torstai 25. elokuuta 2011

Kreikka, päivä 3

Kolmannen päivän aamuna pakattiin autoon rantakamppeet ja otettiin suunta saaren eteläkärjessä sijaitsevaan Vassilikin kylään ja sieltä lounaisosassa sijaitsevaan Porto Katsikiin. Melkoista siksakkia oli tuo tie ja täytyy sanoa, että välillä piti ihan silmät sulkea... Kapea tie (välillä ihan SUPERkapea), autoja vastaan melko nopeudella, jyrkkiä mutkia ja tienreunuksia, joiden toisella puolella pelkkä hurja pudotus. Eikä aitoja tietenkään koko aikaa. Jänniä hetkiä oli myös kun autoista tuli vuoristotielle "sumppu" ja edellä olevien (onneksi ei meidän) piti alkaa peruuttaa... Mutta maisemat ja Porto Katsikissa sijaitseva ranta oli kaiken jännityksen ja hyytelöpolvien arvoista. Ehkä upein ranta jossa olen koskaan käynyt! Jälkikäteen harmittaa, etten hoksannut ottaa kännykällä videota tuolta. Mutta laitan loppuun YouTubesta pari linkkiä, jotka paikasta löysin, jos kiinnostaa. :)

Varokaa lehmiä 
(yhtä yleinen liikennemerkki, kuin meillä hirvimerkki)

 Ai että minne??

 Auton ikkunasta upeita maisemia.

 Kreikkalaista salaattia tuli syötyä monena päivänä. 
Ei sitä lounaaksi paljoa raskaampaa olisi jaksanutkaan.

 Lounaalla Vassilikin kylässä saaren eteläkärjessä. 
Taustalla näkyy tie, josta jatkettiin myöhemmin matkaa. :)

Kreikan meri ja Kreikan värit :)




 Vassilikista matka jatkui kohti Porto Katsikia. Tämä tieosuus oli viikon jännin.. Vaikka kartalla linnuntietä kylät olisivat olleet lähes vierekkäin, matka kesti, kun piti niitä vuoria kiertää 
ja tiet oli niin makkaralla.


 Nyt ollaan jo lähellä...


Auto piti jättää parkkipaikalle ylös ja loppumatka rannalle kuljettiin jyrkkiä portaita. Tämä on muuten se sama ranta, 
josta postasin kuvan kun lähdettiin reissuun. :)


 Katsiki beach




 Aallot oli rannassa sen verran voimakkaat, 
että mentiin ihan nurin narin.


Uimarannalle käveltiin meren kautta tuossa vasemmalla näkyvän 
suuren kallionlohkareen toiselle puolelle.





 Onneksi meidän ei tarvinnut parkkeerata tuonne, 
missä nuo autot näkyy.... 

Todella näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka!

Tässä jonkun muun kuvaama hauska pätkä matkasta Katsikiin autolla. 
Tää vois hyvinkin olla meidän kuvaama, ainakin radiosta tuli samanlaista vaikerointia musaa ja samaa tietä ajeltiin. ;D


Ja tässä lyhyt pätkä siitä, millaiset aallot rannalla oli. 
Pari kertaa menin rantahiekalla aallon mukana niin, 
että sain polviin kivat naarmut. Mutta niin ihanaa silti!

6 kommenttia:

  1. Ihanat maisemat ja värit! ♥

    Itselleni Kreikka on vielä käymätön paikka, mutta näiden(kin) kuvien myötä takuulla yksi suurimmista toivelomakohteista!

    VastaaPoista
  2. Ihania lomakuvia! Kaunis turkoosi meri ja aurinkoa - tahtooo kans!
    Ihan huippu äkkilähtö teillä!

    VastaaPoista
  3. Ihania postauksia Kreikasta. Innolla odottelen loppujakin. Maisemat on todella kauniita :)
    Emme ole koskaan olleet Kreikassa, mutta olen sinne halunnut jo kauan. Pakko kysyä... Onko Kreikka niin kallis maa kun puhuttaan, vain mennäänkö suurinpiirtein Suomen hintatasolla?

    VastaaPoista
  4. Mari, tämä oli myös itselleni ensimmäinen kerta Kreikassa. Ja kyllä haluaisin vielä uudelleen! Ja nuo värit ja maisemat.... kuvittele ne potenssiin miljoona, niin olet lähellä sitä miltä ne näyttävät LIVENÄ. :)

    Peppi, kyllä mahtava reissu oli. Ja tämä äkkilähtö oli kyllä ihan paras ikinä!

    Mia, suosittelen käymään. Ja kyllä siellä valitettavasti aika kallista on, itsekin vähän yllätyin sen suhteen. Ravintolassa ruokailu on hieman edullisempaa, joskin kalaruuat on kalliita. Bensa on saman hintaista kuin täällä, jossain oli jopa kalliimpaa. Jäätelöt näyttivät olevan jossain 4 euroa (!!), siis joku tavallinen tuutti... Mutta ehkä jos tuonne matkustaisi sesongin ulkopuolella, niin hinnat saattaisivat olla alemmat, en tiedä. Niin ja joitain vaatteita mitä tuli katsottua ostoskadulla, niin eräs rantamekko oli 40 € ja yhdet bikinit joita vilkaisin 60 €.

    VastaaPoista
  5. Hinnoista vielä: mehän ei paljoa osteltu. Mutta uimasandaalit olivat n. 7 € pari, rantapyyhkeet 7-12 € / kpl ja tuo mun kuvissa näkyvä valkoinen hattu taisi olla noin 6 € ja Onnin lätsä 2-3 €.

    VastaaPoista
  6. Ja jatkuu... kaupassa kasvikset ja hedelmät oli suht kohtuuhintaisia, mutta eipä niitä juuri tullut osteltua, mitä nyt joitain hedelmiä rannalle evääksi. Sieltä paikallisesta lidlistä ostettiin yksi etelä-afrikkalainen viinipullo, joka oli noin 3 €. Että hinnat saattoi kyllä vaihdella tosi paljon.

    Jos yöelämään mielii, mitä me ei tietenkään tehty kun oli Onni mukana, niin baareissa drinksut oli 5-10 €, että kyllä sinne saa varmasti halutessaan rahaa palamaan paljonkin. Jäätelökahvi maksoi jotain vitosen muistaakseen...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...