lauantai 15. kesäkuuta 2013

Paska äiti

Paska äiti: "Mikähän kumma tuota meidän pientä *)PekkaJooseppia vaivaa, kun yöt on niin repaleiset... olleet aina. Äitiäkin vähän väsyttää kun lapsi syö öisin neljätoista kertaa. Juu, ei siinä mitään, mutta kun kitisee ne syöntien välit. Nukkuisi kuten muutkin lapset."

Ympäristö 1: "No voi. Onpas kurjaa. Kyllä varmaan kannattaisi siirtää jo omaan sänkyyn nukkumaan. Ja mitä pikemmin myös omaan huoneeseen, sen parempi. Varmasti kaikkien unet paranisivat sitä myöten. Unikouluun vaan! Ensimmäinen yö voi olla rankka, toinen menee jo vähän paremmin ja kolmas - te nukahdatte illalla ja heräätte vasta aamulla kuin taikaiskusta! Ta-daa!"

Paska äiti: "Oi että. Kuullostaapa hienolta. Kyllähän minä niitä yöimetyksiä olisin jaksanut vielä, mutta jos unet oikeasti paranevat, niin kaipa sitä täytyy kokeilla. Onhan tässä valvottu jo kahdeksan kuukautta. Jos tuo ei sitten enää sitä yömaitoa tarvitse... äh, ei kai siinä häviä, vaikka kokeileekin?"
***

Paska äiti: "Ei tästä tuu mitään. Me ollaan jatkettu unikoulua kaksi viikkoa, ylikin. Ei mitään vaikutusta öihin. PekkaJooseppi nukkuu ihan yhtä levottomasti kuin ennenkin, heräilee ja niin heräilen minäkin. Tunnin-kahden välein, vähän yöstä riippuen. Ainut ero entiseen on, että en enää öisin imetä."

Ympäristö 2: "Ahaa. No, kyllä minä ainakin haluan öisin pitää *)IrmeliAnnelini vieressäni. Ei minua haittaa se että öisin heräillään. Minähän olen tätä päivänsädettä varten, Äiti, hyvänen aika! Lapset on niin pieniä vähän aikaa, kai sitä jaksaa jos haluaa! Iltaisin paijailen kullannuppuni uneen ja yöt ollaan lähekkäin. Se on ihanaa, parasta, en vaihtaisi mihinkään. Olisi kamalaa jos joutuisin laittamaan tuon mussunpussuni pois vierestäni. En kestäisi hetkeäkään. Ai että teidän vauva itkee kun laitoitte OMAAN sänkyyn. Jaa. No, ilmankos itkee..."

Paska äiti: "Niin, no. Kun meitä kehotettiin kokeilemaan, että olisiko unikoulu hyvä asia. Tai omaan sänkyyn siirtäminen... kyllähän tuo itkee... niin... pahaltahan se tuntuu ja viereen tekisi mieli ottaa... Mutta kun meille sanottiin, että sitkeys palkitaan hyvillä unilla. Meille sanottiin, että älkää luovuttako. Jaksakaa, jaksakaa! Kyllä se siitä, ihan kohta!"

***

Entäs jos ei toimikaan. Ei kolmen yön, yhden viikon, kahden tai kahden ja puolen viikon jälkeenkään. Palataanko vanhaan, otanko viereen nukkumaan? Jatkuuko yökitinät ja -ähinät? Ollaanko tyhmiä kun edes yritetään perhepedissä? Oma vika jos et saa nukutuksi kun väkisin yrität nukkua vauvan vieressä, idiootti! Ollaanko tyhmiä, kylmiä ja sydämettömiä jos laitetaan omaan sänkyyn? Kyllähän se nyt itkee, sillä tuon ikäinen kuuluu äidin lähelle. Teet niin tai näin, aina teet kummallisesti jonkun mielestä. Paska äiti kun et osaa nukkua lapsesi vieressä. Paska äiti kun et saa sitä nukkumaan omassa sängyssään. Paska äiti kun et edes yhtä unikoulua osaa.

Menikö kaksi viikkoa kankkulan kaivoon kun olin tänään vierellä niin kauan ennen kuin nukahti? Teinkö karhun palveluksen kun aamulla viideltä otin viereen, sillä ei rauhoittunut muuten. En enää kyennyt kuuntelemaan sitä itkua. Jokin ääni sisälläni väittää, että tuo lapsi ei ole vielä valmis omaan sänkyyn. Aivan hirvittävän riippuvainen minusta. Pitäisikö sitkeästi mennä unikouluoppikirjan mukaan ja repiä lapsi väkisin eroon äidistään iltaisin ja öisin? Huudattaa, karaistaa. Pitääkö kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan oppia nukahtamaan yksin, ilman äitiä? Mikä on oikein?

*) nimet muutettu 

83 kommenttia:

  1. Ei näissä asioissa ole oikeaa ja väärää, on vain se mikä sillä hetkellä tuntuu omassa perheessä parhaalta. Minä ajattelisin, että teidän pieni ei nyt ollut vielä valmis ja mitään ei ole silti menetetty. Voitte kokeilla uudestaan kunhan kaikilla osapuolilla tuntuu olevan voimia siihen. Ei todellakaan tarvitse potea huono äiti -fiilistä siitä, että otit lapsesi lopulta viereen kun vieroitus ei nyt onnistunut, ei tietenkään! Se on inhimillistä, se on sitä äitiyttä <3

    Lapset vaan ovat niin erilaisia, osa nukkuu hyvin ja osa ei nuku juuri yhtään. Ei siihen ole välttämättä syytä ja voi olla, ettei selitystä koskaan saada. Me vain olemme niin erilaisia jokainen, alusta asti. Ja juuri siksi muiden kommentteja ei kannata ottaa vakavasti, ei tätä minunkaan jos siltä tuntuu :) Mielipiteitä on maailma pullollaan eikä ikinä voi miellyttää kaikkia. Eikä tarvitse! Ainut jota pitää kuunnella on oma itse ja lapsikin. Mutta ei oman itsensä kustannuksella.

    Jaksamista vaikeisiin öihin. Tiedän, että se ei nyt auta vaikka sanon että se helpottaa jossain vaiheessa. Mutta ehkä se tuo jotain toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein Marjuli, juuri noin! Ja kyllähän mä itsekin noi kaikki tiedän. Välillä vaan tulee täystympäys ihan itsellekin koko aihetta kohtaan. Aina kun ollaan kokeiltu jotain, vaihdettu "strategiaa", niin tulee kysymys: "oletteko kokeilleet sitätätätuota?".. ja ei siinä mitään. Pääsääntöisesti olen ihan mielissäni ollut kaikesta tuesta ja vinkeistä joita ollaan saatu. Mutta oon niin kyllästynyt koko aiheeseen, vaikka siitä itse kirjoittelenkin! :D Ja välillä tulee vaan niitä päiviä kun kaikki sanottu/kirjoitettu sana alkaa tympiä. Onneksi näitä päiviä on kuitenkin vähemmän. Eilen oli sellainen ja tänään jo huomattavasti parempi. :)

      Poista
    2. Tottakai tulee huonoja päiviä, kun ei saa nukkua. Ja uskon että kyllästyttää! Meidän nuorin oli kovin valvottaja ja minä oikeasti inhosin kaikkia neuvoja. Meillä oli jo kolmas lapsi ja muutkin oli valvottaneet, joten kyllä me kaikki oltiin jo kokeiltu. Ärsytti aina niitä turhia neuvoja kuunnella, olisin halunnut vain sympatiaa, en muuta. Tai no ehkä vähän lastenhoitoapua :D

      Joten isosti sympatiaa ja jaksamista sinne. Mua auttoi vähän, kun mietin aina että siinä ja siinä vaiheessa tää on jo ohi. Syksyn ja pimeen talven ajattelin, että kesällä jo varmasti helpottaa. Sitä me miehen kans toisillemme yön pitkinä ja synkkinä tunteina vuorotellen jauhoimme (niiden kirosanojen seassa...). Ja ehkä se vähän lohdutti, kun muuta lohdutusta ei ollut.

