sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pikku kissa kalsareissaan

Tänään on se päivä vuodesta, kun osa jengistä tuntuu vetävän herneitä neniinsä lasten ilosta. Onneksi mokomia hapannaamoja ei näy täällä meillä päin, joten iloinen kissanpoikainen kävi virpomassa ja toivottamassa terveyttä tulevaksi vuodeksi naapurissa. Isovanhemmat virvottiin puhelimella ja palkka saadaan sitten jälkijunassa. ;) 

Itse olen sitä mieltä, että tämä on mukava perinne, noidilla tai ilman. Vähän iloa elämään. :) Jos tökkii, niin oven voi aina jättää avaamatta, kukin tavallaan. Meillä virpoi tänä vuonna kissa, äippä lienee se pääsiäisnoita, omana itsenään ;). Mikäs sen mukavampaa, kuin touhuta jotain sellaista, josta lapsi niin kovasti nauttii: yhdessä haettiin pajun oksat, ostettiin koristeet ja askarreltiin. Tuo kissaksi naamioituminenkin oli ainakin vielä 5-vuotiaasta niin mukavaa. Meillä sattuu oleman vielä niin kivat naapurit, että molemmat olivat selvästi odottaneet tätä meidän poitsua tänään kyläilylle. Erityisesti nuo ikääntyneemmät ilahtuvat vierailusta aina kovasti.

Äippä suti viikset vähän liian paksulla pensselillä, 
mutta ei tuo haitannut pikkukissan riemua :)


Eilen tein jotain ihan ekaa kertaa elämässäni: fileoin kokonaisen kirjolohen! Katsoin netistä ohjevideon, teroitin veitsen ja ryhdyin hommiin. Ei mennyt niin kuin Strömsössä, enkä niillä fileilläni taatusti pääsisi kaupan kalatiskille töihin, mutta kuitenkin... Keitin "riekaleista" liemen, josta tehtiin sitten kermaista lohikeittoa. Toinen filee meni pakastimeen odottamaan seuraavaa lohiruokaa.

Virpoja on päikkäreillä ja minä tein selvää Mignon-suklaakonvehdeista... Ei siinä kauaa mennyt. Onneksi otin kaupasta rasiallisen näitä, ettei tartte koskea poitsun saaliiseen.. (vaikka pahoja nuo suklaamunat kyllä on, yök). 
Iloista palmusunnuntaita ja alkavaa pääsiäisviikkoa! :)

26 kommenttia:

  1. Täällä myös virvottu. Löytyi kyllä niitäkin naapureita, jotka eivä oveaan avannut:/. Mutta riemu syntyi laihastakin saaliista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, niin täälläkin. Eikä meillä ainakaan ole kysymys saaliin koosta, tai siitä kuinka paljon "palkkaa" saa. Pienestäkin ilahtuu todella paljon ja muistaa kiittää. :) Yrmyt saa mun puolesta mieluummin pysyäkin suljettujen ovien takana, ei tartte sillä happamalla naamalla pilata toisten iloa. ;)

      Poista
  2. Mukavaa että on tuollaisia naapureita. Me otettiin varman päälle ja virvottiin vain sukulaiset. Lasten riemua on kyllä mahtavaa seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Itseä harmittaa se, että kukaan sukulainen ei asu niin lähellä, että viitsis virpomaan lähteä. Meidän talossa kun asuu meidän lisäksi vain kaksi perhettä, niin tämä on sen verran tiivis "yhteisö", että ei tulis mieleenkään olla käymättä virpomassa heitä. Muita lähitalojen naapureita ei sen sijaan olla käyty, vaikka osa saattaa sitä odottaakin.

