maanantai 26. syyskuuta 2011

Ihana, kamala siivous

Siivous herättää suuria tunteita, ainakin meidän perheessä. Meillä asuu kolme ihmistä, jotka kaikki rakastavat järjestystä, mutta toteutus toisinaan ontuu. (Okei, kaksi ihmistä. Sitä kolmatta, pienintä, ei tunnu haittaavan, vaikka elettäis lätissä, kirjaimellisesti.) 


Siivouksen jälkeinen olo on ihana, mutta itse siivous on jotain ihan muuta. Hermoja kiristää ja ärräpäät lentää. Touretten syndrooma puhkeaa välittömästi, kun pitää imurilla kolistella menemään ja tulee hiki. Riidellään ja kiukutellaan, siivotaan hammasta purren ja rauhoitutaan vasta kun imurit ja pölyrätit saa laittaa pois. Mutta siisti koti on IHANA, siitä ei pääse mihinkään. 


Olen vakuuttunut siitä (ja vakuuttanut myös miehen - onneksi ollaan samoilla linjoilla tässä!), että sitten kun palaan työelämään, otetaan ainakin kokeiluun kotisiivous. Sanotaan, vaikkapa pari kertaa kuussa, ehkä jopa neljä? Tiedän, että tuleva työpaikkani tulee olemaan 60 kilometrin päässä kotoamme. Työmatkoihin tulee menemään kaksi tuntia päivässä, kymmenen tuntia viikossa. Perjantaisin tulen olemaan kotona viiden-kuuden maissa. Kotiamme ei siivoa parissa tunnissa. Haluanko näiden työviikkojen jälkeen käyttää kokonaisen lauantaipäivän siivoamiseen sen sijaan, että tehtäisiin koko perhe yhdessä jotain, kun kerrankin on aikaa?! Sen lisäksi, että perheessä säilyy sopu, jää kotitalousvähennysten jälkeen siivouksen hinta mielestäni kohtuulliseksi. Haaveilen, että jos siivouksen saisi vaikkapa torstaille, olisi perjantaina ihanaa tulla töistä siistiin kotiin ja aloittaa viikonloppu! Tarviiko perustella enempää? Sitähän minäkin. 


Mutta siihen asti, eli niin kauan kuin olen kotona, lätti puunataan itse. Tämäkin homma on vähän ärsyttänyt ja mietityttänyt. Kuinka moni teistä harrastaa ns. viikkosiivousta? Eli kerran viikossa laitetaan koko kämppä hyrskynmyrskyn ja siivotaan tiptop? Meillä on yritetty, mutta jotenkin olen tullut siihen tulokseen, että hommaa on niin valtavasti, että väistämättä tietyistä jutuista alkaa lipsumaan. Ihan sen takia, että siihen ei kuluisi koko päivää, eikä sen jälkeen olisi olo kuin jyrän alle jääneellä. Haluan nimittäin, että kun siivotaan, niin siivotaan sitten kunnolla. Imurointi ja moppaus EI riitä. Ollaankin usein siivottu yhtenä päivänä yläkerta ja toisena alakerta. Mutta tämäkin ratkaisu jotenkin vähän tökkii. Vai olenko se vain minä, ehkä mulla vaan yksinkertaisesti tökkii siivous! ;)


Sain tässä sitten loistoidean! Koska olen kotona, niin mikä pakko koko kämppää on puunata kerralla? Miksei niitä juttuja voi jakaa useammalle päivälle? Laadinkin meille siivouslukujärjestyksen! (Mies katsoi vähän pitkään kun kerroin tästä, mutta ei tyrmännyt). 


Siivous jakautuu tästä lähtien kolmelle päivälle. Maanantaisin ohjelmassa on keittiön siivous. Tänään siihen osallistui koko perhe ja keittiön jynssäykseen kuuluu:


- kaikkien pintojen pesu; kaapinovet, avohyllyt, tasot (ei kaappien sisältä, roskiskaappia lukuunottamatta, mies jynssäsi yläkaappien päältäkin)
- altaiden puunaus
- uunin ja mikron pesu
- jääkaapin siivoaminen 
- rättien ja pyyhkeiden vaihto






Alla ote siivouslukkarin lopusta, jossa merkattuna päivittäiset kotityöt. Mies halusi osoittaa olevansa hommassa mukana ja lisäsi siihen vielä yhden kohdan. :)



Miten teillä siivotaan?

25 kommenttia:

  1. hei hyvä idea toi siivouslukkari!!

