perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannus

Eilen oli huippupäivä. Heräsin 8.30 kun mies tuli töistä. Rauhallisen aamupalan jälkeen hypättiin pyörien päälle ja käytiin fillaroimassa kunnon lenkki kauniissa maalaismaisemissa ja aurinkoisessa säässä. Jälkikäteen käytiin autolla mittaamassa reitin pituudeksi 23 km. Välissä ruokaa ja loppupäivä vierähti shoppaillessa (n. 5 h). Kaikille löytyi jotain, myös Pommille, mutta enimmäkseen Onnille. Illalla oltiin ihan kuolemanväsyneitä molemmat ja tänä aamuna unta riittikin puoli kymmeneen asti. Harvinaista. 

Tällaisina aamuina sitä haluaa aamupalallakin jotain tavallisesta poikkeavaa, mysliä ja mansikoita, tomaatti-mozzarellaleipiä ja soijalattea.
Askolan puolella fillarilenkin juomatauko. Tällä sillalla muuten on tänään varmaankin ollut juhannustanssit.
Tänään onkin sitten ollut ohjelmassa hieman siivousta (mulla), ruohonleikkuuta (miehellä) ja leipomista. Onni tuli iltapäivällä kotiin miehen äidin ja kummisedän kanssa. Oltiin koko päivä pihalla. Pelailtiin sulkista, lentistä, mölkkyä... Päiväkahvilla mansikkatorttua, mokkapaloja ja pikkuleipiä. Ruuaksi kokattiin uusia rumpsutuspottuja(*), sillejä, salaattia ja miehen savustamaa kalaa, sekä kermaviilikastiketta. Jälkkäriksi paistettiin muurikkalettuja, joita herkuteltiin hillojen ja jätskin kera. Mies kirmasi yöksi töihin ja me käytiin katsomassa kokkoa naapurikunnassa. Nyt on talo taas hiljainen vieraiden lähdettyä ja Onnin nukahdettua. 




Ihanaa juhannusta kaikille! Nauttikaa yöttömästä yöstä ja tehkää taikoja, mutta olkaa varovaisia, erityisesti vesillä ja liikenteessä! :)

(*) Rumpsutuspotut: uudet perunat pestään ja keitetään ihan normaalisti suolatussa vedessä. Kypsistä perunoista kaadetaan vesi pois ja perunoiden päälle kattilaan heitetään sormisuolaa, voita, tilliä ja ruohosipulia/pilkottuja sipulin varsia. Kansi päälle ja "rumpsutus", että mausteet sekoittuvat perunoiden kanssa. Valmis.

6 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! Kyllä tuolla silla kelpais tanssahdella, kauniit maisemat :)
    Ihanaa juhannuksen aikaa <3

    VastaaPoista
  2. Voihan rumpsutus, taidan kokeilla heti tänään! :D Ja Onni ja Pommi laitto naurattamaan myös.

    Mukavia jussin jatkoja!

    VastaaPoista
  3. Nam nam, potut ja muurinpohjaletut kuulostaa herkullisilta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ovatkin - ihan parhaita kesäherkkuja! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...