lauantai 22. syyskuuta 2012

Hoitopiste

Onnin vauva-aikana meillä oli tuollainen nostettava Brion hoitotaso pinnasängyn päällä. Asuttiinkin tuolloin ahtaasti, joten se oli kätevä tilansäästäjä. 

Nyt piti laittaa taas kaikki vauvanhoitopistesuunnitelmat uusiksi, sillä kämppä on vaihtunut, eikä me säästelty Onnin vauvatarvikkeita juurikaan. Ajattelin, että me tarvitaan vaipanvaihtopisteet sekä ylä- että alakertaan: alakerrassa ollaan päivisin, eikä öisin tarvitsisi tulla alas vaipanvaihtoon. Alakerrassa luonnollisesti tämä piste sijaitsee kylppärissä. Mutta koska tuolla ei ole ylimääräistä tilaa, piti jotain kehitellä. Pyysin siis miestä tekemään tuollaisen Brion kaltaisen hoitotason, joka sopisi mitoiltaan pyykkikoneen päälle. Ja mieshän teki työtä käskettyä. :)


Hoitotasoja tuli kaksi hieman eri kokoista: toinen siis alakertaan pyykkikoneen päälle ja toinen yläkerran hoitopöydälle. Laitan yläkerrasta kuvia erikseen. Tällainen tuli alakerran hoitopisteestä. (Ja voi kääk. Älkää välittäkö kuvien laadusta. Hirmu pimeetä ja valkotasapainot ihan p*rsiillään...)
Sivusta täytettävän koneen päälle taso asettui justiinsa, 
eikä sitä tartte siirrellä.



ja jos joku keksii miten tuon poistoletkun saisi 
nätisti piiloon, niin ois kiva 

Tässä tämä meidän "kodinhoitohuone", jollaista siis ei ole tunnettu talon rakennusvuonna... ;) Tuon läpi siis mennään kylppäriin ja saunaan. Tuli vähän järjesteltyä tilaa muutenkin ja edelleen se on pikku muutoksista huolimatta käytännöllinen. Lipaston laatikot on hurjan syvät ja isot, niihin uppoaa tosi paljon mm. pesuaineita, vaippoja jne. Pyykinpesuaineet säilyivät edellen tuossa ihan käden ulottuvilla. Seinällä oleva vanha naulakkohylly on joskus tumman puun tykkäysaikoina tullut petsatuksi tummaksi ja se ois kiva joskus käsitellä uudelleen. Naulakko on monikäyttöinen ja siihenkin saa vauvan iloksi jotain kivaa katseltavaa roikkumaan...


Ja hei! Sehän on muuten tasaviikko 41+0. 
Jatketaan rauhallista iltaa... Itse olen laiskotellut, mutta mies on ollut superahkerana: mm. pessyt ikkunat (!!), savustanut kalaa ja käyttänyt pikkukonnaa uimahallissa.

23 kommenttia:

  1. Onpas sievä kodinhoitotila teillä!

    Odottavan aika on pitkä, tsemppiä viime metreille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! :) Kodari yli satavuotiaassa talossa on luksusta, vaikka se pieni onkin. :D

      Poista
  2. Meilläkin oli Antonilla sängyn päälle nostettava hoitotaso. Oli kätevä ja säästi äidin / isän selkäparkaa, kun ei tarvinnut kumarrella. Myytiin taso sitten eteenpäin, kun ei enää tarvittu.

    Tosi nätti kodinhoitotila :)

    - Kristiina -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä vanhassa talossa on vaikeaa yrittää yhdistää esteettisyys ja käytännöllisyys ja ne usein sotivatkin toisiaan vastaan... Tällä kertaa näin ja uskon, että tuo tila (kuten meillä vähän joka paikka) aina aika ajoin. Ja käytännössä sen sitten näkee, että miten nämäkin ratkaisut toimivat. :)

      Poista
  3. Nuo hirsiseinät on kyllä niiiin kivat! Tunnelmallinen kodari! :) Jaksamista viimeisille metreille! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa tuo hirsiseinä, huokaan. Jännityksellä aina uusia postauksiasi odotan, että joko... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee. Mä ajattelinkin jo, että jos jätän yhden päivän välistä, etten postaisikaan, niin varmaan kaikki luulis, että täällä on lähdetty synnärille.. :P