    Meillä siivotaan kerran viikossa, mutta imuri heiluu aina tarpeen mukaan.. lähinnä ruokapöydän luona ja eteisessä. Toistaiseksi neliöitä on senverran kohtuullisesti, että kämpän siivoaa aika nopeasti. Varsinkin kun ollaan perussiistejä tyyppejä..

    mites toi teidän keittiö. onko IKEAsta? Jos niin onko ok, vai millanen... Ihan vaan kartotan tulevaisuutta varten :D

    VastaaPoista
  2. lattenainen, tää ainakin luullakseni toimii meillä. Eikä ehdi sit sellasta sontaa pinttymään, kun tulee säännöllisesti pyyhittyä kaikki paikat. :)

    Keittiö on ikean, itse asiassa edellisten asukkaiden jo 15 vuotta sitten remontoima. Meillä onkin keittiöremppa edessä, joskin kyllä tykkään tästä tyylistä. Sopii tähän taloon. :) Ja on ollut ihan toimiva, paitsi puutaso on ihan horroria ja tuo onkin tosi kärsinyt. Pitäisi hioa ja öljytä. Joitain juttuja oisin varmaan itse valinnut toisin, kuten kaappeihin ja laatikoihin enemmän valmiita mekanismeja järjestystä helpottamaan.

    VastaaPoista
  3. ...noita kaapin ovia tosin on edelleen Ikeassa, ostettiin nimittäin ekan kuvan vasemmanpuoleinen kaappi lisää, kun meille ei kaappitila ois muuten riittänyt. Edellisillä oli siinä pieni jääkaappi ja pakastelokero... Eli nuo jääkaappi/pakastin ei ole Ikeasta, ne hommattiin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  4. Ihana keittiö ja hyvä idea! <3

    Mä ennen suorastaan rrrakastin siivoomista, mutta nykyään se on semmoista pakkopullaa ja joka kerta menee hermot. ;) Tuntuu vain että kun saan siivottua, niin hetken päästä on samannäköistä. Kerran viikossa koitan siivota ja se tarkoittaa että siivoan ja jynssään joka nurkan + pyykkään yms. Miehen työvuorojen takia ei pidetä enää samaa siivouspäivää, vaan siivotaan silloin kun hänellä on vapaapäivä tai aikaa. Tai sitten siivoan yksin. Joka päivä koitan kuitenkin järkätä paikkoja ja keittiön tiskipöytä on pakko olla tiptop, muuten ei voi aamulla herätä ja nauttia kaffista, tai voihan sitä, mutta olen tosi kiukkunen. ;D

    Montako neliötä teidän kodista löytyy?

    VastaaPoista
  5. Kiitti naana, mä muistan sun tehosiivouspäivät! :D Sehän siinä just onkin, että kun joutuu yleensä tekemään hirveän tavaroiden järjestelyrumban (yleensä leluja ja vaatteita), ennen kuin pääsee itse asiaan. Ja pakko sanoa, että mun siivousintoa latistaa se, että meillä ei ole vieläkään kunnollisia SÄILYTYSPAIKKOJA tavaroille, vaan niitä on tungettu mitä mihinkin. Kerrostalosta vanhaan taloon muuttava vain voi tietää... Täällä kun ei ollut yhtäkään kiinteää kaappia, keittiön kaappeja lukuunottamatta... Eikä olla ostettu sitten vielä kaikkea, vaan odotellaan, että ne "oikeat" tulee kohdalle. Järkyttävää.

    Meillä ei edes niin paljoa ole mitään "irtotavaraa", että pölyjen pyyhkiminen ois hankalaa, mutta jos tavaroille olis selkeät omat paikat ja ne kans ois aina niissä, niin siivoamisen aloittaminenkin olisi mukavampaa. :S

    Ja totta myös se, että se ärsyttää kans, kun oot hirveällä työllä ja vaivalla siivonnut, niin kohta on ihan saman näköistä kuin ennen siivousta...

    Neliöitä on 142.

    VastaaPoista
  6. Ja siis aamulla on ihanaa herätä kun keittiö on siisti. Kyllä mekin siivotaan tasot/tiskit iltaisin, mutta juuri esim. jääkaappi/mikro/uuni/kaappien ovet/välitilan laatat/avohyllyt/jääkaapin ja pakastimen päälliset jää usein aivan liian vähälle, kun niitä ei kuitenkaan päivittäin tule siivoiltua... Ja ns. viikkosiivous yhtenä päivänä ei riitä näiden kaikkien paikkojen puhdistukseen, ei sitten mitenkään!

