maanantai 2. tammikuuta 2012

2011

Paloja vuoden 2011 varrelta:


TAMMIKUUSSA aloitin elämäntaparemontin suurella innolla. Remppa on edennyt vaihtelevalla menestyksellä, nyt loppuvuonna on ollut lipsumista huomattavasti enemmän. 
Kaamoksella on selvästi vaikutusta..

HELMIKUUSSA pikkukonna täytti 4 vuotta.

MAALISKUUSSA sattui keittiössä pieni vesivahinko...

HUHTIKUUSSA nautittiin keväästä ja pääsiäisestä

TOUKOKUUSSA risteiltiin Tukholmassa

KESÄKUUSSA nautittiin helteistä

ELOKUUSSA lomailtiin Kreikan ihanissa maisemissa

SYYSKUUSSA nautittiin kuulaista syyspäivistä

LOKAKUUSSA rempattiin ikkunoita

MARRASKUUSSA tunnelmoitiin

JOULUKUUSSA vietettiin lumetonta joulua. Loppukuusta saatiin iloisia vauvauutisia ja vuosi vaihtui rauhallisesti kotona (miehellä vähemmän rauhallisesti töissä)

Loppukaneettina voisi todeta, että vuoden aikana ei tapahtunut mitään superhäikäisevää (siskon lapsen syntymää lukuunottamatta). Melko tasaisen rauhallista kotielämää tammikuusta joulukuuhun. Ja hyvä niin. Tästä vuodesta voisikin sitten tulla vähän sähäkämpi! ;)

ONNELLISTA ALKANUTTA VUOTTA!




11 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta ! Ja sopivasti sähäkkää myös ;-)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  3. Petriina:
    Kiitos samoin, toivotaan niin. ;)

    Suvi:
    Kiitos ja sitä samaa sinne teille myös! :)

    VastaaPoista
  4. Voi löysinpä ihanaan blogiin tieni. Kauniita kuvia! Onnellista uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta sinulle ja perheellesi Katri! ♥

    VastaaPoista
  6. Nonnukka:
    Voi kiitos! :) Ja kiva, että löysit. Onnellista vuotta myös sinulle!

    Mari:
    Kiitos paljon Mari ja sitä samaa toivon sinulle! :)

    VastaaPoista
  7. Nannan blogin kautta löysin blogiisi, ja huonosti kommentoin. Nyt oli "pakko": monesko päivä helmikuuta Onni on syntynyt? Mulla on kans helmikuussa syntynyt samanikäinen poika, Mikko.

    t: Marja

    P.S. Onni tais olla suosittu nimi tuona vuonna? Kävin vauvajumpassa kun Mikko oli ½v ja siellä oli 2 Onnia ja 2 Enniä

    VastaaPoista
  8. Marja:
    Kiitti kommentin jättämisestä :) Onni on syntynyt 2.2. Ja kyllä niitä Onneja taitaa samalta vuodelta ja jo edellisiltäkin olla jonkin verran. Itseäni ei monet Onnit haittaa, nimi päätettiin jo silloin kun miehen kanssa tavattiin. ;D

    VastaaPoista
  9. Ei sit sattunut ihan sama päivä, Mikko on syntynyt 7.2.

    Mä oon kans aina tykännyt Onni-nimestä, muistelin vain et siitä tuli silloin yhtäkkiä suosittu. Ei sitä sen takia meillä jätetty valitsematta, vaan siksi, et miehen kans kalenterista löytyi ehkä nippa nappa 5 nimee, jotka kelpas molemmille. Meillä on NIIN erilainen maku :D
    Muutenkin oon huomannut, et jos joku bongaa jostain yksilöllisen nimen, niin parin vuoden päästä se ei enää ookaan niin yksilöllinen ;)

    Toi kakku on muuten ihan uskomaton :DDD

    Marja

    VastaaPoista
  10. Hyvä vuosihan se oli :D Tulkoon tästä vuodesta vielä parempi! Ihanaa uuden vuoden alkua!

    VastaaPoista
  11. Marja:
    Mielenkiinnosta kävin katsomassa väestörekisterikeskuksen sivuilta nimitilastoja. Onneja oli vuonna 2000-2009 syntyneissä alle 7990. Eli aika paljon, kun 2010 enää 1273 ja viime vuonna vielä vähemmän. Vuosina 1900-1919 onneja on ollut reilu 7000.

    Sitten Mikkoja samalla ajalla on nimetty vaan 2019. Ja ajatella, vuosina 80-99 Mikkoja on nimetty lähes 20 000! Muistankin, että koulussa oli aina samalla luokalla monta Mikkoa.

    Nyt jos haluaisi nimetä lapsen siten, että samalla luokalla ei ole samannimisiä, niin pitäisi valita näitä meidän vanhempien ikäluokan nimiä: Marjattaa, Ritvaa, Perttiä ja Jormaa. Vaikea vaan kuvitella sen nimistä pikkulasta. :DD Nämä nykyajan "trendinimet", jotka on olleet yleisiä vanhempiemme vanhemmilla, kuullostavat sitten meidän vanhemmistamme oudoilta. :P

    Désirée:
    Vuosi oli hyvä. Kiitos ja sinulle myös mitä onnekkainta vuotta! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...