      Poista
  5. Hyvältä näyttää uusi hoitotaso! Meillä isäntä (alkujaan rakennusalan miehii) "heitti", että selvä pyyhkeenpaikka (siis toi poistoletku) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hei, täytyy testata! ;D Meidän omat kylpypyyhkeet roikkuu naulakossa kylppärin puolella, mut jos tuohon myttää sit vauvan pyyhkeen..? Tai jotain. Kiitti sinne miehelle siis vinkistä! ;D

      Poista
    2. Kyllä nuo keinot keksii! Ja jos totta puhutaan, niin hän ei tykkää ollenkaan mistään "viritelmistä", mutta ilmeisesti on mukava ehdotella noita (hjuumorilla) toisille ;)

      Poista
    3. No sama täällä. :S Katsotaan mitä keksitään. Jotain pyyhettä tuohon eteen roikkumaan ollaan joskus ajateltu, mut se ei ole istunut jotenkin yhtään paikoilleen. Täytyy kehitellä ideaa eteenpäin. Toisaalta, silmä on kolmessa vuodessa jo tottunut tuohon rumilukseen, mutta nyt kun näki nämä kuvat, niin se alkoi taas häiritä. :D

      Poista
  6. Mä en vaan kestä... Rrrakastan tuota hirsiseinää ja mua niin harmittaa kun uuteen taloon ei semmoista saa. :'( Kiva oli nähdä kuvia hoitopisteestä, yläkerran hoitopistettä odotellassa. :)

    Rentouttavaa iltaa. <3

    Ps. Ihanan punaista kynsilakkaa. =O*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään hirsiseinästä. :) Uuteen taloon saa varmaan jotain ns. "koristehirttä". Ja itse asiassa yhdet meidän tuttavat suunnitteli tekevänsä uuteen taloonsa yhden väliseinän ruokailutilan ja keittiön väliin hirrestä.. Mut sitä varten pitäis varmaan ostaa joku purkukohde, että sais sitä vanhaa hirttä.

      Kynnet sai syksyisemmän ilmeen. ;) Mukavaa iltaa sinnekin! :)

      Poista
    2. Ps. ja kynnet näyttää muuten kuvassa hassusti ihan kirkkaanpunaisilta. Todellisuudessa on sellainen "burgundi" tai viininpunainen. :)

      Poista
  7. On sulla ihanan taitava mies! Teillä on kyllä kaikki niin kunnossa, että luulisi vauvan vinkistä jo tajuavan:) Rauhallista sunnuntain jatkoa ja jännityksellä täälläkin joka päivä postauksia luetaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! ♥ Ei ole hötky tämä vauva. Toivottavasti on syntyessään yhtä rauhallinen tapaus... ;)
      Kiitos ja samoin. Täällä on pimeä ja sateinen päivä, mutta niin tunnelmallinen. :)

      Poista
  8. Tulipa hieno!
    Vitsit, se mun syntymäpäiväveikkaus meni mönkään.. Sinä näytät kyllä hehkeältä, et yhtään rv41 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin. :) Oi ja voi. Harmittelut kaikille teille ihanille lukijoille, joiden arvaukset ei osuneet kohdalleen... Ja kiitos. Hehkeä ja hehkeä, kun kamera peittää 2/3 kasvoista. :P

      Poista
  9. Voi kun niistä tuli kivat, oikein näppärät! :-) Tsemppiä loppu rutistukseen teille sinne! :-) Itsellä jännitys loppui viimein viime viikonloppuna kun siskon vauva syntyi 16päivää myöhässä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Seija! :) Ja onnea tädille!! :)

      Poista
  10. Sulla onb kyllä näppärä mies! Toi tasohan on just eikä melkein! Ja muutenkin tosi suloinen kodinhoitotila. Meillä ei tuollaista luksusta ole lainkaan...

    Hus pois jo synnyttämään! (I feel you, kaks viimestä synty meillä 41+4...)

    Ei ollenkaan rentoa sunnuntaita, vaan täyttä pungertamista, toivoo tämä täällä! ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii o! Ja mennäänmennään, viikon sisällä varmaan (?) viimeistään... :P Lähtisin kyllä vaikka tältä istumalta. Ja kiitti - tällaisista toivotuksista mä tykkään! :DD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...