    VastaaPoista
  7. Niinhän se on. Just toissapäivänä siivosin jääkaapin kauppareissun jälkeen... että mä INHOAN jääkaapin, mikron, uunin ym. siivousta!!! ARGH! Mutta AH se fiilis kun on saanut siivottua, sitä tunnetta ei kyllä voita mikään!! <3

    VastaaPoista
  8. Just niin! Ja mä ajattelin, että tällä tavalla pääsisin helpommalla. Kun muistan, että maanantai on keittiösiivouspäivä, niin kevyt pyyhintä riittää näihin paikkoihin. Jos ne siivoaisin harvemmin, niin hirveetä jynssäystä, että saa kaikki pinttyneet ruuanjämät sun muut pois. :) Likainen jääkaappi on lähes yhtä ällöä kuin likainen vessa. :D

    VastaaPoista
  9. Heh, niinhän se on. :D Munkin täytyy oikein miettiä millaset suunnitelmat keksin siivoukselle. Meidän jääkaappi oli taas melkosessa kunnossa kun ei kukaan koskaanikinämilloinkaan siivoa sitä, muutakuin minä! *Mutinaa* Hirveä motkotus vaan kuului kun jynssäsin ties millä sitä ja miehellekin tuli sanottua pari valittua sanaa. Ja sit vielä kun meidän jääkaappi alkaa piippaamaan kun se on liian kauan auki, niin voit kuvitella hermostuinko siitäkin. Mistä sais tilattua lisää hermoja ja pitkää pinnaa?! ;)

    Varmaan moni repeilee mun valitukselle, mutta siivous EI enää ole niin hauskaa. :P

    VastaaPoista
  10. Ihanan tehokasta, kateeksi käy. Tuntuu että tässä pikkulapsihärdellissä siivoominen vaan jää. Hyvällä tsägällä kerran viikossa imureeraa. Ovet olis ihana pyyhkiä kerran viikossa, siis ne keittiönkaapit mutta ei ole energiaa :(

    VastaaPoista
  11. Outi, katsotaan nyt kauanko tämä "vaihe" kestää... Toivon kyllä, että tällainen tapa tulisi jäädäkseen. No, se selviää. Enkä mäkään, en ikinä, jaksaisi mitään siivouksia yksin. Mies osallistuu tosi paljon ja Onnikin on jo iso. Osaa kyllä sotkea hyvin, mut Onnin kanssa kaksin ollessa pystyy hyvin siivoamaan. Toinen haluaa auttaa minkä ehtii. :)

    Ehkä pitää vaan osata ummistaa silmät tietyiltä kotiasioilta ja keskittyä olennaiseen, eikö? :) Lapset on pieniä vain kerran, mutta sotkut ei katoa minnekään... Paras lahjaidea muuten ikinä pienten lasten vanhemmille olisi SIIVOUS! Kaikki ketkä luette tätä, niin laittakaas korvaan taa! :D

    VastaaPoista
  12. Meillä mies on sanonut monta kertaa, etten osaa siivota kuin vihaisena... Jos voitan ensi lauantain lotossa, palkkaa heti jonkun kotihengettären meille. Ja teillekin, ihan vaan blogi-kaveria auttaakseni! ;)

    VastaaPoista
  13. Kuinka siisti keittiö! Ja muutenkin kaunis! M

    Minä siivoan perusteelisesti maanantaisin, ja sitten perjantaisin imppaus ja moppaus (ja väliin keskiviikkonakin, täällä maalaitalossa kura ja lika kulkeutuu -yrityksistä huolimatt- vähän eritavalla, kun normitaloissa....)

    MUTTA kaksi pientä lasta, ja se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin turhauttavaa välillä, kun on juuri pessyt pinnat ja seuraavassa sekunnissa samoilla pinnoilla on merkkejä elämästä. ja kun olen imuroinut ja mopaanut, ja sitten sisälle juostaan kertomaan jostain niin tärkeästä asiasta (leppäkerttu, heinäsirkka tms. hyönteishavainto...), ettei saappaita muistetakaan riisua.HUH! Jos ikinäkään plaan palkkatyöhöni, meillekin tulee siivooja. PISTE! En edes perustele asiaa!

    VastaaPoista
  14. ja sellainen lisäys vielä (t'm' asia näköjään kosketti minua) että siivoaminen olisi kivaa, jollei jaloissa ja imurin johdossa ja moppiämpäsissä ja pölyliinassa roikkuisi neljää pientä kättä ja uhmakiukkuja iskeytyisi päälle...

