sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Rakas (t)uhmakas

"Mä en oikein tykkää tästä maailmasta, 
ku se on näin vaikee näköjään."

"Tässä talossa ei näköjään saa sanoa mitä haluaa."


"Kasvaminen on tosi vaikeeta."

"IHA TYHMÄÄ!" 

"EI HAITTAA!"

"EN MÄ OLIS HALUNNUTKAAN!"

Huhhuh. Ei nyt sentäs ihan koko aikaa, mutta monta kertaa päivässä kuitenkin. Koita siinä sitten pysyä rauhallisena, kun tekisi mieli heittäytyä lattialle sätkimään itsekin. 
Mutta sitten tulee kuitenkin myös niitä hyviä hetkiä ja kiukku unohtuu. Halataan, silitellään, pussataan ja rakastetaan. 

"Äiti, mä kirjotin sulle kirjeen! ".
Tämä kirje kyllä päätyy kehyksiin seinälle. 

22 kommenttia:

  1. Niin ne menee, käsikädessä - kiukut & onnet. Meillä 6-vuotiaan kanssa välillä kans NIIIIN härdelliä. Tunteilua, draamailua, kiukkua. Mutta sitten nöyryyttäkin ja isoa katumusta: "Äiti se kiukku ei lähtenyt mun sisältä pois millään..."

    Tää vanhemmuus on niin haastava elämänkoulu. Kunpa edistyminen ja kasvu olisi aina läsnä.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii. Niin meilläkin, kun jutellaan, että pitäisi yrittää hillitä sitä kiukun purkausta joskus. "Mut äiti. Mä yritin tosi kovasti, mut en pystynyt estämään, kun se kiukku tuli ulos." :)

      Lapsi ainakin edistyy. Voi kun äitikin...

      Poista
  2. Oiiii, ihana Onni. Tuo kaipaa ehdottomasti kehykset ja pääsyä seinälle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Niin taidolla, kieli keskellä suuta tehdyt kirjaimetkin. <3

      Poista
  3. Onneksi muillakin! Meillä oli nimittäin tänään juuri tuollainen aamu. Paitsi että pahempi, koska vanhempi ei todellakaan pysynyt rauhallisena. Ensin kiukkuaa lapsi (kypärälakista), heittelee vaatteita, paiskoo kenkiä, käyttää koko ruman sanakavalkadinsa ("senkin kakkapäät" yms.). Aikansa kuunneltuaan äidiltä palaa päreet, jonka seurauksena äiti paiskaa oven kiinni. Lapsi tulee perään huutelemaan, palaa huoneeseensa ja paiskaa oman oven. Tähän järkevästi käyttäytyvä aikuinen reagoi huutamalla kurkku suorana (niin että kurkkuun sattuu): "meidän talossa ei paiskota ovia!!!" Että näin:) Nyt on anteeksipyynnöt ja halit hoidettu, piirustuskin saatu. Pitänee lähteä rustaamaan vielä oma piirustus lapselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHANAA, että muillakin. Joskus vaan menee kuppi nurin, eikä pysty. Ollaankin puhuttu, että pitäis varmaan hommata meille heiluriovet, kävis vähän nätimmin tuo ovien paiskominen... äidiltäkin. ;)

      Poista
  4. Niitä niiiin ihania ylä-ja alamäkiä ♥ (vaikka välillä tosiaan tekis mieli itsekkin heittäytyä samalle tasolle) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Eikä vaan _tee_ mieli, vaan tää äiti kyllä välillä käyttäytyy itse hyvin lapsellisesti. Mut kyllä me halitaan ja pyydetään anteeksi sitten jälkikäteen. Kauhea morkkis tulee aina huutamisesta. :(

      Poista
    2. Kuulostaa tosi tutulta... morkkikset mukaan lukien!
      Mutta toivotaan taas niitä hyviä päivä tähän viikkoon :D

      Poista
    3. Niinpä... Meillä tulossa varmastikin hyvä viikko, kun on tiedossa kaikkea mukavaa! Samoin sinne teille! :)

      Poista
  5. Onni on kyllä astetta suloisempi poika. Pidetään mielessä tulevaisuutta ajatellen, siinä olis oiva sulho Nidalle.

    Ja vähänkö Onni on taitava, kun oikein vaikeimpia a-kirjaimia kirjoittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha :D Onnilla alkaa olla kohta jonoa oven takana. Mut pidetään vaan mielessä. Nida ja Onni. Onni ja Nida. <3 Nida onkin tosi suloinen ja hyvin kasvatettu nuori neiti. Anoppi ainakin hyväksyy ihan täysin. ;)

      Joo, oli oikein eka kerta, että ei ollut pelkkiä tikkukirjaimia. Ihan itse oli kirjastosta lainatun kirjan kannesta ottanut mallia. <3

      Poista
  6. Niinpä. Tietää temput, miten äidin sydän sulatetaan. <3

    VastaaPoista
  7. Heiii! Juuri löysin sun blogin ja taidanpa alkaa lukijaksi, sen verran hyvältä vaikutti :) Aika lailla ihanasti on Onni tuumannut. Ei voisi oikeestaan paljoa kauniimmin sanoa. Kivaa viikkoa! :) Omppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit, Omppu, tervetuloa! :)

      Poista
  8. Ihana, IHANA kirje. Meilläkin koetellaan hermoja uhmiksen kanssa. Vuosi vuodelta rasittavampi! Mutta kuulemma helpotta jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihanaa, jotain toivoa siis on. Mutta missä vaiheessa se helpottaa? Kouluiässä, kunnes alkaa taas 14-15 -vuotiaana uudelleen... ;D Eli ehkä viimeistään sitten, kun muuttaa kotoa pois.

      Ja voi ei. En halua ajatella sellaista vielä. Olis vaan äidin oma pikku uhmis vaikka ikuisesti! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...