keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kevät (pään) sisällä, talvi ulkona

Ulkona tuiskuttaa lunta vaakatasossa ja loppuviikoksi on luvattu tänne meille päin kymmentä astetta pakkasta, ja enemmänkin. Kovasti mieli haikailee jo kevään perään. En ole ikinä ollut kevätihminen. Keväthän on rumin kaikista neljästä vuodenajasta, lumi sulaa ja kaikki näyttää ruskealta ja likaiselta. Sulavan lumen myötä joka paikassa on märkää. Se aika keväästä, kun mikään kasvi ei vielä viherrä, on ankeaa. Silti sulavan lumen, lisääntyvän auringonpaisteen ja lämpimämpien mittarilukemien myötä keväässä on jotain kutkuttavaa; odotus kesästä. 

En ole varmaan koskaan aikaisemmin odottanut kevättä niin kuin nyt. Tai no, ehkä viime vuonna. Mutta selitys on yksinkertaisesti tämä kotimme, tai lähinnä sen pihapiiri. Viime vuonna sain ensimmäistä kertaa seurata täällä talven vaihtumista kevääksi ja edelleen kesäksi. Viime kesänä tein elämäni ensimmäisen kukkapenkin ja kasvimaan! Orastava viherpeukaloni alkaa siis näin lopputalvesta syyhytä ja palaa halusta jatkaa siitä mihin syksyllä jäätiin. :)

Kevätmielen kohotukseksi ostin eilen kimpun tulppaaneja. Varma kevään merkki! Vähän aiemmin jo vaihdettiin raikkaampi ja keväisempi päällinen ruokasalin puusohvaan. 

Lasinen säilykepurkki on mukavan yksinkertainen maljakko tulppaaneille. Tuo pitsinauha toisaalta vähän tökkii. Sisustusmaku on muuttunut hieman pelkistetymmäksi, vaikken ikinä ole ollutkaan yltiö-maalaisromanttisen suurin ystävä, jossa joka paikka pursuaa tavaraa ja hörhellystä.  Less is more. 
Eilen oli hauska päivä noin muutenkin, puolen metrin lumisateesta huolimatta. Oltiin koko perhe kaupungilla ja käytiin lounastamassa meille uudessa ravintolassa. Enkä edes pahasti lipsunut projektistani syödessäni fetasalaatin. Lisäksi sain houkuteltua miesväen mukaani kirpparille. Sieltä löysin Riihimäen vanhan, kannellisen lasipurkin, harvinaisuuksia nuo kannelliset. Tai omalle kohdalleni on osunut aikaisemmin vain järkyttävän kalliita. Ostin myös vauvan valkoisen pitsilakanan (lähinnä sen pitsin takia) ja me&i:n supersöötin pupuviltin (toiselta puolelta turkoosi, toiselta ruskea). Meille ei siis ole tulossa vauvaa, mutta nuo olivat niin söpöjä, etten olisi pystynyt niitä jättämään sinne. Ja eihän sitä koskaan tiedä.. ;)



Riihimäen lasipurkki 3 €
Pitsilakana 2 €
me&i (eco) viltti 4,50 €

10 kommenttia:

  1. Onpa ollut edullinen tuo peitto, se on ihana <3

    Kevättä odotellaan myös, tääll maalla sen huomaa miten sitä odottaa. Vaikka sitä loskaa toki on, mutta on ihana huomata miten linnun laulaa päivä päivältä enemmän, nurmikko vihertyy, koti uudistuu. Ihanaa kevät aikaa <3

    VastaaPoista
  2. OI kun teillä on kaunis koti! Ihanstuin blogiin ja kirjauduin lukijaksi. :)T. Willa Wanillan Rouva.

    VastaaPoista
  3. Jostain luin, että joku oli maksanut Riihimäen lasipurkista 28e. Että aika hyvä löytö tuo sinun purkkisi! Ihanan keväisiä kuvia kauniista kodistanne, mukavaa vastapainoa tuolle ulkona olevalle todellisuudelle! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat löydöt! teillä on kyllä todella kaunista ja sinulla hyvä maku. Itse pidän myös pelkistetystä, mutta pitsit on alkanut kummasti kiehtomaan.. :) Keittiöön tein verhot anopin vanhoista pitsi/pellavaliinoista ja vielä niitä odottelis pino ompelua.

    VastaaPoista
  5. Höpöhöpö, keväthän on kaunein! Joka päivä maisema muuttuu, silmä havaitsee jotain uutta. Kesän vehreys turruttaa, kevät on sitä heräämisen aikaa, kaikki on jotenkin edessä!

    Mukka ainakin multasormet jo tärisee innosta! Tänään oli pakko tökkiä siemeniä purkkiin :)

    Ihania löytöjä. Eipä olis kai jäänyt mullakaan ostamatta :D


    Kivaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
  6. Jenni, kiitti! Ja hei, jos nyt näet tän, niin arvaa mitä?? Mä kirjauduin lukijaksi blogiisi, kiitos kutsusta! Mutta sössin jotain sen kanssa, kun en muistanut klikata sitä "lue" -nappia... joten en enää löydä paikan päälle.. Nyyyyh! Laitatko mulle uudestaan viestiä sinne spostiin: katri-susanna@hotmail.com... Jos vaikka laittaisit suoran osoitteen blogiisi, niin kokeilen uudestaan pääsenkö tunnuksillani sisään? Kiitos tuhannesti ja pahoittelut, ku oon tällainen sähläri! :D

    Mirjami, kiitos tuhannesti!! Mukavaa kun löysit tänne. Täytyypä klikata vierailulle blogiisi! :)

    Susanna, mä en tajua ihmisiä jotka maksaa ihan tolkuttomia summia mm. noista lasipurkeista. Tai, en tiedä missä menee kipuraja. Kun näyttää siltä, että ne kalliit purkit pyörii viikoista ja kuukausista toiseen kirppareilla, kun ei niitä kukaan osta...

    Lotta, kiitokset. :) Sun verhot kuullostaa ihanilta. Laitahan kuvia blogiin!

    Emilia, njaah. En tiedä. Ehkä keväässä, kesän odotuksessa on sit sama kuin joulun odotuksessa - valmistelu, odottelu ja laittaminen on jännää ja mukavaa. Mut sit kun se joulu tulee, niin moni odottaa, että pyhät olis nopeasti ohitse?! Vaikka ei sitä kyllä kesää halua kovin nopeasti ohitse (paitsi me syksyn rakastajat). Olipas sekava vastaus. Mut niin on kirjoittajakin.. :S Ja oijjoi! Istutuspuuhat on vielä varmempi kevään merkki kuin tulppaanit!

    VastaaPoista
  7. Hei.
    Ihana blogi sulla :)
    ihastuin tuohon pupupeittoon,olisitko valmis myymään sen?

    VastaaPoista
  8. Hei Saija,

    kiitokset ja pahoittelut vastauksen viipymisestä! Olen tosin luvannut peiton jo toisaalle.

    VastaaPoista
  9. hei! ompa kaunista! jos joskus maltat luopua peitosta niin olisin halukas ostamaan! olen etsinyt tuollaista k-a-u.a-n :-(

    bibis_zone@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään mielessä. Meille on tosin syyskuussa syntymässä peitolle ihan uusi käyttäjä, joten vähään aikaan ainakaan en ole siitä luopumassa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...