torstai 17. marraskuuta 2011

Purkutuomio!

Kaikkihan tietää, että olen täysin tumpelo, mitä tulee käsitöihin. Sen lisäksi, että peukalo on keskellä kämmentä, olen ilmeisesti myös tyhmä, sillä kaikesta taidottomuudestani huolimatta on pakko välillä yrittää... Tällä kertaa virkkausta. Ostin jo joskus pari vuotta sitten eko-ontelokudetta mattobuumin jyllätessä blogimaailmassa. Sittemmin buumi näyttää hieman laantuneen, mutta ajatus virkatusta matosta koputteli vieläkin tuolla omassa takaraivossa. Viime viikonloppuna vihdoin tartuin rohkein mielin koukkuun ja kuteeseen, googlasin netistä mielestäni helpohkon ohjeen ja ryhdyin hommiin.

Parin illan päästä huomasin, että matto ei ole valmis, mutta kude loppu. Osasin kuin osasinkin ketju-, piilo-,  pylväs- ja kiinteitä silmukoita yhdistelemällä luomaan jotakuinkin pitsimattoa muistuttavan tekeleen. YES!

Totuus paljastui vasta kun sommittelin mattoa lattialle... Siis HÄH. Miksei se asetu? Se menee keskeltä ihan ruttuun. Voi kyynel ja hammastenkiristys! Onhan siellä virheitä muutenkin seassa, mutta ei ne olis haitanneet. Mutta tuohan on jo terveysriski. Ei tuon maton päältä taida pystyä kompastumatta kulkemaan.

Ei auta kuin purkaa tämä tekele. Ehkäpä tämän asian sulatteluun ja uuden motivaation kehittymiseen tarvitaan toiset kaksi vuotta. Joten ei ehkä kannata ihan lähiaikoina odottaa uutta DIY-mattopostausta. Ihan vaan tiedoksenne.


Ohje.

19 kommenttia:

  1. Sori, mutta jotenkin suloisen näköinen tuo matto tuossa lattialla. :D Henkimaailman asioita mulle tuollaiset, eli en osaa edes arvailla mitä tuossa olisi pitänyt tehdä toisin. :P

    VastaaPoista
  2. Hyvä siitä tulee. Uskoa on!

    mäkin haluisin. en vaan raaski tähän hätään ostaa kudetta, enkä kuitenkaan jaksa sitä loppuun tehdä. Jää odottamaan, kuten muutkin virkkaukset korissa. Phuuh.

    VastaaPoista
  3. No hitsi, mikähän siinä meni pieleen kun kuitenkin näyttää muuten niin hyvältä. Mä en osaa tällaisia ollenkaan, joten en ees yritä... Käyppä katsoo Sisustus ja sepustus-blogissa, siellä on tehty virkkaamalla koreja. Ja ovat kuulemma helppoja. Tosin mä en taida uskaltaa yrittää ees niiden tekemistä...

    VastaaPoista
  4. No voi hitsi, miten ihmeessä se nyt noin on mennyt?!?!? Odotan mielenkiinnolla, että joku käsityöihminen tulee mysteerin ratkaisemaan, mä en oikeasti tajua. Mä haluaisin kans itsevirkatun maton, mutta ei mulla oo edes kudetta.

    VastaaPoista
  5. No mutta Katri, etkö huomaa miten upean kesähatun sait tehtyä ensi kesäksi! ;) Kaunis matto, mutta ehkäpä tosiaan kutun takia hieman epäkäytännöllinen. Uutta lankaa koukkuun, älä lannistu! Itse en osaisi edes niitä silmukoita liittää toisiinsa!!

    VastaaPoista
  6. Voi ei! "Teillä" eletään samassa ongelmassa kuin "meilläkin". Itsekin nimittäin sain kaksi virkattua mattoa aikaan tänä syksynä, mutta blogiin asti ne eivät ole vielä päässeet. Syys siis juuri niissä ongelmissa. Ontelokuteesta ne kuitenkin tein ja hyvin tarkkaan ohjeiden mukaan. Toinen matto kupruaa samantapaisesti keskeltä ja toinen taas reunoilta... :(

    Itse mietin, että voisikohan jonkinlainen kuumavesi/höyrytys ja painon alla kuivatus auttaa. Vielä en ole saanut kokeiltua. Ajattelin, että jos kurpukohdat saisi jotenkin kutistumaan ja painon alla oikenemaan.. Liekö toiveajattelua(?) :D

    Jännityksellä jään itsekin seuraamaan, josko joku näitä aiemmin tehnyt ja yleensäkin näistä asioista ymmärtävä keksisi syyn ja mieluiten vielä mahdollisen jälkikäteen korjausohjeen! :D

    VastaaPoista
  7. Sievä matto, harmi, että on kuprulla.

    Se muuten menee kuprulle, jos ei lisää tarpeeksi silmukoita kierrokselle. Silloin työstä tulee tuollainen kupera. Tuossa kuprun kohdalla on siis liian vähän silmukoita jossain kohti.