      Ja tuo ei ollut neuvo! Se oli öö, toteamus :D

      Poista
    3. Kiitos, hieno toteamus! :D Ja tuntuu mukavalta vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, joka selkeästi on jyvällä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Kyllä sitä ajatuksissaan liihottaa useinkin tulevaisuuteen juuri siinä toivossa, että silloin on paremmin. Varmasti pahin on jo takana, uskon niin. Pakko. :)

      Poista
  2. Teet niin kuin itse koet parhaaksi. Vain sinä tunnet lapsesi, itsesi, teidän perheenne tarpeet ja voimavaranne.

    Meidän esikoinen siirrettiin omaan sänkyyn reilun puolen vuoden ikäisenä, koska olin palaamassa töihin, enkä olisi jaksanut yöimetyksien ja valvomisten jälkeen töihin. Kolmas yö meni jo kivuitta. Nyt toisen kanssa (8 kk) yöimetysten lopettamiseen ei ole vastaavaa tarvetta, vaikka kaipaisinkin kipeästi enemmän unta. Tyttö nukkuu kuitenkin kohtuullisen hyvin, joten mennään toistaiseksi näin.

    Kyllä ne kaikki lopulta siirtyvät nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkuvat aamuun asti, mutta jokainen omalla aikataulullaan. Itse pidän unikoulua hyvänä tapana, mutta on selvää, ettei se kaikille sovi yhtä hyvin. Olen ymmärtänyt, että teillä on taistelu asian kanssa jo pitkään. En voi muuta kuin toivoa voimia ja jaksamista (syökö poika pullosta, että saisit pitää joskus vapaata ja nukkua kunnolla?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Mä olen välillä ihan typeryyteen asti sellainen "ohjeiden noudattaja", vaikka näkisinkin, että mäkeen menee... ajattelen, että yritetään nyt vielä. Tehdään, kuten ohjeistuksessa sanotaan, niin ei voi kukaan sitten tulla sanomaan, että "miksette noudattanut ohjeita". HÖLMÖÄ! Ihan ku vauvojen mukana tulisi joku käyttöohjemanuaali, josta katsotaan aina vikakoodi ja toimitaan sitten sen mukaan.. No, onneksi on olemassa myös tunne nimeltä ÄIDINVAISTO ja se kolkutteli tuolla korvien välissä ja vihjaisi, että jos vaikka et menis nyt ihan kaikkien unikoulun sääntöjen mukaan. Se alkoi kolkutella jo aikaisemmin, mutta vasta nyt tässä reilun kahden viikon kohdalla päätin, että nyt tunne voittaa järjen. Ei näitä lapsia järjellä hoideta! Tai ehkä voi hoitaa, mutta kai se tunne on silti tärkein. ♥

      Viljo osaa kyllä syödä pullosta, mutta ollaan käytetty pulloa tosi harvoin, mm. viime viikonloppuna kun oltiin miehen kanssa kahdestaan häitä juhlimassa ja miehen äiti hoiti poikia. Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä homma etenee.. :)

      Poista
  3. Niinpä, hyvä kysymys. Meillä ovat nukkuneet vauvana miltei aina meidän välissä vaikka pinnis on ollut vieressä. Olen perustellut sen sillä, että tiheän imetyksen takia saan edes hieman torkkua, kun ei tartte vauvaa koko ajan siirtää. Meillä yöt olleet kans aina katkonaisia ja hyviä vinkkejä sadellut ympäristöstä. Mutta kun kaikki ei vaan toimi kaikilla. Mä olen ollut luovuttajatyyppi eli vaikka kuinka olisin päättänyt, että vauva omaan sänkyyn, niin lopulta olen kyllästynyt kitinää ja ottanut takaisin viereen. Omaan huoneeseen nuo ovat muuttaneet kukin vasta pari vuoden tietämillä. Ja siis hei, meillä ei ens viikolla 3v. täyttäväkään vielä nukahda itsekseen.. Vastasinkohan mä edes siihen mitä kysyit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi, saman asian vuoksi mäkin pidin Viljoa pitkään vieressä. Sitten tuli neuvolasta ponnekas ohjeistus omaan sänkyyn siirtämisestä ja yösyöttöjen lopetuksesta kun oli puhetta rikkonaisista öistä. Pitää nyt katsoa miten homma jatkuu. Aion tehdä nyt niin, että olen vierellä kunnes nukahtaa ja yön saa nukkua omassa sängyssään edelleen, meidän sängyn vieressä. Mutta en halua olla niin ehdoton, että en ottaisi viereen, mikäli tilanne sitä vaatii eli en aio toista itkettää omassa sängyssään, jos lohtuakin on saatavilla. Mä en nyt just edes muista miten Onnin kanssa meni. Sen muistan, että nukkui tämän ikäisenä omassa sängyssään, meidän makkarissa. Omaan huoneeseen muistaakseni siirrettiin joskus vuoden ikäisenä ja kaikki meni hyvin, Onni oli sikäli helppo, että ei ole tarvinnut ihmeemmin nukuttelua. Paitsi sitten kun muutettiin kerrostalosta tänne kotiin ja koko huonejärjestys muuttui ja tuli kaksi kerrosta = ei suostunut jäämään yksin yläkertaan. Mut nykyisin toki jää jo iltasadun jälkeen omaan sänkyynsä, omaan huoneeseensa.

      Ja nyt kun miettii, niin onhan se tosi raadollista ajatella, että jo pienestä vauvasta lähtien pitäisi osata nukkua/nukahtaa yksin! Onko se tämä länsimainen ajattelutapa, jossa korostetaan itsenäisyyttä jne. Jotenkin kylmää ja monessa muussa kulttuurissa on ihan toisin.

      Poista
    2. Länsimainen tapahan se on :) Koitetaan itsenäistää vauva heti kun pompsautetaan kohdusta ulos.