    VastaaPoista
  15. Olet kyllä melko perusteellinen, jos joka viikko jynssäät kaikki kaapin päällysetkin.. =D

    Meillä on suht saman verran varmaan neliöitä kun teillä, plus aitta jossa asuu kaksi vanhinta lasta. Tavaroiden säilytys on aika pitkälle toteutettu irtokaapeilla, ei niitä kiintokaappeja ole meilläkään. Yläkerran vinokaton alle on myös tehty tilaa, verhoilla vaan eristetty. Sinne uppoaa paljon kamaa!

    Meillä on viikkosiivous ja se on ihan parasta minusta. Joka lauantai aamupalan jälkeen siivotaan; lapset siivoaa omat huoneensa (tavaroiden järjestäminen, imurointi, lakanoiden vaihto, pölyjen pyyhintä) ja minä lopun talon. Mies pesee lattiat sitten lopuksi. Viikkosiivous käsittää lähinnä vain siis tuon mitä lapsetkin huoneissaan tekee, jääkaapit ja sellaset siivoilen satunnaisesti tarpeen mukaan, samoin pyyhin kaapin ovia joskus kun sattuu inspiraatio iskemään.

    Lapsille on kevyttä kiristystä; kavereille ei pääse eikä karkkipäivää aloiteta ennen kuin siivoukset on hoidettu. Toimii. =D

    Olen huomannut, että tämä viikkosiivous-systeemi todellakin toimii meillä. Jos siivotaan sillon tällön, ei tule mistään mitään. Toisaalta tätä systeemiä en voinut toteuttaa ollessani kaupassa töissä, koska olin töissä useimmiten lauantaitkin. Mua ärsytti suunnattomasti se, ettei ollut viikoissa rytmiä sekalaisten työvuorojen takia - nyt on ja se on ihan parhautta.

    Pyykkiä pesen kyllä tarpeen mukaan. Lauantaina on muuten niin paljon pestävää, ettei siihen päivä riitä... Keittiön myös siivoan päivittäin ja muutenkin koitan laitella tavarat joka päivä paikoilleen. Ja kyllä meillä tuohon siivoukseen useampi tunti saattaa tuhraantua välillä, kun koko talon siivoaa. Toisaalta olen huomannut, että kun joka päivä laittelee tavaroita paikoilleen, on se viikoittainen imurointi lopultakin aika helppo juttu, kun talo on muuten suht kuosissaan kaiken aikaa. Ehkä meillä vois useamminkin imuroida, kun on noita koiria ja kissa, mutta tämä on nyt ollu tahti ja se on ollu ihan hyvä.

    Niin joo.. sanotaan vielä sekin, että useimmiten meilläkin siivous on todella äänekästä puuhaa.. eikä lapset sitä mitenkään rakasta, ja aina siitä narisevat.. mutta pakko joku rytmi ja kuri olla, muuten on niin kaaos ettei oo tosikaan. Huomasin tämän esim kesällä, kun remppaa tehtiin ja joka paikka oli niin hirveessä sotkussa.. ei meillä siis kukaan vapaaehtoisesti siivoa. Syksy kuitenkin toi rytmit ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  16. Niin se piti vielä sanoa, että minä en usko että koskaan palkkaisin siivoojaa. Jotenkin kuitenkin haluan siivota ihan ite. Tai siis omalla porukalla. Haluan pitää kotona langat käsissäni, myös siivouksen suhteen.

    VastaaPoista
  17. naana, mut niinhän se on, että siivous on joskus kivaa, joskus kamalaa, erityisesti jos siitä tulee kamalaa suorittamista ja pakkopullaa (ja joku sotkee heti siivouksen jälkeen!) :) Siivousiloa!

    Susanna, i-h-a-n-a-a!!! :D Olethan varmasti tehnyt sitä lottoa nyt oikein monta riviä?? :D

    Eeva, hyvä! Oikea asenne - ei kai kotisiivoukseen oikeesti edes perusteluja tartte. ;) Mekin asutaan peltojen keskellä ja Onni lompsii kans sisään kengät jalassa... Joskus saan inspiksen ja jaksan ottaa imurin useammin esiin jos näen esim. ruokapöydän alla roskaa, mutta liian harvoin....

    Heli, eijei! Ei siihen viikottaiseen keittiön siivoukseen kyllä kaappien päällyset kuulu. Ne otettiin nyt ihan sen takia, että niitä ei ole taidettu kunnolla puunata koskaan. Ja olivatkin sen näköiset, kun keittiön rasva oli sinne tarttunut ja sen tahman päälle sitten pöly...