      Lasten ilon lisäksi on ilahduttavaa nähdä miten kovasti nuo vanhemmat ihmiset ilahtuvat käynnistä ja rupattelutuokiosta. :)

      Poista
  3. Minä oikein odotin, että joku olisi tänään käynyt, kun nyt ensimmäistä kertaa asutaan sellaisella "potentiaalisella" alueella - verrattuna siis aiempiin opiskelija-asuntoihimme. Mutta ei käynyt kukaan! :( Naapurit ovat täällä kyllä vanhempaa väkeä, joten ei mikään ihme. Mutta on tuo perinne selvästi vähentynyt, kun sitä on niin paljon arvosteltu.. Hassulta vain se tuntuu, kun on kyse kuitenkin iloisesta asiasta. Kovasti toivoin tänään myös, että kävisipä joku mummomme luona virpomassa. Luulenpa vain, ettei ole käynyt. Kerrostaloissakin kun on kaikki kaupustelu- ym.kiellot, niin ei varmaan uskalla virpomassakaan kukaan käydä. :/ Tällaisesta pienestä jutusta vain voisi olla suuri ilo monelle yksinäiselle!

    Ja miten ihmeessä mulla on mennyt ohi tuollaiset Mignon-konvehdit?! Huomenna heti pakko saada! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, meilläkään ei käynyt kukaan. Olis kyllä ollut ihan mukavaa, mut ollaan kans niin syrjässä kaikesta sivistyksestä, ettei tänne kukaan eksy. ;)

      Mä ajattelin kans tänään, että käyköhän noissa vanhusten palvelutaloissa kukaan? Joku sukulainen ehkä? Vanhat ihmiset ilahtuis varmaan kovasti.

      Mignonit on hyviä, mut niistä tulee huono olo (kun ei osaa lopettaa ajoissa...) :D

      Poista
  4. Ihana kissa, varmasti olisi päässyt sisälle :) Täällä päin ei ole koskaan virpojia ollut (ainakaan meillä). Mutta Nuutinpäivänä kyllä kiertelee nuuttipukit :))
    Mukavaa Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on sellainen tapa. :) Hauskaa kun on erilaisia perinteitä!
      Mukavaa pääsiäisviikkoa :)

      Poista
  5. Mun mielestä virpominen on ihan ok, silloin kun kyseessä on pienet lapset. Mutta sitten kun nuo alkaa olla vaan karkinhimoisia teinejä, ymmärrys vähenee kummasti :D
    Söötti oli teidän kissaherra, meillä varmasti ensi vuonna kunnostaudutaan tässä hommassa ihan satasella :) Ja AINA ollaan palmusunnuntaihin varauduttu suklaamunilla. Ei ollut turhaa tälläkään kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, totta tuokin. ;) Mä en ole (onnekseni) näihin virpoviin teineihin koskaan edes törmännyt. Teinitkin kyllä ovella hyväksyisin, jos asiaan ollaan paneuduttu kunnolla. Ehkä se kuitenkin on aika pieni osa teinejä, jotka siihen hommaan ryhtyy? Luulen, että aika monella tulee kuitenkin ujous ja se ikä siihen esteeksi, ettei kehtaa lähteä virpomaan enää?

      Me joudutaan syömään nyt KAIKKI itse, kun ei kukaan käyny. Kääk! :D

      Poista
  6. Meilläkin virvottiin ja olen samaa mieltä, että oikein kiva perinne. Meillä 13v kävi myös virpomassa, mutta pienet oli kyllä mukana. 13v nauttii edelleen perinteestä ja pukeutuu tietenkin asianmukaisesti. Koko viikko on askarreltu vitsoja isomman neidin johdolla. 13v yksin kävi pajukoista katkomassa oksat jne. Joten minusta teinitkin saa virpoa, mutta pitää olla nähnyt oikeesti vaivaa asiansa eteen. Minä kyllä sanon napakasti, jos meidän oven taa tulee jotain omissa vaatteissaan olevia teinejä, joilla paljas vitsa mukana, että menkääs kotin laittautumaan, niin saatte palkan=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 13 vuotias voi hyvin käydä virpomassa vielä, kun on noin hyvin asiaan paneutunut! Muistan itse (en muista kyllä minkä ikäinen olin), kun pikkusisko lähti virpomaan ja mun olis kovasti mieli tehnyt mennä mukaan, mutta en enää kehdannut. Sitten kateellisena seurasin mitä hurjaa saalista sisko kantoi virpomisreissultaan kotiin. :D