      Voin niin kuvitella olotilasi... Meillä vauva 6,5kk on nukkunut varmaan 1kk iästä yhdellä syötöllä yön ja sekin joskus klo 3-4. Nyt sitten väännetään hampaita ja yöt on yhtä ähinää... Viime yönäkin sain itse nukahdettua joskus puoliltaöin ja puoli neljä havahduin kun vauva leikkii lelulla. Siinä välissä olin tissitellyt ties monestiko. Loppuyökin meni levottomasti (kai?) ja aamulla olisi pitänyt herätä reippaana seitsemältä. Nyt pirpana vetää päikkäreitä ja äiti istuu tukka pystyssä koneella ja juo kahvia. Reipasta :) Valvomiseen ei totu, ikinä.

      Poista
    3. Ei totu, ei. Eikä voi nukkua edes varastoon silloin kun se olisi mahdollista! Toivottavasti teidän hampaat on pian tehty ja hyväuniset yöt voisivat jatkua. Tiedän muuten tuon tunteen, kun miettii, että loppuyö meni levottomasti.. kai? Siis jos aamulla miettii, että montako kertaa olin yön aikana pystyssä - ei aavistustakaan. Sellaista puuroa on kyllä nuo yöt usein. Viime yö oli ihan kamala, onneksi sain aamupäivällä vetäistä kunnon päikkärit. :)

      Poista
  4. No ei musta tarvi tänään just pieni 7 kk ikäinen poikani halusi pitää
    kädestäni kiinni lauloi omaa unilaulua mun äänen päälle koko ajan varmisti
    olenko siinä
    oli aika ihana hetki,
    kun sitten nukahti
    ei ollut vissiin niin hyvää laulantaa
    äidin laulu hih...

    Mutta jokainen lapsi oma yksilö
    menee omaa tahtia
    ei kannata ottaa muiden neuvoja niin
    että pakko toteuttaa ne kirjaimellisesti.

    Kunpa se häviäis se ainainen kilpailu tilanteen arviointi äitien keskuudessakin.

    Tsempit sinne<3.

    Jamssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! ♥ Just noin. Eilen kun vein Viljoa nukkumaan, niin oli ihanaa siinä toista katsella ja silitellä. Sen sijaan, että olisi yrittänyt koko ajan siitä lähteä viereltä pois ja huomata, miten toinen hätääntyy ja alkaa itkeä. Ja samalla tavalla meilläkin Viljo meinaa nukahtaa, sitten on pakko vielä raottaa silmiä ja tarkistaa, että onhan äiti siinä vielä...

      Mä ehkä olen halunnut noudattaa niitä ohjeita ihan kirjaimellisesti välillä senkin vuoksi, että on ollut pakko kokeilla kaikkea. Mutta tiedetäänpä nyt ainakin, että kotiunikoulu sellaisenaan ei toiminut meillä. En viitsi sitä väkisin jatkaa. Taitaa olla yleistä tuo arvostelu äitimaailmassa, mutta mun onneksi en ole (vaikka tuosta kirjoituksesta saa helposti sellaisen käsityksen) sellaista juurikaan kokenut. Tuo teksti oli hieman kärjistetty versio siitä, kun tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikkea ja joskus vaan tuskastuu niihin kyselyihin, että "oletteko kokeilleet sitä ja tätä?". NO OLLAAN! Ja vielä sitä ja tätä ja tuotakin. :D

      Poista
  5. Sekä mikä itsestä tuntuu, on oikein! Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekarus! Näinhän se juuri on, lyhyesti ja ytimekkäästi! ♥

      Poista
  6. Tää on aina niin tätä..

    Meillä on yöt yhtä hulinaa myös. Tuttia ei huolita enää ikinä ja tissi suussa pitäisi nukkua lähes koko yö. Järki sanoo itselleni että lopeta yöimetykset mutta jaksaminen ei riitä lopettamisurakkaan ja sydän on vielä jatkaa. Vaikkei tämä palloposki todellakaan maitoa yöllä tarvitsisi.. :/ Olen jatkanut kaikkien kanssa tätä samaa hullua rumbaa niin kauan kunnes olen itse ihan töötväsynyt ja n. vuoden iässä yöimetyksien loppu on mennyt suhteellisen helpolla.
    Tälläkin hetkellä suunnittelen asiaa mutta jatkan vielä koska itsestäni se tuntuu oikealta tai ainakin se että pieni on vieressäni..

    ... mutta.. jokainen mielestäni tekee niin kun itselleen ja perheelleen oikeaksi ja sopivimmaksi näkee. Kamala on on lapsi vieressä nukkua jos itse ei saa nukuttua :/
    Sanoisin että älä välitä kirjoista, älä muiden ohjeista, tee niin kuin sydän sanoo. Jos ette vielä ole valmiita muutokseen niin kokeile myöhemmin.

    Mitä ikinä päätätkin, jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Just näin mäkin ajattelen. Ja tosiaan tuo kirjoitus oli ehkä hieman sellainen huonon päivän tuotos, ääripää. Enkä normaalipäivänä ajattele ihan noin kärkkäästi. "Normaalipäivänä" (mikä se on? :D ) olen hyvin iloinen siitä, että on ihmisiä, joita kiinnostaa miten meillä menee ja jotka haluavat tarjota oman vinkkinsä meidän pulmalliseen tilanteeseen. Ja ihan hyväntahtoisesti! Toivottavasti kukaan meitä jeesannut ja neuvonut ei loukkaannu tästä tekstistä. Tämä oli sellainen oksennus, tyhjennys, joka on välillä pakko tehdä. Ja mikäs sen parempi kanava kuin oma blogi.

      Sekin välillä mua ärsyttää, kun tuntuu, että mulla ei ole tänne enää muuta asiaa kun näistä samoja vauvajuttuja. :D Mä niin haaveilen postaavani jostain ihanasta sisustamisesta, kirpparilöydöistä, vanhoista aarteista ja remontin etenemisestä... mutta ei. :D

      Öiden suhteen kokeillaan mennä nyt tosiaan siten miten sydän sanoo ja tilanteet vaatii. Ehkä me ei Viljon kanssa oltu valmiita vielä näin radikaaliin muutokseen. Ehkä pehmeämmät metodit on meitä varten. Luulen.

      Halauksia ja jaksamista sinne teidän hulinoihin! ♥

      Poista
    2. Eikun vauvajutut on yks iso syy, että tätä seurataan! Minäkin olen samoilla linjoilla kuin muut (ja sinä), että teet niinkuin tykkäät, ja siksi voit olla tyytyväinen valintoihisi myös myöhemmin. Toivon, että normaalipäiviä ja kivoja päiviä sekä öitä on aina vaan enemmän, ja kurjuuksia vain ihan pikkuisen joskus :) Sitten osaa arvostaa normaalia...Sä jaksat! Ja pyydät ja saat apuakin tarvittaessa! Sulla on ihanat pojat. Sä toimit tosi hyvin äitinä!

      Vauvajutuista puhuminen on herkkää. Vaikkei tarkottaisi neuvoa, asia voi kuulostaa siltä. Kun väsyttää, moni asia ärsyttää.

