perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kissanpäivät

Pieni kissanrääpäle ilmestyi pihamme nurkille tähyilemään viime kesänä, tarkalleen 1.7.2010. Pikkuhiljaa, ruualla ja hellyydellä voitettiin tuon hyvin aran luontokappaleen luottamus ja koska kukaan ei kissaa kaipaillut kyselyistä huolimatta, ajattelimme tarjota sille kodin. Löytöeläinsuojaan soittaessani se kehotettiin viemään sinne. Ei viety.
Goljatiksi nimeämämme kissa käytettiin eläinlääkärissä tarkistuksessa ja leikattavana, jossa sen iäksi vuosi sitten arvioitiin noin kaksi vuotta. Olemme usein miettineet mitä tuo kissa kertoisi menneisyydestään, jos osaisi? Onko se hylätty? Onko se eksynyt, eikä osannut enää palata kotiin? Miksi se oli yksin silloin vuosi sitten? Se oli hyvin nälkiintynyt, turkki repaleinen, laiha, reppana. Se oli niin voipunut, ettei jaksanut edes pyydystää saati leikkiä. Se ei olisi enää selvinnyt luonnossa ilman ihmisen apua. Lähialueilla asuvat ihmiset olivat sen nähneet kulkevan alueella jo pidempään ennen kuin sen löysimme. 

Pikkuhiljaa kisu uskaltautui sisälle ja syksyn tullen se jo nukkui yöt sänkymme jalkopäässä. Sillä oli loputon nälkä. Ruokaa tuntui uppoavan niin paljon kuin vain kuppiin antoi. Hiekkalaatikon idean se hoksasi heti kastroimisen jälkeen. Tosin, sitähän emme tiedä, onko sillä joskus edellisessä kodissan ollut käytössä hiekkalaatikko. Päivä päivältä Goljat vahvistui ja siitä on kasvanut hieno maatiaiskolli, joka jahtaa pihapiirissä vipeltäviä hiiriä ja päästäisiä. 
Talven tullen kissapolo pelästyi lunta ja kylmää jopa niin, että ennen ulkona viihtynyt kissa ei ulos enää halunnutkaan. Edellinen talvi oli ollut sille rankka, molemmista korvista oli paleltuneet palat pois. Pitkä ja kylmä talvi kului sisällä kehräten - lempipaikkoja sohva (ja siinä erityisesti lampaantalja), sänky, ruokasalin puusohva ja kylpyhuoneen lattialämmitys. Uuneja lämmittäessä kissan sai aina viereen apulaiseksi. 
Kevään tullen sain Goljatin houkuteltua kuistille, siitä portaille ja pikkuhiljaa pihaa tutkimaan. Nyt kun on kulunut vuosi, voisin sanoa, että kissa on vasta oma leikkisä itsensä. Se on edelleen luonteeltaan hyvin arka ja säikky, mutta äärettömän hellyydenkipeä ja seurallinen. Jopa niin seurallinen, että olemme nauraneet sen muistuttavan enemmän koiraa kuin kissaa. Sisällä se haluaa olla aina samassa huoneessa kuin me ihmiset. Kun olemme keittiössä, se makailee tyytyväisenä lattialla ja seurailee tapahtumia. Se tulee yläkertaan mukaan kuuntelemaan, kun Onnille luetaan iltasatua. Kun katsomme illalla telkkaria sohvalla, se kehrää vieressä. Kun telkkari sammuu ja siirrytään kylppäriin iltapesulle, se haluaa mukaan! Iltapesujen jälkeen se kipuaa kanssamma yläkertaan ja ottaa oman paikkansa sängyn jalkopäässä... 
Ja nyt kesällä. Kun olen kasvimaalla, kissa makoilee vieressä ja syöksyy leikkisästi kasvimaalta heittelemieni rikkaruohojen perään. Kun haen postia tien laidalta, se kävelee mukaan. Jos erehdytään lähtemään pihapiiristä metsään tai muualle kauemmas, se kulkee naukuen ja vaikeroiden perässä: "Älkää menkö liian kauas, tulkaa kotiin!". Jopa naapurit ovat huvittuneina kertoneet, kuinka kissa naukuu perääni jos johonkin lähden. Se on omaksunut meidät perheekseen ja ehkä (?) pelkää yksin jäämistä. 
Se on kiltti. Se on ihana, hellyyttävä. Siitä on kehkeytynyt hieno kissa, jolla on toivottavasti vielä paljon terveitä ja onnellisia elinvuosia edessään. Se on perheenjäsen, joka reissuun lähtiessämme kuitenkin jää kotiin ja naapurit käyvät sitä hoitamassa. Tällöin se tekee kakat lähes joka kerta lattialle... Protestia, ikävää. Kuka kissaa täysin ymmärtää? Kotiin palatessamme se on ovella vastassa ja kehrää onnesta. 

10 kommenttia:

  1. Ja ihanaa, että on näitäkin tarinoita. Kuinka paljon teillekin tuo kisunen on tuonut iloa ja sisältöä, ja kuinka rankkaa sillä on ollut yrittäessään pärjätä luonnossa. Onnellisia ja leikkisiä kesäpäiviä koko poppoolle! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvà kun Goljatti lòysi teidàn kotinne.

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina! Kissalla on nyt hyvä koti ja sen elämä kuulostaa todellisilta kissanpäiviltä!

    Meidänkin kissa muuten lähtee seuraamaan ja naukuu surkeana perään.. =D Hätistän sen aina matkasta, sillä se ei tajua autoista mitään ja joskus kun se seurasi tuonne tielle, sain olla ihan sydän syrjällään kun se ei älynnyt väistää autoja. Ja kerran se seurasi liian pitkälle eikä osannut kotiin.. piti mennä hakemaan se, kun naapuri tuli sanomaan, että se on nyt monta tuntia jo naukunut heidän pihassaan.. Voi mikä varsinainen luontoelukka!! =D (No naapuriin on sentään muutama sata metriä matkaa..)

    VastaaPoista
  4. Kaunis tarina! Olen iloinen, että Goljatti löysi teidät :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti kaikille kommenteista. Kirjoitin pitkät pätkät, ja kaikille erikseen, kunnes klikkasin "julkaise kommentti" ja *pif* - kommenttini katosi bittiavaruuteen... :/

    Mutta siis, kiitos! :)

    VastaaPoista
  6. Niin ja Helille piti sanoa, että toivottavast teidän kisu oppisi varomaan autoja, mutta ei sen pahimman kautta! Meidän kissa onneksi pelkää niitä ihan hulluna (kuten melkein kaikkea muutakin), eikä uskalla mennä tuonne isolle tielle ollenkaan. :)

    VastaaPoista
  7. Meidän kissa ei varmaankaan käy tuolla tiellä asti normaalisti, että sen suhteen ei huolta. Me asutaan sillein tosi kivasti peltojen keskellä, että meiltä on tielle monta sataa metriä joka suuntaan. Ja meidän kissa siis aika hyvin pysyy ihan vaan tässä lähellä, pelloilla myyrämaita riittää ja on leikattu tyttö joten ei taida olla kovin reissuhakuinen. Luulenkin, että siksi ei osaa autoja edes varoa ja sitten kun joskus mukaan tielle tuli oli aivan pihalla miten siellä pitäis olla.

    VastaaPoista
  8. Anne - olepa hyvä! :) Mukavaa tehdä toiveiden mukaisia postauksia. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...