      Poista
  7. Ai että on söpö pikku virpoja:) Meillä kävi aivan älyttömästi virpojia ja oli todella mukavaa huomata, että ainakin täällä (pieni kunta Helsingin läheisyydessä) on perinne vielä voimissaan. Vain yhdet hieman "yli-ikäiset" kävivät, olivat kuitenkin hienot vitsat askarrelleet, joten samapa tuo:) Meillä on täällä jopa Halloween `trick or treat`-kiertäjiä, se oli jo itselleni ihmetys.

    Ihanan näköistä keittoa, oli varmasti hyvää!

    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä ei ole näkynyt virpojia, eikä Halloween -monstereita. Varmaan jos asuttais lähempänä kaupunkia, niin sit. Me ei tuon lapsen kans Halloweenina olla ovien taa menty, mutta sen verran ollaan tuo amerikkalainen tapa omaksuttu, että jotain aiheeseen liittyvää syötävää ollaan tehty jne. Kunhan Onni on isompi, vois olla kivaa tehdä oikein kamalat lastenjuhlat. :)

      Ja keitto oli yllättävän hyvää! Mukavaa pääsiäisviikkoa! :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos houtten, niin näytti olevan siellä teilläkin! :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos. Illalla kissa muuttui Uuno Turhapuroksi, kun naamaa pestessä väri levisi pitkin leukaa. :D

      Poista
  10. Täh, vetääkö joku muka herneen nenäänsä virpojista, en ole moisesta kuullutkaan. Vai onks tää joku asuinseutujuttu? Meikän faija on karjalasta niin tää virpominen on kyl ihan must juttu.
    Mmmmmmmmmmmmmmm Mignon-konvehteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä samaa minäkin ihmettelin! ;D En ole ennen törmännyt moiseen itsekään. Itse olen kotoisin kans etelä-karjalasta ja siellä lapsuuteni joka pääsiäisenä virponut, koska kaikki teki niin. :) Mignon on hyvää, kuten kaikki nougat! :P

      Poista
  11. Ihana kissa-herra! Mä en kanssa ymmärrä mitä pahaa virpomisessa on, JOS kerran on vitsat ja muut härpäkkeet valmistettuna. Meillä kavi vaan 2 porukkaa, ja mä sitten jouduin syömään niitä munia ite. Kauheeta... ;) Ai kun rupes tekee lohikeittoa mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. No voi pahus, meillä ei käynyt sitäkään vähää virpojia... Täälläkin on vedelty herkkuja kaksin käsin ja niitä on edelleen! ;)

      Poista
  12. Suloinen kollikissa;) Meilläkin kävi tosi vähän virpojia. Olin ihan varma, että nyt kun meillä on eskarilainen niin ainakin samassa koulussa olevat uskaltautuisivat meillekin... tarkoittaa sitä, että karkkeja jäi äidin syötäväksi;)

    Mitä mitä, mulla on mennyt tollaiset mignon konvehdit ihan ohi!!! Täytyy ensi tilassa lähteä katsastamaan josko niitä olisi jossain meidän kaupassa.

    Ihanaa pupujuhlan odotusta kaikille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi nuo karkit... ;D Mä vähän ajattelin, että meille ei ehkä tule, kun lähistöllä ei asu lapsiperheitä, mut olin varautunut kuitenkin. Oishan se ollut jännää, jos meitäkin ois joku käynyt virpomassa. :)

      Mignonin konvehteja söin jokunen vuosi sitten ekan kerran töissä ja sen jälkeen niitä on pitänyt saada joka pääsiäinen. Onhan niitä helpompi syödä kuin sitä isoa suklaamunaa.

      Poista
  13. Veeti oli ollut myös pääsiäiskissana viime viikonloppuna kun vietti aikaansa siskoni luona sielläpäin =o)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...