      Poista
    3. No kiva kuulla (ja huomata kommenttien määrästä, oh dear!) että nämäkin asiat kiinnostaa. Kyllä sen on huomannut, että lapsia kasvattaa ja hoitaa sen mukaan kun ajattelee itse tekevänsä oikein. Tulipahan kokeiltua tuo unikoulu sellaisenaan. Nyt tiedetään, että se ei ollut, ainakaan vielä, meitä varten.

      Ja totta, kun väsyttää moni asia ärsyttää. Kun on levännyt, kaikki näyttää paljon selkeämmältä ja paremmalta. Kiitos! ♥

      Poista
  7. Ääripäässä se on hyvä vuodattaa, sitä minäkin harrastan :D
    Kai se äären katkaisee ja helpottaa omaa oloa jos ei öitä tai muuta ongelmaa ;)

    Kyllä varmasti kaikki lukijat ymmärtävät vauvapostaukset ja jaksavat odottaa muita aiheita. Tykitä niitä sitten kun Viljo vähän kasvaa ja tietyt jutut taas helpottuu!

    Ihanaa viikonloppua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääripäässä sitä tuleekin vuodatettua, muulloin ei ole tarvetta! ;) Kyllä se aina hetkeksi helpottaa kun saa pahan olonsa oksentaa pois, johonkin. Vaikka se ei asioita muutakaan, totta!

      Kiva jos lukijat jaksaa odottaa muista postauksia, mutta kun mä en itse millään malttaisi... :P Aurinkoista juhannusviikkoa teille päin! :)

      Poista
  8. Kirjoittelin pitkän litannian juttuja, mutta teksti hävisi ikävästi, enkä tiedä tuliko perille. No kirjoitan nopeasti vielä, että jaksamisia, tiedän miltä tuo valvominen tuntuu ja mitä se pahimmillaan tekee.

    Meillä (luojan kiitos)unikoulu toimi parantavasti ja nyt poika nukkua tuhisee omassa huoneessa tyytyväisenä. Samoin kuin me vanhemmat :) Meidän tilanteessa helpotusta toi ehkä se, että vaikka poika nukkui 10kk asti ihan surkeasti päivin ja öin, nukahti hän aina nätisti 3 kk eteenpäin. Eli nukuttamisen kanssa ei ollut ongelmia.

    Jaksamisia ja tehkää niinkuin oma sydän ja järki sanoo. Mielestäni kukaan muu ei oikein tosissaan voi alkaa neuvomaan jos ei elä teidän tilannettanne, niin se vain on :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Vain tämä julkaistu viesti tuli sinulta. Oi, te kuulutte niihin onnekkaisiin, joille unikoulu on tuonut avun. Meillä onneksi päiväunet Viljo nukkuu hyvin. Onneksi on aina jokin osa-alue, joka pelittää paremmin. Sen avulla jaksaa. Ja kyllä, strategiana on just nyt hoitaa unet mahdollisimman vähällä itkulla. Sitä itkua kun on näiden vajaan 9kk aikana kuultu jo ihan riittämiin. Vielä kun keksisi miten unet saisi rauhoitettua, kun tuo on niin levoton. Kiitos, Marika! :)

      Poista
  9. ... Voi Katri...
    Tämä on muuten just se juttu, mikä on saanut mut niin vereslihalle monen (ennen niin rakkaan) ystäväni seurassa. Ihmiset, joiden lapset nukkuu kuin pienet porsaat ei vaan VOI ymmärtää sitä epätoivoa ja ahdistusta, jonka pitkään jatkunut valvominen aiheuttaa. Siinä tuntee itsensä kyllä aika pieneksi ja paskaksi, kun on juuri kyyneleitä nieleskellen tunnustanut, että mukulat ei nuku ja että kohta kiskot ranteet auki, ja ystävä hymyilee kuin madonna ja kehuu miten äitiys on parasta ja palkitsevinta mitä hänelle on tapahtunut... Se tunne, se on aika murskaava.
    Paskaäiti olen minäkin. Ja unikoulut sun muut toimii, tai ei toimi. Mene niistäkin tietämään... :/
    Teet niinkuin parhaalta tuntuu. Viljo kuulostaa jotenkin samanlaiselta kuin meidän esikoinen, sekin on aina ollut jotenkin läheisriippuvainen. Ei siihen auttanut kuin aika, kaikki unikoulut sun muut meni enemmän tai vähemmän plörinäksi ja aiheutti vaan pahaa mieltä kaikille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei paska äiti! ;) Siis sinänsä (normaalisti) mua ei haittaa se, että joku kertoo hyvistä öistään/helpoista vauvoistaan (ei ne ole multa pois), mutta sitten alkaa tökkimään, jos se tulee samaan syssyyn, kun on juuri vuodattanut sieltä pohjamudista omaa surkeuttaan. Tai esimerkkinä jos mä ruokkisin vaikka lastani pullosta, niin kanssakeskustelija aloittaisi hehkuttamaan rintaruokinnan ihanuutta, helppoutta jne. Vähän samaan tyyliin.

      Läheisriippuvainen on hyvä sana. :D Tuohan alkaa huutaa aina kun näkee mut. Siis ollessaan esim. lattialla tai isänsä sylissä. Niin kauan menee hyvin kun mä pysyn pois näköpiiristä, mutta kun tulen näkyviin, alkaa hirveä vollotus. :S

      Aika, aika, aika. Voi kun se kuluisi! Haleja sinne! ♥

      Poista
  10. Teet just niin kuin susta itsestä tuntuu. Kovasti jaksamista sinne! En haluaisi enempää neuvoja tyrkyttää, mutta oletteko miettineet voisiko kyse olla maitoallergiasta? Oman vauvan yöheräämiset ja kitinät loppuivat siihen kun selvisi, että hänellä olikin maitoallergia (sai siis sen pienen määrän lehmänmaidon proteiinia äidinmaidon kautta).

    T.Hansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hansu. Pakko mennä eteenpäin vaistojen ja tunteen ohjailemina! Ja mm. allergioitahan me tutkittiin silloin talvella lastenlääkärin ohjeistuksella. Imetysdieettaamalla ei selvinnyt mitään. Silloin kyllä melkein toivoin, että oltaisiin saatu "pahis" kiinni, jotta olisi löytynyt syy. Mutta ei. :/

      Poista
  11. Eri lapsille, äideille, iseille, perheille toimii eri asiat. Se on vaan koitettava löytää se oma. Unikoulu jos ei onnistunut, ei se maailma siihen kaadu.

    Itse henkilökohtaisesti en haluaisi nukkua vauva vieressä (nukkuisin huonosti kun jännittäisin pyörinkö päälle, lisäksi se ihan tutkitusti lisää mm. kätkytkuolemariskiä) ja unikoulun oon pitänyt molemmille sillä "keskimääräisellä muutaman yön onnistumisella", enkä ole sen kummemmin nukuttanut pitkän kaavan mukaan nukkumaan, vaan meillä on tietty iltarutiini, iltarukous (en usko Jumalaan, mutta itselle tämä oli pienenä "tapa", jonka oon automaattisesti siirtänyt omille lapsille") ja sit valot kiinni ja hyvät yöt.

