tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kesäruokaa

Kesällä on ihanaa grillailla ja chillailla. Mitään superinnokkaita grillaajia ei kuitenkaan olla, vaikka grillissä voisi valmistaa ihan mitä vaan ja ihan mistä vaan. Alkuruuista jälkkäreihin. Vain mielikuvitus on rajana. Tosin vie vähän enemmän aikaa ja vaatii ehkä vähän enemmän viitseliäisyyttä. Mutta kyllähän sitä hyvällä säällä kokkaa mieluummin ulkona kuin keittiössä? 

Tällä kertaa ei tehty mitään järin mielikuvituksellista, 
mutta hyvää oli kyllä.
Possun sisäfilettä, jonka marinadiin laitoin oliiviöljyä, soijakastiketta, valkosipulia, mustapippuria, sinappia, 
tuoretta basilikaa ja oreganoa. 
Lihapalat pisteltiin vartaissa grilliin.
Folion sisään nyytti tomaatista ja sipulista varsineen. 
Päälle lorautin oliiviöljyä ja ropsautin sormisuolaa 
ja vähän pippuria, sekä tuoretta basilikaa.

Keitin uusia perunoita ensin kattilassa. Sitten lohkoin ne 
folioon ja heitin reilulla kädellä sormisuolaa päälle. Vaikka pääsääntöisesti vähähiilarista suositaankin, niin uudet perunat muutaman kerran kesässä kuuluvat ehdottomasti ruokapöytään. Nää oli hyviä!! Ei tullut katsottua aikaa kauanko nyytti oli grillissä, mutta pikkuisen kauemmin olisi voinut olla, että perunan kuori paahtuu vielä enemmän... Näitä tehdään uudestaankin!


 Salaattia kasvimaalta.

 Valmiiden perunoiden päälle voi halutessaan laittaa voisulaa tai nokareita sulamaan, sekä tilliä. Näiden perunoiden juju piilee kuitenkin siinä rouheassa suolassa ja paahtuneessa kuoressa.

4 kommenttia:

  1. Ei saa tällasia hekkupostauksia tehdä! Tuli kauhee nälkä ja jääkaapissa on ehkä yksi jauheliha... Kauppaan?! ;)

    Noi perunat näytti tosi hyviltä, täytyy koklata! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Päivi, kyllähän jauhelihasta kätevä emäntä loihtii vaikka mitä?!? ;D Perunat on hyviä, tykkäsin kyllä ja suosittelen kokeilemaan. Niitä varmaan vois koklata ihan uunissakin.

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja ootte loihtineet. Sai veden kielelle :)
    Mukavia häitä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...