    VastaaPoista
  8. Mari:
    hehee, joo söpö, mutta kamala. :P

    Jolanda:
    siis uutta mat(t)oa koukkuun.. :)

    anni:
    kiitti tsempistä - en kyllä tiedä jaksanko aloittaa alusta, jos tuon nyt puran. Vaikka eihän siinä ISO työ ollut, mutta kun inspis meni jo! Nyt jotain muuta... :)

    Heli:
    kiitti vinkistä! Koreja oon kans miettinyt, että jos tekisi, mutta matto viehätti jotenkin enemmän. Katsotaan, katsotaan! :)

    Terhi:
    virkattu matto ois varmaan tosi kaunis, siis silloin kun se onnistuu.. ;D Mä luulen, että vika on tuossa silmukoiden määrässä, kuten Novella tuossa jo kirjoittikin. :)

    Johanna:
    hahahhahaaa! :D Vähän ehkä saattaa lierit tipahtaa silmille, mutta onhan tuossa onneks noi reiät... ;D Ja kiitti tsempistä! :)

    HoO:
    No voihan kurjuus sinnekin päin sitten!!! Vaikka "kiva" kuulla, että joku muukin on törmännyt samaan ongelmaan - itsekin kun LUULIN, että olin tehnyt juuri kuten ohjeissa sanottiin... Varmaksi en tietty mee sanomaan, kun oon niin amatööri. :P Mä muuten mietin kans, että oikeisko jos kastelisi ja silittäisi. Ehkä kokeilen ja jos ei auta (ruttu on aika iso), niin sit menee purkuun. Laitahan ilmoitusta jos itse keksit jotain. :)

    Novella:
    kiitos! Tätä mä vähän ajattelinkin. Mutta oonko sitten seurannut ohjetta väärin, kun tämän ohjeen piti nimenomaan olla joku korjattu versio (alkuperäisessä oli ollut virhe)... Hmmm.

    Ja kuulkaas, se ohje jolla tein, löytyy täältä:
    http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22577AC006D4389/$file/Virkattu_matto_10062011.pdf

    Löytääkö joku käsityöihminen tuosta ohjeesta virhettä, vai olenko tehnyt oma-aloitteisesti väärin? ;D

    VastaaPoista
  9. Oi... ihanaa, kyllä sitä yks-sun-toinen joutuu välillä purkamaan :)
    Ei muuta, kuin uudestaan yrittämään, virheistä oppii!!!

    VastaaPoista
  10. Toi reunahan on tosi hyvä! :D OIskohan tossa keskellä liikaa pylväitä? ;d Pitäs itekin kokeilla mattoa, koreja olen kyllä virkannut...

    VastaaPoista
  11. Äääh... Onpa typerä juttu!

    Ja tiedän tunteesi, koska oon tehnyt saman itsekin! Miten sitä ei hoksaakaan siinä alkuvaiheessa, että matto on jo tuhoon tuomittu. Sitkeesti sitä vain yrittää maton loppuun ja sitten tajuaa, että menee purkuhommiksi.

    Oon nyt itse toipunu kolme vuotta purkutuomiosta, mutta hiljattain ostin pari säkkiä kudetta. Jos ei tule mattoa, niin ainakin sitten monta koria. Mutta olen päättänyt antaa matolle mahdollisuuden, vaikka täälläkin päin peukaloilla on tapana suuntautua kämmenen puolelle... :/

    VastaaPoista
  12. Ennen purkamista kokeile kastella matto tai pese se koneessa, ja levitä se sitten lattialle tai muulle tasaiselle pinnalle suoristumaan ja kuivumaan. Kannattaa hieman venytellä mattoa, ja lopuksi laittaa esim. lakana ja toinen matto päälle suoristamaan sitä. Ainakin oma virkattu ja kupruileva matto suoristui nätisti näillä keinoilla.

    VastaaPoista
  13. :D Ilta on hyvä lopettaa tähän! Ihan loistava postaus!! :DD Pystyn NIIIIIIIIIIIIIIIIIIN samaistumaan!!!

    VastaaPoista
  14. Hienoltahan tuo muuten näyttää! Älä lannistu, uusi yritys...vaikka purkaminen onkin tylsää.

    Eilen tuskailin telkkarin ääressä yhtä (onneksi pientä) virkkuutyötä, ja purin sen 9 kertaa, vaikka seurasin sekä ohjetta että kuvaa mielestäni tosi tarkkaan. Mies kuunteli manailujani ja totesi, että on se mukavaa, kun vaimolla on noin rentouttavia harrastuksia:D

    VastaaPoista
  15. Marru:
    virheistä oppii, ei vaan huvittais alkaa alusta... :P Pitää ehkä keräillä sitä motivaatiota vielä.. ;)

    Miina:
    kiitos! :) Hmm, voi olla liikaa pylväitäkin tuossa keskikohdalla. Vai liian vähän? :O

    Saara:
    hei tsemppikset sinne mattoprojektiin, toivotaan, että onnistuu! :) Ja mäkin huomasin jossain kohtaa, että pikkasen toi kinnaa, mut ajattelin, että ei pahasti ja jatkoin vaan. Plääh.

    Kirsi:
    kiitti vinkistä!!! Toivotaan, että tuolla kikalla sais tuon kuprun oikenemaan! :)

    Eeva:
    ilo on minun puolellani! :D

    Kanelia ja kardemummaa:
    no sulla on kyllä rautahermot, kun noin moneen kertaan viitsit purkaa ja jatkaa... :) Ja kyllä mäkin oon saanut ties mitä kommenttia mieheltä lähes joka kerta kun jotain käsitöitä yritän tehdä.. ;) On niin monet kerrat saanut mun hermoilua niiden parissa katsella. :D

    VastaaPoista
  16. Siinä tosiaan voi olla joko liikaa tai liian vähän pylväitä. Kuvasta aika hankala sanoa. Muutenhan tuo matto on onnistunut tosi hienosti. Pieni virhe vain yhdessä kohtaa. :)

    Uutta vain yrittämään.

    VastaaPoista
  17. NO voihan mytterö. tosi hyvälle näyttää muuten. keskellä saattaa olla jotain liikaa tai liian vähän niinkuin on epäilty tai sitten ei. eikö hurja venytyskään tepsi?!
    mie olen kans omaani virkkailemassa ja näyttää jonkun verran kupruilevan kans. ajattelin kokeilla kostutusta ja painoa valmiina, auttaisko sielläkin, kostutus, venyts ja painot päälle?! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...