    Silti en ajattele kieroon niistä, jotka nukkuvat vauva vieressään, tai nukuttavat lapsensa nukkumaan pitkän kaavan mukaan (iltasatua, parin tunnin paijailua, pidetään lapsen kädestä niin kauan kiinni kunnes nukahtaa). En sitä ehkä itse varsinaisesti ymmärrä, mutta en katso kieroon.

    Kaikki omalla tavallaan. Teillä on ollut rankka alku valvomisten kanssa ja oikeasti nostan sulle tosi paljon hattua, miten oot jaksanut! Etkä ole paska äiti, olet super äiti!

    ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mä taas olen nukkunut molemmat pojat vieressäni. Enkä kyllä osaa silloin niin sikeästi nukkua, että pelkäisin päälle pyörimistä. Onnin kanssa ollaan päästy helpommalla, nuo samat systeemit, eli iltarutiinit saman kaavan mukaan ja hyvää yötä. Ei juuri koskaan mitään ongelmaa. Viljoa nukutan pitkän kaavan mukaan, mikäli se on ainut tapa saada nukkumaan ilman itkua. Mä olen sitä itkua kuunnellut jo kohta 9 kuukautta, joten en halua "turhaan" itkettä liikaa. Jos se vaatii illalla kaksi tuntia nukuttelua sängyn vierellä, niin olkoon sitten niin. Oli jo laitokselta kotiutuessaan sellainen, että heräis AINA kun laski sylistä johonkin. Ei nukkunut koskaan missään muualla kuin sylissä.. Sä olet kyllä onnistunut saamaan tosi helpot lapset, jos ovat nukkuneet ja nukahtaneet ilman sen kummempia kommervinkkejä. Ole iloinen!

      Viljo on Viljo, näin mä olen todennut monta kertaa. Sen kanssa on moni asia mennyt mutkien kautta jo odotusajasta lähtien: ensin markkerit rakenneultrassa, sitten lapsivesipunktio ja tulosten odottelu, perätilakäännös, istukan käsinirrotus synnytyksen jälkeen, matalat sykkeet, pitkittynyt keltaisuus ja heittelyt saturaatioissa... sitten koliikit, iltahuudot, allergia- ja refluksiselvittelyt ja kun iltahuudot loppuivat 6 kk iässä, niin tilalle saatiin nämä yöähinät. Mitähän kivaa me vielä saadaan tuon miehen alun kanssa kokeakaan? ;)

      Poista
    2. Ainiin, vieressä nukuttamisesta piti kirjoittaa, että kun vauva on syönyt yöllä tunnin välein, niin ei ole ollut voimia siirrellä sängystä toiseen syöttöjen välillä. Se on mennyt molempien poikien kohdalla ihan luonnostaan niin. En tiennytkään että sillä on kätkytkuoleman kanssa jotain tekemistä? :O Mutta vaikka moni pelkää vauvan päälle unissaan pyörimistä, niin sitä ei kyllä tapahdu, mikäli selvin päin on. Eikä kukaan varmaan humalassa vauvan vieressä nukkuisikaan. :)

      Poista
    3. Nimenomaan toi on sitä mitä tarkoitin: jokainen tyylillään ja jokainen lapsi on erilainen, mistä sitä tietää vaikka tämän uuden tulokkaan kanssa kaikki olisikin erilaista ja käytännöt muuttuu.

      Luin töissä Terveysportista artikkelin tuosta kasvaneesta riskistä. Edelleenhän kätkytkuolemat on aikamoinen mysteeri, mutta riski kasvaa jos lapsi nukkuu vieressä. En ihan tuulesta siis tempaissut tätä ;)

      Ja edelleen: nostan sulle hattua. <3

      Poista
    4. Juu, en siis ajatellutkaan, että olisi tuulesta temmattu juttu! Oli vaan mulle uutta. :)

      Ihanaa odotusaikaa, ja toivotaan, että teidän pikkuinen olisi yhtä hyväuninen kuin edellisetkin! <3

      Poista
    5. Osui silmään, niin halusin nyt kopsata tän tänne :D

      "Samassa sängyssä vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat ovat tavallista suuremmassa riskissä kohdata kätkytkuoleman, tuore brittitutkimus osoittaa. Monissa suosituksissa samassa sängyssä nukkumista ei ole pidetty kätkytkuolemien riskitekijänä, mutta uusien tulosten valossa käsitystä tulisi pohtia uudestaan.

      Brittien tulokset perustuvat viiden kätkytkuolematutkimuksen aineistoihin, jotka koostuivat 1 500 kätkytkuolematapauksesta sekä 4 700 verrokin tiedoista. Aineistot yhdistettiin ja analysoitiin uudelleen.

      Analyysi osoitti, että kätkytkuoleman kohdanneista vauvoista viidennes oli nukkunut samassa sängyssä vanhempiensa kanssa, kun verrokeista vain joka kymmenes nukkui vanhempiensa kanssa. Kaikkien tunnettujen riskitekijöiden huomioimisen jälkeen samassa sängyssä nukkuminen tarkoitti huomattavasti suurempaa kätkytkuoleman riskiä etenkin alle kolmen kuukauden ikäisille vauvoille.

      Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhempiensa kanssa samassa sängyssä nukkuvista vauvoista noin 2 kymmenestätuhannesta kohtaa kätkytkuoleman. Samassa huoneessa, mutta eri sängyssä nukkuvista vauvoista vain 8 sadastatuhannesta kokee saman kohtalon.

      Kätkytkuoleman riski oli vielä suurempi, jos vanhemmat lisäksi tupakoivat tai käyttivät alkoholia tai muita päihteitä. Nämä eivät kuitenkaan selittäneet samassa sängyssä nukkumiseen liittyvää riskiä.

      Brittien tutkimus on laadukkain ja suurin kätkytkuolemista tehty tutkimus. Tutkijat suosittavatkin vanhempia välttämään nukkumista samassa sängyssä vauvojensa kanssa. Vauvaa voi silti imettää ja hoivata sängyssä, vain nukkuminen samassa sängyssä suurensi kätkytkuoleman riskiä, he kirjoittavat.

      Tutkimuksen tulkinnat on myös kyseenalaistettu Unicefin toimesta. Unicef kritisoi tutkimuksen menetelmien olevan puutteellisia ja tutkijoiden tulkintojen liian rohkeita todisteisiin nähden.

      Tutkimus julkaistiin BMJ Open -lehdessä.

      Suomessa kätkytkuolemaan menehtyy vuosittain 10–20 lasta. Vallitsevan teorian mukaan kätkytkuolemaan tarvitaan piilevä alttius, tietty ikä ja laukaiseva ulkoinen tekijä.

      Uutispalvelu Duodecim"

      Poista
  12. Ekanakin..Viljo on yksi maailman suloisimmista vauvoista <3

    Ja sitten...I know the feeling.Just tuolta tuntuu suunnilleen pahimpina hetkinä.. Muista Katri että teidän perhe on teidän, Viljo on Viljo jne. Ja äitiys on välillä yksi myytti vain. Vertailu ja kaikki muu on turhaa.

