lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ärsyttävä nipo

Olen ärsyyntynyt erääseen piirteeseen itsessäni. No okei, moneenkin, mutta asia kerrallaan! Haluaisin olla se leikkisä äiti, joka osaa heittäytyä lapsen tasolle, innostua ja viis veisata jos siitä nyt aiheutuu vähän sotkua. Välillä kyllä yllätän itseni (ja Onnin) ja huomaan lapioivani tonttupolkua umpihangessa, rakentavani innolla majaa sohvatyynyistä tai yllyttäväni Onnia hyppimään kuralätäkköön entistä kovempaa, että rapa lentäisi korkeammalle. Yllytettiin samaan myös naapurin tyttö, jonka isä katseli sekä kauhulla että huvittuneena tyttärensä lätäkköleikkejä. 

Useimmiten olen kuitenkin se ärsyttävä nipo, joka heti motkottaa kun sohvatyynyt ovat vinossa. Ne ohikiitävät hetket ja se palava innostus Onnin silmissä, kun kesällä lähdettiin juoksemaan kaatosateeseen, eikä jäätykään odottelemaan kuistin suojiin, ovat niin arvokkaita. Vieläkin Onni muistelee tuota hetkeä hymyillen. Meillä oli niin hauskaa. Mitä sitten jos vaatteet kastui. Vilpitön "äiti on kiva" -tunnustus kädet kaulan ympärillä motivoi heittäytymään uudelleen. Pitäisi höllätä ruuveja. Pitäisi muistaa, että kohta tuo kuusivuotias ei enää halua leikkiä äidin kanssa näitä leikkejä. Tulee vielä aika kun kukaan ei myllää hienosti aseteltuja sohvatyynyjä ja juokse mattoja ruttuun. 





12 kommenttia:

  1. Oi,niin tuttua!Päivittäin mietin et miks piti taas kieltää,sanoa ei joka asiaan ja rähjätä tien reunassa kävelemisestä ja rappusissa keikkumisesta kun kyseessä on kuitenkin huoli eikä kiukku.No,vähän kiukkukin kun samoista asioista saa aina naputtaa.
    Ne hetket kun itse on viitsinyt heittäytyä on jääneet kyllä lapsille mieleen,ihan riipasevaa miten kiitollinen ja ihmettelevä ilme lapsella on kun äiti seisoo kuralätäkössä tai hakkaa kepillä jäätynyttä vettä kallionkolossa.
    Useimmiten pakenen tiskien,pyykkien,sen ainaisen siivoamisen ym. 'pakko-jonkun-on-nääkin-tehdä' taakse.Jos joka päivä edes hetken pyhittäis sille että todella tekee lapsen kanssa jotain..siinä olis jo tavoitetta.Eilen ja toissapäivänä leivottiin mutta taas oltiin miun mukavuusalueella,lapset tykkää mutta miehän senkin valvon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu helposti, varsinkin jos on yhtään väsynyt tai stressaantunut, sitä ajautuu sellaiseksi rähjääjäksi: "älä sitä ja älä tätä". Yök. En halua olla sellainen, sillä en yhtään tykkää itsekään kuunnella sellaista. Ja kyllä ne hyvät hetket kun viittii vähän relata, onkin mukavia. :)

      Leipominen on muuten täällä kans sellainen juttu; Onni ois tosi innokas, mut mä liian usein teen itse, enkä anna toisen kokeilla, ettei tuu sotkua.... plääh.

      Poista
  2. Niin tuttua. Ärsyttävä nipo täälläkin :/
    Mä oon päättänyt yrittää, nyt kun pienin kasvaa, heittäytyä vähän leikkimäänkin välillä. Pitäisi noiden isompienkin kanssa mutta ehkä sellaisen taaperoisen kanssa on helpompi aloittaa. Isompien kanssa sitten eri tavalla mutta löysäämistä on harjoiteltava!
    No ehkä sen verran nipona jatkan että tiettyihin asioihin en pysty venymään. Mm. sohvilla ei hypitä, sisällä ei juosta ym. mutta kun 2-3 kertaa päivässä ollaan ulkona niin pääsevät kyllä toteuttamaan liikkumisen iloakin ihan tarpeeksi.
    Ehkä mun petraamisen tarve osuis siihen lapsen kanssa yhdessä tekemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan opetella heittäytymään! Ja vaikka sitä nipottaiskin sit välillä, niin nipottais vaan syystä. Että on kunnon perusteet siihen, miksi jotain ei saa tehdä. Se, että sohvatyynyt ei oo paikallaan, ei oo tarpeeksi hyvä syy.. :P

