torstai 17. helmikuuta 2011

Lökäpökät

Onnin kanssa ollaan ja öllötellään. Lämmitellään uuneja ja katsellaan leffoja. Ulos ei tee yhtään mieli. Kai sielläkin tarkenis, sehän on vaan pukeutumiskysymys. Onneksi herra Pouta on luvannut lämpenevää ens viikolle. Sehän sopii meille ja monelle muulle talvilomalaiselle!
Tietokonesetä ei ole vielä soittanut. Päätettiin, että pärjätään tällä yhdellä koneella siihen asti kunnes meen töihin, jos sitä mun vanhaa ei voi/kannata korjata. Eli ei mulle (vielä) omaa mäkkiä. Sen sijaan tilasin itselleni iPhonen. Mies on kovasti tekemässä musta Apple-naista. :)


Liityin eilen myös erääseen kuntoiluklubiin, pitkällisen harkinnan ja vertailun jälkeen. Olen ihan innoissani! En malta odottaa, että pääsen kunnolla rääkkäämään tätä liian helpolla päässyttä varttani! Oma personal trainer tekee saliohjelman ja jonkinlaisen kehonkoostumus- tai ikämittauksen. Iiik. Jännää. Lisäksi aion nauttia kaikista mahdollisista iki-ihanista ohjatuista tunneista hot-joogasta kahvakuulatreeniin, ja kokeilla infrapunasaunaa. 
 

Ja pienillä kuvilla mennään, kunnes keksin ratkaisun (tai joku viisas mua osaa neuvoa) tähän kuvaongelmaan. Yhtään jos tuosta isonnan, niin suttua tulee.


Ja kun kotivaatepostauksia kyseltiin, niin tässä nyt näitä meidän lökäpöksyjä. :D Onnilla valkoinen trikoopaita (Lindex), vihreät froteehousut (Moonkids). Mulla vaaleanpunaiset velourhousut (Juicy Couture), ruskea trikoopaita (Peak Performance), villasukat olen saanut häälahjaksi. ♥ 
(Meidän lahjalistassa oli toiveena kolmet villasukat, kokoa 46, 36 ja 26)

7 kommenttia:

  1. Ihanan rentoja kuvia:)

    Ja asutkin on suloiset!

    Toiv. pian hiukan säät lauhtuu sielläkin.
    Täällä aurinkoista
    ja kroorukset alkaa puhkeaa kukkaan
    jo:P.

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Samoissa tunnelmissa täälläkin menty: takka, villasukat ja mukavat vaatteet. Kuulostaa hyvältä tuo kuntosali juttu, hotjoogaa olen aina halunnut kokeilla, koskaan en vain ole ehtinyt. Raportoit sitten millaista oli :)

    VastaaPoista
  3. Jamelia, kiitti. A-P-U-A! Mä olen niiiiin kade siitä, että siellä teillä on jo kevät niin pitkällä, kun me ihan OIKEESTI jäädytään tänne pystyyn... Kyllä mä odotan kevättä niiiiin kovasti jo.

    Susanna, minäpä raportoin! :)

    VastaaPoista
  4. Hei lökäpökä! :) Mitään uutta tietokoneesta?

    Mun blogista löytyy sulle jotain!

    VastaaPoista
  5. Ninan antaman tunnustuksen vinksusta löysin tänne;) Ja huomaan sen olevan ihan aiheellinen...

    Ihania kuvia;)

    VastaaPoista
  6. Nina, ei ole kuulunut vielä tietsikasta mitään. :/
    Ja ISO kiitos sinulle tunnustuksesta - olen ihan superiloinen ja otettu! :) Ainakin yksi postaus on tulossa ennen sitä, täytyy laittaa myssyyn hautumaan vastaukset tuon tunnustuksen kysymyksiin.

    Hilppa, suuret kiitokset kauniista sanoistasi! Mukavaa kun tulit ja jätit merkkiä käynnistäsi. :)

    VastaaPoista
  7. Öllöttäminen ja lökäpökät on parasta :) Toivottavasti tykkäät IPhonesta - mä en enää vaihtais tätä mihinkään!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...