    Jokainen on paras äiti lapsilleen. Ei yhtään lohduta, mutta ainakin Viljo on suhun hyvin kiintynyt - kiintymyssuhde siis toimii ja voi olla jo eroahdistustakin..

    Neuvoja ja ohjeita satelee. Olen itsekin terkkari, ja nyt lapsen myötä voin sanoa että neuvolan ohjeet on vain ohjeita, suosituksia..kukaan lapsi ei toimi niin kuin oppikirja, ei ainakaan meillä. JOS terkkarilla ei oo kokemusta lapsista tai vain ns. helpoista, miten se voi mitään ymmärtää..taas kärjistäen ;) Niin se vaan on. Terveen lapsen äiti ei tiedä takuulla mitä on kun on sairas lapsi ja päinvastoin.

    Kun on vaativa/suuritarpeinen vauva, niin ehkä joku muu vaihe menee helpommin..neuvotaan me sit taaperoiässä ;) No, ei. Ite oon sen oppinut, etten ainakaan heitä kommentteja: Esikoisen kanssa se on sitä opettelua. Harjotuskappale" tms. Kun on kyse vauvan temperamentista niin se on .piste. Toki, varmasti voi tehdä itekin ns. virheitä muttei kukaan vauva voi saada mielestäni läheisyyttä, syliä. Perhepedin jotkut moralisoi suureksi synniksi. No, ehkä sitä on jossain tilanteessa vaan valmis kokeilemaan lähestulkoon kaikkea. Enkä usko että perhepeti silloin on suurikaan synti ;)

    Voimia, ja jaksamista..sitähän tarvitaan :) Meitä on monia, paljon vaan ihmiset myös vähättelee ja kainostelee. Ja onhan totta että toisilla asiat menee niin kuin strömsössä ;) Meillä ei ainakaan, eikä teillä. Mutta kuitenkin monet asiat on hyvin ja joskus helpottaa. Olen varma SIITÄ! :)

    Onnin äitee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viljo on Viljo. Juuri näin. :D Ihan selvästi on jotain eroahdistusta pojalla, kun alkaa usein huutaa mut nähdessään, jos tulen vaikka huoneeseen tms. Tajuaa, että hei, mähän en olekaan äidin sylissä... :D

      Niinhän ne on ohjeita, suosituksia. On vaan niin väsyttävää, kun on kokeillut kaikki temput, eikä tuo nuku levollisesti vieläkään. Täytyisi olla vielä joku keino?! Iltahuudothan sentään ovat historiaa. Öiseen kitinään ja heräilyyn kun olisi jokin toimiva konsti mitä ei olla vielä kokeiltu. Vaan ei taida olla, muuta kuin se aika?

      Mun mielestä perhepeti on, niin kauan kuin se kaikille osapuolille sopii, oikein hyvä ja lämmin vaihtoehto. Jotenkin luonnostaan on mukavaa pesiä sen pienen tuhisijan kanssa peittojen alla, kun toinen on niin kiinni rinnassa, usein. Sitten myöhemmin se irtautuminenkin ehkä tapahtuu luonnostaan... Onnin kanssa siis kävi niin. Viljon kanssa ei ainakaan ihan vielä. Nythän Viljo nukkuu (vaikka unikoulu lopetettiin) omassa sängyssään mun vieressä, mutta yöllä kun ähinät on siinä pisteessä, ettei rauhoitu, niin otan viereen ja nukkuu vieressä aamuun asti. En jaksa enää siirtää takaisin omaan sänkyyn. Viime yönä kello oli vasta noin 2 kun otin viereen. En saanut muuten rauhoittumaan, kuin maitohömpsyillä.

      Kiitos ihanasta kommentista, Onnin äitee! ♥

      Poista
  13. Teet justiinsa niinkun tuntuu itsestä parhaalle!
    Meillä on kolmen lapsen kanssa kokeiltu kaikenlaista vaihtelevalla menestyksellä. Esikoinen oli hyvä nukkuja, nukkui pinniksessään ja kitisi vähän vain hampaiden puhjetessa, keskimmäinen kitisi vähänväliä mutta tyyntyi tissimaidolla pinnikseen ja sain yösyötöt lopetettua vasta 1v ja 3kk kohdilla kun ei enää itse herännyt.

    Ja tämä kolmas... kitinää, ähinää, pyörimistä... Noin 6 ensimmäistä kuukautta meni TOSI hyvin mutta siitä tähän asti, huhhuh... Nyt 1v ja 2kk, tutti ei enää kelpaa, nukutetaan syliin ja siirretään siitä pinnikseen, YHDEN kerran on nukkunut koko yön heräämättä, yleensä siis siirtyy viereen ennemmin tai myöhemmin. MUTTA viimeyönä en (tuota edellistä yhden yön hairahdusta lukuunottamatta) imettänyt kertaakaan!!! Heräilihän tuo ja siirtyi viereen mutta nukahti tavallisen maidon huikalla uudestaan. JEEE!

    Nyt mietin että onko tuo ollut oikeasti nälkäinen, koska illalla oli niin hirveä huutokonsertti että isompien unia varjellakseni hain jääkaapista sellasen lasten smoothien ja ukkeli vetäs sen 2dl pitämättä taukoja. Ja oli kuitenkin syönyt 1,5dl puuron tuntia aikasemmin!!

    Tsemppiä, mun mielestä sille joka on oikeasti väsynyt niin kenenkään on turha urputtaa niitä neuvoja, sillon mennään "niillä mitä on" ja koitetaan pyristellä päivä kerrallaan eteenpäin. Nostan hattua että olet jaksanut kokeilla unikoulua, musta ei siihen ole ollut... Jokainen jonka mielestä kuulostaa älyttömän helpolta konstilta "kärsiä ne muutamat yöt ja sitten helpottaa", voi vauvan puutteessa laittaa vaikka ihan vaan herätyskellon edes pariksi kuukaudeksi toiseen huoneeseen soimaan kahden tunnin välein ja sen jälkeen soittaa sitä kelloa "ne muutamat yöt" ihan putkeen... ja aamulla töihin. Ai että kun ON HELPPOA!
    No joo, mutta säilytä vakaa usko että jonain päivänä helpottaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voi hyvin päätellä, että samankin perheen lapset voivat olla niin erilaisia nukkujia. Ja tuskin teilläkään on kovin paljoa hommat muuttuneet lasten välillä. Eli jokaisen lapsen oma persoonallisuus ja temperamentti on kyllä varmasti tärkeässä osassa näissä nukkumiskysymyksissä.

