpeti, jossa porukalla nukutaan!

    VastaaPoista
  4. Loistava postaus! Näen oikein sieluni silmillä, kun taaperratte edes takaisin makuuhuoneiden väliä. Unisempia öitä toivottelen!

    VastaaPoista
  5. Meillä on poika nukkunut aina omassa sängyssään. välillä tulee yöllä meidän väliin, mutta hetken pyörittyään menee takaisin omaan sänkyynsä. Välillä harmittaakin, kun olisi niin kiva kölliä siinä vierekkäin. Toisaalta kai näin on hyvä.

    VastaaPoista
  6. Meillä nukutaan vähän milloin mitenkin.. Pari viikkoa sitten meidän parisängyn viereen roudattiin ylimääräinen runkopatja ja nyt meillä on oikea megavuode, johon mahtuu iskä, äiti, 5v ja tokaluokkalainenkin.. Ei mua haittaa, tilaa on. Ja tosiaan, vielä tulee sekin aika, ettei kukaan kaipaa äidin viereen. 16v esikoinen haluaa harvemmin päivisinkään olla edes samassa huoneessa.. Mä oon järkeillyt tota vieressä nukkumisasiaa vähän niinkin, että kun molemmat vanhemmat käy töissä ja lasten kanssa vietetty aika jää pakostakin aika vähiin, niin jospa se läheisyyskiintiö pitää sitten tuolla tavalla ottaa täyteen?

    VastaaPoista
  7. nanna, voi en halua vielä ajatella aikaa, että äidin kainalo ei nukkuessa enää kelpaakaan.. nyyh! Kunpa osaisinkin nukkua niin sikeästi, että pieni pyörivä helikopterin ropeli vieressä ei haittaisi. :)

    Kesäkukka, nyt on onneksi mennyt pari yötä taas paremmin. Tämä homma muuten pätee moneen muuhunkin asiaan - jos kerran annat luvan johonkin normaalista poikkeavaan, niin sitten sitä ollaan pyytämässä koko ajan!

    Kikka, juu ei painajaista näkevää lasta raaski käännyttää omaan sänkyynsä, kun tietää itsekin miten pelottavalta ne joskus tuntuvat! Silloin saa tulla viereen, mutta meidän poika ei (ainakaan vielä!) onneksi ole keksinyt tuosta ottaa "tekosyytä" päästäkseen meidän viereemme. Ja oi mikä ihana idea virittää koko perheelle välillä siskonpeti! Tuo pitääkin laittaa korvan taa ja toteuttaa joku kerta! :)

    Johanna, kiitos. Onneksi vastaavanlaisia öitä harvemmin on monta peräkkäin. Sitä vain ihmettelen, että miksei poika ole moisten öiden jälkeen yhtä väsynyt kuin äiti?? ;)

    Emilia, niinpä. Molempi parempi. Ihanaa olisi nukkua tuhisevan pojan kyljessä kiinni ja herätä suukkoihin... Mutta sitten, olen huomannut, että poika itsekin nukkuu parhaimmat unet omassa sängyssään.

    Mannukka, onhan se niinkin. Pitäisiköhän meidänkin harkita isompaa sänkyä? ;) Nykyinen 160 cm leveä sänky riittää hädin tuskin minulle ja miehelle.. heh! Toinen mokoma siihen vielä leveyttä lisää, niin poikakin mahtuisi vaikka poikittain väliin. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...