keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Valitusvirsi (ei löydy virsikirjasta)

Kaikki vastustaa. Onni on kolmatta päivää kipeänä, kuumetta ja yskää. Tänä aamuna heräsin itsekin kurkku karheana. Väsyttää ja kolottaa. Henkeä ahdistaa. Tilaamani kuvat joulukortteihin ei tulleetkaan ajoissa, vaikka laskeskelin sen varaan. Nyt ne ei sitten ehtineet joulupostiin, maksetaan sitten muutama euro enemmän niiden postituksesta. Eilen paistamani kuivakakku unohtui kakkuvuoan alle, pöydälle yöksi, ja on nyt nimensä mukaan KUIVAkakku. Laskujen jälkeen tili on tyhjä ja kaikki jouluhankinnat vielä tekemättä. Kaikki (rästi)hommat seisoo, ei ole ollut aikaa saati energiaa niille. Kotona on taas täyskaaos ja jääkaappi (ja pää) tyhjä. Viikonloppuna tulee vieraita joten jotain olisi pakko jaksaa tehdä. 

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että mun puolesta vois perua koko joulun.

10 kommenttia:

  1. Hitsi, mulle kävi kanssa niin että valokuva-joulukortit ei tulleet ajoissa, vaikka maksoin EXTRAA nopeasta toimituksesta. Tilaus hävisi, ja laittoivat uudet tulemaan mutta niitäkään ei ole näkynyt. Ai että jurppii. Ja veronpalautusrahat ei ole vieläkään tulleet, koska verovirastossa olivat sössineet. Ja olen taas hukannut kaikki meidän laskut, joten karhukirjeitä odotellessa. Joten tiedän tunteen! Tosin kuivakakkua en ole vielä leiponut, mutta enköhän mä senkin koheltaisi jotenkin...
    Joten samoja virsiä soitellaan täälläkin... :)

    VastaaPoista
  2. Voimia ja paranemisia sinne ja tänne!

    VastaaPoista
  3. Voi, energiaa sinnepäin lähetän!

    Mulla oli tuollainen olo jokin aika sitten. Ja se kesti aika kauan! Mekin oltiin kipeinä ja minä myös pitkän kaavan mukaan.

    Nytkin vähän vastustaa, mutta yritän oikein kovasti ottaa rennommin. Saas nähdä onnistuuko.

    Parempaa huomista sinne!

    VastaaPoista
  4. No voihan nenä :( Mä kyllä osin samaistun tuohon kaikkeen ja muutaman kerran on tuntunut siltä, että joulun voisi skipata.. Meillä tuli joulukorttikuvat tänään enkä ehtinyt niitä postittamaan, joten extraa maksetaan mekin, tylsää. Kuvien toimituksessa meni yli vko vaikka lupasivat kuvat 2-3 päivässä.

    VastaaPoista
  5. Tuttu tunne, täälläkin äiti ja lapset kipeänä :( Lahjat hankkimatta, yhtään ajatusta en ole oikeasti saanut jouluun siirrettyä. Alkaa hieman jo ahdistaa!

    VastaaPoista
  6. Ei kiva! Miten asioilla onkin taipumus mennä sarjana ryttyyn ja viedä meiltä ilon. Voimahalaus täältä ja toivon että oikenee yhtä nopeasti kuin ryttyset kasaantui.

    VastaaPoista
  7. Tuota fiilistä taitaa olla liikkeellä :(

    Parempia päiviä, voimaa ja virtaa toivotan teille ja pikaista paranemisra <3

    VastaaPoista
  8. Toiv. huominen on kivempi.

    Paranemista sinne<3

    Jamssi

    VastaaPoista
  9. Iso halaus vanha ystäväin! <3


    - Virpi

    VastaaPoista
  10. Halauksia antamassa ja parempia fiiliksiä toivotellessa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...