      Ja hienosti sä kyllä jaksat, kun te ulkoilette niin paljon! Se on kyllä tositosi hyvin! :)

      Poista
  3. Niin se aika menee äkkiä :) Minä olen koko päivän raivannut ja siivonnut. Meni legot koriin ja autorata laatikkoon ja jopa koko perheen palapeli sai väistyä kevään tieltä. Tylsä äiti :D Mutta semmoista se on. Onneksi teillä on pienempi Vauhtiville pian pääsemässä vauhtiin ja ehtii kaksinverroin isoveljeään enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Semmosta se on. Nyt meillä onkin opettelussa Onnin kanssa se, että huolehtisi omista tavaroistaan paremmin ja keräisi omat lelunsa lattioilta. Viljo alkaa ihan kohta mönkimään ja laittaa suuhunsa kaikki tielle osuvat pikkulegot sun muut. Saa olla kyllä silmät selässäkin!

      Poista
  4. Niinpä! Paljon enemmän sitä voisi unohtaa ne sotkut ja nauttia lapsen innosta. Samaa mietin tänään, kun nautittiin ulkona auringosta ja sisälle tultaessa koti oli täysi kaaos. Tsemppasin oikein, että en hermostunut asiasta. Toinen tilanne on lasten askartelu/maalailu. Pitäisi nauttia taiteilusta, eikä miettiä sotkua.
    Voih, neidit harrastavat tyynysotaa sohvalla ja mä vaan mietin, mitä ne nyt rikkooooo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks en oo ainut! :D Mut yritetään vähän enemmän. Lasten pitää saada vähän sotkeakin, oli sit kyse leikeistä, taiteilusta, leipomisesta jne... Ja muuten, siinä menee raja, että jos riehuminen yltyy esim. tavaroiden heittelyksi, että on riski, että menee jotain hajalle tai sattuu... ihan niin paljon en pysty hermoja löystyttämään. :D

      Poista
  5. Niinpä! Hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa. Sitä tulee nähtyä vaivaa sohvatyynyistä, vaikka elämä olisi varmaan paljon kivempaa, jos ei näkisi aina niitä ruttuja joka puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Tuollaisina nipohetkinä pitäis olla joku joka tulee ja pysäyttää, sanoo, että mietis nyt vähän... Vois suhteuttaa asioita ja miettiä, mikä on oikeasti tärkeää! :)

      Poista
  6. Nyt en muista mistä kautta tänne eksyin, mutta kiva kun näin kävi : )
    Kaunis blogi sulla ja aivan suloiset lapset!

    Aivan samoin tunnen minäkin lapsille nipottamisen suhteen. Liian helposti sitä ajautuu kierteeseen, että kaikista pikkujutuista huomauttelee. Sitten aina pitää itseään tietoisesti ravistella tavasta eroon. Mutta kultaisen keskitien löytäminen on välillä vaikeaa, kun kuitenkin haluaa kasvattaa lapsensa hyvätapaisiksi yms.

    Meidän lapset on 6, 10 ja 11 ja vanhimman kohdalla jo huomaa hyvin, ettei tosiaankaan innostu enää samoista leikeistä kuin kuopus. Esipuberteettia on jo reippaasti ilmassa, eikä äitikään ole aina kiva...välillä ihan tyhmä suorastaan ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Ja mukavaa kun löysit ja jätit kommenttia. :)

      Hyvin kirjoitit. Kultainen keskitie! Sellainen, että lapsi saa leikkiä ja toteuttaa, jopa sotkea. Tietyissä rajoissa ja toivottavaa tietysti olisi, että lapsi oppisi leikin jälkeen korjaamaan jälkensä (iästä riippuen tietysti). Itse huomaan usein nipottavani esim. majan rakennuksesta ihan sen vuoksi, että tiedän siivoamisen jäävän mulle tai miehelle, eikä Onni itse viitsi laittaa tikkua ristiin, kovin helposti ainakaan.

      Ehkä pitäis unohtaa koko kodinsisustus muutamaksi vuodeksi kokonaan..? Sitten kun nuo on tarpeeksi isoja, niin vois harkita. Ja sitten taas jos joskus tulee lastenlapsia, niin kaikki alusta?! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...