perjantai 28. joulukuuta 2012

Ruokalahjat

Meillä on tapana naapureiden kesken vaihtaa pienet joulumuistamiset. Tässä vanhassa talossa asuessa, kun ollaan enemmän ja vähemmän tiiviisti tekemisissä, se on ihan luonnollista. Ja tietysti koska on älyttömän mukavaa antaa lahjoja! Syötävät ja juotavat lahjat on todettu ihan parhaiksi. Ollaan paketoitu leipiä, viiniä, glögiä ja muita herkkuja aiempina vuosina. Tänä vuonna toiset naapurit saivat muffinitarpeet resepteineen lasipurkissa.

Naapurin rouva totesi ilahtuneena lahjaa ojentaessani: 
"Ai, sä oot tehnyt jotain..?".

"En ole, kun olin niin laiska. 
Ajattelin, että saat tehdä itse..". :D

*

Suklainen muffiniseos: 
(n. 6 dl kokoiseen purkkiin)

2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl muskovado- tai fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
2 pkt (à 56g) Dajm-suklaata rouhittuna

Kuiva-aineseoksen lisäksi tarvitaan 
200 g voita sulatettuna
3 kananmunaa

Mittaa raaka-aineet purkkiin luettelon järjestyksessä. Rouhi saksanpähkinöitä hieman pienemmiksi ja rutistele suklaa pakkauksessaan ronskiksi rouheeksi. Lisää pähkinät ja suklaa purkkiin päällimmäiseksi. Sulje kansi ja kirjoita oheen resepti: 

"Sekoita purkin sisältö kulhossa. Lisää joukkoon 200g voisulaa ja 3 kananmunaa. Sekoita hyvin. Jaa taikina muffinivuokien puoliväliin ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla 12-15- min."

*

Toiseen naapuriin matkasi tekemäni viikunahilloke 
briejuuston kera.
Viikunahilloke:

Summamutikassa kattilaan kuivattuja viikunoita ja vettä (laitoin myös vähän glögiä) ja yhden kanelitangon. Keitellään viikunat pehmeiksi ja surrataan hienoksi. Lisätään hillosokeria ja keitellään vielä hetki. Purkitetaan kuumennettuihin purkkeihin. Nautitaan hyvän juuston, keksien ja viinin kera.

*

Ja tämä oli taatusti viimeinen jouluaiheinen postaus. Minulla, kuten näemmä monella muullakin, on jo kaipuu kevääseen, väreihin, valoon...

21 kommenttia:

  1. Kivoja joulumuistamisia olet tehnyt!

    Juu, joulujutut riittää varmasti ja kevättä alkaa jo kaivata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on vieläpä helppoja ja nopeita toteuttaa. Ja kevättä ja aurinkoa kaipaa mieli pimeyden jälkeen!

      Poista
  2. Mä en vielä malttaisi luopua joulusta, joten kiitos vaan mukavasta postauksesta :) Ruokalahjat on munkin mielestä parhaimpia, niin annettuna kuin saatunakin. Tänä jouluna meiltä lähti perenteisesti sinappia, sekä taatelikakkua ja stollenia.

    Mukavaa uutta vuotta toivottelen jo nyt, jollen laiskuuttani enää palaa loppuvuodesta blogien ääreen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en malttaisi luopua kuusesta, muuten kyllä joulu saa mun puolesta jo mennä. :)
      Ihania herkkuja säkin teit! Me saatiin yksi iiiiiso herkkukori, ne on kyllä mieleisiä lahjoja. :)

      Riemukasta vuodenvaihdetta ja suloista vuotta 2013! ♥

      Poista
  3. Meilläkin vaimo teki tänä vuonna noita muffinssipurkkeja :)

    Viime vuonna jaettiin itsetehtyä sinappia. Ja sitten vaimo on tehnyt rautalangasta joinain vuosina kaikkia viritelmiä.

    Eli samoilla linjoilla mennään...ja sama suomeksi: vaimo hoitaa lahjojen väkertämisen ja jakelun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaimo! ;D Mä en oo KOSKAAN tehnyt itse sinappia. Ehkä ensi jouluna on sitten sen vuoro? ;)

      Poista
    2. Kannattaa muuten kokeilla! On helppoa kun mikä ja ainakin meidän molempien makuun. Ja sitähän voi maustaa ihan millä haluaa, meillä lorahti vähän konjakkia tänä vuonna mausteeksi. Voittaa turunsinapit ihan sata-nolla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tykkäsin itsekin. Toivottavasti maistuivat myös lahjansaajille. :)

      Poista
  5. Toi on mainio lahjaidea. Ehkä ens vuonna täälläkin naapurit vois saada jotain tuommoista :D Kerran mies teki sinappia, vaan siitä ei kyllä ollut jaettavaksi asti. Tää vois olla helpompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syötävät lahjat harvoin jää käyttämättä ja kiva on tietysti, että lahja on vielä itse tehty. :) Nää oli kyllä helppoja toteuttaa kiireellisemmällekin tontulle. ;)

      Poista
    2. ...eli siis kiireelliselle tontulle. ;D

      Poista
    3. Eikä! :D Mikä mun suomenkieltä vaivaa? KIIREISELLE tontulle. :DD

      Poista
  6. Nämä hyvät ideat pitäsi pistää laatikkoon joulukoristeiden kylkeen ens' joulua odottamaan :)

    Me lähdemme huomenna reissuun ja luulenpa, että kotona odottaa neulasensa karisatnut kuusi ja auringon kanssa kilpaa loistavat joulukoristeet. En taida nääs ehtiä hankkiutua niistä tämän illan aikana eroon :=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät ideat pitää laittaa talteen, laatikoihin tai blogiin, jotta muistaa tulevinakin vuosina. :)

      Jos kuusi on karistanut neulaset, niin sehän on sitten helppo siivota pois reissun jälkeen: pelkkä ranka pihalle ja neulaset erikseen. ;D Hauskaa vuodenvaihdetta ja mukavaa matkaa! :)

      Poista
  7. Viikunahilloke ! Tuota on pakko kokeilla, vaikka uuden vuoden vaihtujaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti siihen juustotarjottimen kylkeen :)

      Poista
  8. Tällaiset lahjat on niin ihania. Itse olen tehnyt sellaisia pikkuleipä purkkeja mm. tytön päiväkodin hoitajille. Tuota viikunahilloketta täytyy kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuleivät on kans sellaisia, jotka maistuu aina. Nam! :)

      Poista
  9. Omatekemät muistamiset naapureille ovat parhaimpia. Minäkin harrastan niitä. Osittain myös siitä syystä, että täällä saaristossa ihmiset eivät oikein arvosta ostettua lahjaa. Joulusinapista on tullut jo meillä perinne. Äitinikin teki sitä. Taidanpa kokeilla sinun viikunahilloa, koska tuossa vieressä on tuoreita viikunoitakin odottamassa. Meillä niitä oli joulupöydän vihreässä salaatissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy kyllä ens vuonna testata sinapin tekoa. Monena vuonna on ollut mielessä, mutta en ole sitten tehnyt kuitenkaan.. Viikunoista tulee kyllä hyvää hilloa/hilloketta. Ja voi maustaa mielensä mukaan. Tuoreet viikunat sopivat varmasti salaattiin myös hyvin, nam! Harmillisen harvoin niitä (tuoreita) vaan tulee ostettua, sillä olen liian usein törmännyt kilohintaan nähden huonoon laatuun.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...