perjantai 23. joulukuuta 2011

22. & 23.

Huhhahhei. Aatonaattoa jo vietellään. Täällä on ollut sen verran kiirus, että ei ole ehtinyt kameran kanssa heilumaan. Ehkä myöhemmin sitten. Toistaiseksi saatte siis tyytyä vanhoihin kuviin. Mikään stressikiire täällä sentään ei ole, kaikki aikatauluissaan! Tänään täytyy vielä käydä hakemassa ruokakaupasta loput vähät ostokset, hakea kuusi sisään ja pestä vessat. Siinäpä se melkein sitten onkin. Lupasin Onnille, että illalla alkaa joulun vietto, katsotaan yhdessä Viirun ja Pesosen joulutouhuja DVD:ltä. 

Eilen leivoin saaristolaisleipiä ja tehtiin pipareita... Laitan myöhemmin kuvaa, millainen rakennelma saatiin tänä vuonna aikaiseksi. Voin kertoa, että ei jälleen kerran mennyt niin kuin Strömsössä. Meni vähän pipariksi. Pääasia, että hankkeen tilaaja on tyytyväinen. ;)

Lunta ei ole edelleenkään, mutta pakkasen johdosta kaunis, valkoinen kuura. Huomiseksi onkin luvannut vesisadetta. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

RAUHAISAA JOULUNAIKAA!







7 kommenttia:

  1. Hyvää joulua Katri, niin ja Onnille ja miehelle tietysti myös hyvät joulut :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat joulutohinat siellä :) Täällä myös rauhoitutaan illalla joulun odotukseen, tiedossa on kinkkuvalvojaiset ja lautapelejä :)
    Oikein Ihanaa ja Rauhaisaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3
    Teitä on niin ihana seurata :)

    VastaaPoista
  3. Vau mitä piparikuvia, nuo ei ainakaan menny pipariksi ;)


    Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2012!

    VastaaPoista
  4. Maukasta joulua teillekin koko perheelle!!

    VastaaPoista
  5. Susanna, Marie, Noniin & Johanna:
    KIITOS kaikille teille ihanille ja kaunista joulua teille jokaiselle, sekä läheisillenne! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...