      Pyristellään eteenpäin päivä kerrallaan! :) Ihana tuo herätyskellojuttu.. :D Se voiskin olla hyvä, täytyy muistaa ehdottaa joskus jollekulle. ;)

      Voimia sinne kitinöiden, ähinöiden ja pyörimisten keskelle! Toivottavasti yöt rauhoittuvat sielläkin. Ja kiitos ihanasta kommentistasi! ♥

      Poista
  14. Voi tsemppiä!
    Miten se onkin, että niitä parhaita äitejä ovat ne, joilla on "kiltit" lapset, arg. Ne hyvät äidit neuvovat, miten saavat herranterttunsa näin ja näin syömään, nukkuun ym. Sitten kun itsellä onkin vaativia/allergisia (refluksi) lapsia, niin olet vain paska äiti, kun lapsesi ei nukahda tai syö, kuten "olet opettanut". Hei haloo, osien vaihto voisi olla opettavaista ;)

    Kaikkea hyvää ja lehmän hermoja teille! Olkoon se sitten vaihe vauvan elämässä tai temperementtipiirre, mutta uni on myös äidille suotavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisi kohtuullista, että jokainen saisi edes yhden huonosti nukkuvan lapsen. ;) Ja sitten ne loput vois olla hyvin nukkuvia, ettei nyt menisi niin, että yhdellä on kolme kullannuppua ja toisella kolme yökyöpeliä. On vaan opittava suodattamaan tiettyjä juttuja, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

      Kiitos, lehmän hermoja tässä kyllä tarvitaan! :)

      Poista
  15. Toisen äidin on niiiiin helppoa kommentoida muiden touhuja. Huoh.

    Mun mielestä teidän tulee elää siten, joka tuntuu itsestä oikealta. Osa lapsista ei vain nuku, kunnes sitten murkkuikäisenä eivät heräisi kuin vasta iltapäivällä. Kukaan muu ei myöskään tunne teidän lapsia kuten te itse. Osa vauvoista nukkuu jo syntymästä yksin tyytyväisenä. Minun ovat edelleen pitkälti vieressä, vaikka toinen on jo 6v. ja toinen 4. Mua se ei häiritse.
    Jo vauvasta mun periaate on ollut se, että miten vain itse saan nukutuksi parhaiten / eniten, se keino käytetään. Väsyneenä olen maailman paskin mutsi.

    Tsemppiä, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin! Toivotavasti saat nukutuksi.
    t.Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tänään nauroin miehelle sitä, että kyllä se sitten 15 -vuotiaana nukkuu niin, että sitä ei saa edes sängystä ylös.. :D Ei paljoa lämmitä tällä hetkellä. Mä oon siinä vaiheessa jo niin mummo, että alan herätä jo viideltä. :D

      Viljo ei ole ikinä nukkunut hyvin, se ähisi jo sairaalassa. Muistan, miten väsynyt olin ja ajattelin, että miten tuo jaksaa heilua ja kitistä _koko ajan_. Hullua!

      Ja kyllä, väsynyt mutsi on paska mutsi. Levännyt mutsi on huomattavasti kivempi ja parempi! Ja meni ensi yö syteen tai saveen, niin miehellä on pari vapaata ja mä aion niin nukkua!

      Kiitos, Minttu! :)

      Poista
  16. Hahhaa...toihan on just noin. aina menee vähän vinksalleen jonkun mielestä.
    Itse olen kahdeksan lapsen äitinä nähnyt monenlaista nukkujaa,summana kaksi unelmanukkujaa ja loput vähän siltä väliltä.
    Jostakin syystä parhaiten nukkuivat ensimmäinen,vuonna -93 syntynyt vanhin poikani,jota hoidettiin aikalailla äitini 60-luvun opeilla;neljän tunnin syöttövälit ja siinä se oikeastaan olikin. Nukkui kolmikuukautisena iltayhdeksästä aamuseiskaan ja koko ajan sama rytmi joka päivä. Aikalailla minuutilleen. Eli rytmi vastasyntyneestä lähtien. Seuraavien eli toisen ja kolmosen kanssa kaikki meni päin prinkkalaa ja neljäs syntyi keskosena ja oli neljä viikkoa sairaalassa keskolassa ja kas kummaaa nukkui neljän viikon ikäisenä iltayhdeksästä aamuyhdeksään! Mitä? ja kyllä muuten imetin kaikkia.
    Joku viisaus siinä rytmittämisessä täytyy olla,en kyllä muuta keksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kahdeksaan lapseen kyllä mahtuu varmaan kokemuksia hyvistä ja huonoista nukkujista ja öistä! Nostan hattua! :)

      Päivärytmit on muuten varmasti tosi tärkeitä, olet oikeassa. Mutta jos tää yöelämä meillä on väsyttävää, niin hei jotain hyvääkin! Viljon päivärytmi on nimittäin tosi hyvä. Nukkumiset ja syömiset menee joka päivä samalla tavalla ja ihan ilman opettamista/herättelyä. Ne on sillä ihan automaattisia. Jos meillä ois päivärytmi päin prinkkalaa, niin miten paljon väsyttävämpää tämä kaikki ois, kun pitäisi niistä(kin) huolehtia. Huh!

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
    2. pidin muuten meidän 1v3kk unikoulun ,kun oli 8-9kk ikäinen. alkoi hirveesti hässäköimään viiden kuun iässä ja paheni koko ajan . siis öisin. eli väsyin niin hirveesti,kun ei yhtään nukuttu,koko ajan vaan tissi suussa ja pyöri ,että päätin pitää unikoulun. kolme yötä karjuntaa ,,pidin kyllä vieressä,mutta en antanut siis tissiä,kun ajattelin että nyt kyllä ei kuole nälkään ,jossei koko ajan tissi suussa,mutta en siis antanut tissiä. ja se sittenhän se alkoikin nukkumaan ihan loistavasti neljäntenä yönä. ja siitä eteenpäin. mutta sitkeyttähän siinä tarvittiin. ja piti lukea se kirja "kuinka kasvattaa bebe" ...

      Poista
  17. Itse 4 -huonosti nukkuvaa lasta kasvattaneena voin sanoa, että päivien mukaan mennään, yhtenä kokeillaan toista ja toisena toista. Omani eivät todellakaan olleet niitä "opaskirjojen" vauvoja vaan levottomia nukkujia ja lisäksi koliikkivauvoja jotka eivät todellakaan nukkua posotelleet ilta seitsemästä aamukuuteen, päinvastoin: parin tunnin välein sai olla tissiä (tai pulloa) suuhun työntämässä, sitten luovutin ja otin aina jossakin vaiheessa nyytin viereen. Kun ja jos ei jaksa niin ei vaan jaksa ravata pinnasängyn ja oman sängyn väliä, ja kai se nyt on suunnilleen tärkeintä, että vauva saa ruokaa ja hyvän hoidon ja äidillä on pälli suunnilleen kuosissa. Älä välitä "viisaiden" neuvoista vaan toimi oman lapsesi kanssa just niin kun sinusta parhaalta tuntuu, jos ei nuku pinniksessä niin ota viereen. Ei ne isona enää siihen kampeudu. Tsemppiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina. Näin se on, ihan kun mun kirjoittama! Koliikit ja levottomat yöt... ei todellakaan tulisi mieleen ravata sänkyjen väliä parin (parhaimmillaan yhden) tunnin välein. Jos saa minuutinkin enemmän unta, se on vaan plussaa. Jos sä oot selvinnyt neljästä yöhillujasta täysjärkisenä, niin kyllä kai mullakin on toivoa. :)