    Mäkin olen huomannut, että tarviin selkeet rytmit moneen asiaan, muuhunkin kuin siivoukseen. Sen takia jaoin tuon viikottaisen siivouksen useammalle päivälle, että tulee tehtyä tarkemmin, eikä urakka tunnu kerralla niin suurelta. Meillä Onni kyllä siivoaa (vielä) mielellään mm. pölyrätillä ja imurilla, mutta huutoa seuraa kun lelujansa joutuu keräilemään. Olenkin miettinyt sitä, että kuinka poika oppii siivoamaan oman huoneensa, jos meillä kävisi siivooja? Ainakin tavaroiden järjestyksessä pito kuuluu poitsulle itselleen, eikä siivoojalle. Ja kyllähän siinä siivojan käyntien välissäkin pitää vähän siivoilla itse. Ehkä tuo poika ei mene siitä pilalle. :D

    Ymmärrän senkin pointin, että kaikki ei nauti ajatuksesta siivoojasta. Toiset vaan tykkää tehdä itse ja toiset ei halua vierasta ihmistä kotiinsa. Luulisin, että tykkäisin, vaan enhän sitä varmaksi tiedä ennen kuin kokeilen.

    Kivaa, että tämä on herättänyt paljon keskustelua :)

    VastaaPoista
  18. Kauniit pystyraitaiset valkeat keittiönkaapit :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos ryppymekko, itsekin tykkään. :)

    VastaaPoista
  20. 5 lapsen äitinä siivoan joka ikinen päivä. Yritän kovasti hokea ja hokea kahdelle vanhimmalle tyttärelle, että siivotkaa jälkenne. Olen uhannut jopa hakea heidät koulusta siivoamaan aamiaispöytä (itse en syö aamiaista).
    Imuroin päivittäin (sen vuoksi meillä ei ole imuri ikinä kaapissa), raivaan joka aamu noin tunnin, sis. petaukset yms. Pidän pyykkipäiviä, olen kokenut sen meillä helpommaksi. En pidä siitä, että koko ajan on vaatteita kuivumassa, vaan teen sen mielummin yhtenä päivänä.
    Lattia ja pölyt pyyhitään torstaisin, jolloin on viikkosiivous. Keittiö on tietysti erikseen, sen pyyhin varmaan "kymmenen" kertaa päivässä.

    Tämä toimii meillä parhaiten, olen nimittäin tosi pikkutarkka, ja jos jostain vanhingossa tulee villakoira, niin imuri surisee heti. Systeemi varmasti kyllä muuttuu, kun palaano töihin, mutta nyt mennään näillä :)

    VastaaPoista
  21. Meillä päätettiin hankkia apua siivoamiseen, koska perheen kesken homma ei vain toiminut. Perussiistiminen tehdään itse, mutta kaikki isommat hommat tekee joku muu. Siivouspäivistä tuli kaikille vain paha mieli. Toki lapset edelleen laitetaan järjestämään itse omat huoneensa ja huolehtimaan omista tavaroista.
    Jos en olisi töissä olisi tilanne varmasti eri, mutta näin mennään ainakin toistaiseksi.
    Huono omatunto hiipii joskus pään sisälle ja olen olevinani 'huono emäntä' kun en tee kaikkea itse, mutta suurimman osan ajasta olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Ja miten paljoin enemmän iltaisin on vapaa-aikaa =) Rohkeasti vain siivousapua hankkimaan!

    VastaaPoista
  22. Mia, sä olet ahkera. Mulla on kausia, että yksikin roska lattialla ottaa ihan älyttömästi aivoon. Joo, ei mitään järkeä, kun talossa on 4-vuotias poika ja kissa... Sit taas on kausia, kun en anna moisten "pikkujuttujen" häiritä.

    Tärkeintä kai on, että löytää sellaiset siivoustavat ja -rutiinit, jotka kukin kokee juuri itselleen toimivimmiksi! :)

    VastaaPoista
  23. Anne, ihan ku meillä! Mutta tosiaan, niin kauan kun olen kotona, kärsin siivouksesta itse. Ja jaan tehtävät useammalle päivälle. Kiitti rohkaisusta siivousavun suhteen ja kiva kuulla kokemuksia. :)

    VastaaPoista
  24. No mutta sullahan on siitä hyvä, että on aikaa :) Ei ole työt rasittamassa.

    VastaaPoista
  25. Aikaa on, totta. Mieluusti kyllä rasittaisin itseäni jo sillä työlläkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...