      Poista
  18. Voi väsyneet reppanat siellä..Väsymys on helvetillisen hirveä olotila eikä siitä tiedä mitään ennen kun on keikkunut lapsen kanssa yöt ja kaikkensa tehnyt.Meinasin tirvasta nyrkillä jokaista neuvojaa Unton vauva-aikoina.Ja jokaista sinkkuystävää joka keskiviikkona valitteli ettei millään jaksa tänään nähdä kun la-yön baarissa riekkumiset verottaa edelleen kun ei saanu nukuttua ku kymmeneen krapula-aamuna..Ensimmäisen vuoteni äitinä olin enemmän,vähemmän pihalla väsymyksen takia.Siinä vuoden kieppeillä jotain tapahtui ja yöt alkoi rauhottumaan.Ainakin muistan päättäneeni sen että jätkänpötkelö ei nuku enää yhtään yötä miun rintakehän päällä,aamuisin särki päätä kun ei koko yönä ollu veri kiertäny yläkropassa :)Herraa piti myös taputella rytmikkäästi takapuoleen siinä päälläni retkottaessa jotta yleensäkään nukahti.Tohon asentoon päädyttiin kun en enää kyennyt roikkumaan pinnasängyn reunan yli taputtelemassa,en enää jaksanut kantaa ympäri kämppää ja vaan kaaduin sänkyyn ja totesin että helvetti,tääkö sen nyt sit nukuttaa.Että ihan kaikki on kokeiltu,tassuhoidot ja unikoulut.Äitiyden low point oli yönä jolloin Unto oli reilun vuoden ja valvomisesta kiristynyt pinna katkesi ja karjuin keskellä yötä täyttä kurkkua 'nuku!mikset sie vaan voi nukkua jumalauta!'.Siinä on naapurit kerrostalossa kuunnellu..Niin ja ei muuten auttanu asiaa.
    Päivä kerrallaan vaikka tuntikin tuntuu yöllä iäisyydeltä,kyllä se vielä helpottaa!Kauheesti tsemppiä,pieniä hyviä hetkiä ja onnistumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo helppoa ollut teilläkään! :/ Ja oi miten toivonkaan, että tuo vuoden ikä ois sellainen takaraja! Siinä kun Viljon koliikki lähenteli sitä 3kk ikää, johon takerruttiin ja ajateltiin, että kohta helpottaa... miten väärässä oltiin. Iltahuudot kesti 6kk. Sitten tuli nämä levottomat yöt. Ajateltiin, että se tekee hampaita. No, ei näy hampaita vieläkään. No, se on joku vaihe. No se vaihe on kestänyt jo kolmisen kuukautta... Että aina on joku oljenkorsi johon tarttua. Nyt se on vuoden ikä. Silloin se loppuu, viimeistään! Mun on pakko ajatella niin tai sekoan. :)

      Kiitos kun kerroit teidän kokemuksista! ♥ Liisa taisi olla helpompi nukkuja?

      Poista
    2. Oli,paljon helpompi.Meillä varmaan vaikutti sekin että äitikin oli toisen lapsen kohdalla 'hiukan' rennompi kuin ekan kultapalleron kanssa,sitä hengitystä ei kytätty ihan yhtä haukkana ja kestoväsymys aiheutti sen ettei ihan joka ähinään pompattu ylös.Itse varmaan osaltani aiheutin Unton kohdalla univaikeudet,eihän nyt saavutetuista eduista tingitä,jos kerran äiti kantaa,laulaa,taputtaa ja seisoo päällään niin eihän sitä nyt kukaan hullu tyydy vain omaan sänkyyn ja pimeään huoneeseen kun voi myös maata äidin päällä :)

      Poista
  19. Katri, musta tuntuu että olen kokenut tuon saman ristiriitaisten neuvojen sekasolmun. Senpä vuoksi olen vältellyt viimeiseen asti neuvomasta enää ketään. Mulla oli päiviä, että olisin imenyt kaikkea uutta vinkkiä, ja sitten oli päiviä, että neuvot on niin moneen kertaan kuultu ja kokeiltu, että hölmönäkö jo pidätte. Luulen, ja olen varma, että ihan joka ainut valvonut perhe on kokeillut ihan kaiken. Tiedonpuutteesta tuskin on kyse.

    Tottakai jos joku älyttömän toimiva hoitokombinaatio on auttanut usealla, niin ei kai sen suosittelemisessa toisaalta mitään vikaa ole. Ja jos jossain olisi joku toimivat ratkaisut top10, niin olisin oitis vetänyt sen läpi.

    Meillä auttoi vain sairaalaunikoulu ja minuuttiaikataulullinen vuorokausiohjelma. Ehkä jossain vaiheessa olisi joku kotikoulukin toiminut, mutta voimat ehtyi pelottavaa vauhtia. Se ei sovi kaikille, eikä tarvitsekaan. Ei näissä ole mitään yhtä ratkaisua. Niitä on varmaan monia. Joitain vauvoja auttaa yksi keino, toinen tarvitsee kymmenen.

    Itseoppineena lastenlääkäri-psykologina olen kaikken lukemani tiedon ja tieteen jäljiltä sitä mieltä, että joskus vauvojen koliikit ja allergiat sekoittavat rytmisyyden kehittymisen. Ja tämän puutteesta vauvat sekoittavat yöt ja päivät, eivätkä enää tiedä koska nukkua, ja jos nukkuvat niin heräävät unisyklien välissä. Eivätkä enää oikein tiedä, että koska pitäisi itkeä. Tähän auttaa joskus rytmisyyden opettelu. Ja kun se löytyy, niin pitkät unet ja rytmisyys tekee usein myös lopun päiväkitinöistä.

    Yllämainittu ei titenkään ole absoluuttinen totuus ja kaikki vauvat eivät siitä syystä ole tarvitsevia, itkuisia ja huonounisia. Lisäisin kyllä litaniaan että huonotuulisia. Tämä teoria osui vain oman vauvani kohdalla. Ja ei takuulla päde kaikkialla aina ja joka paikassa. Tämä on mun yksi vauva ja yksi kokemus.

    Toivottavasti Viljon kanssa löytyisi jostain, ajan tai minkä vaan kautta oikea hoito tai ratkaisu. Sitä toivon niin sydämeni pohjasta.

    Maija 10kk äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen. Tiedonpuutteesta tosiaan ei varmaankaan monen kohdalla ole kyse. Vaikka sitä ei väsyneenä hirveästi jaksa tietoa hakeakaan. Ja ihan samalla tavalla: yhtenä päivänä haluaa kuulla kaikki vinkit ja toisena (ilmeisesti väsyneempänä) ei halua kuulla yhtäkään. Hassua.

      Hyvin kirjoitettu, samoja asioita olen pyöritellyt päässäni. Että onko vielä joku niistä keinoista, joka on käyttämättä, kokeilematta? Onko joku kirjoittanut sen top10 listan, minkä voisin vielä käydä läpi, onko joku kohta päässyt unohtumaan?

      Meillä on sikäli hyvä tilanne, että päivisin tuo rytmisyys on oikein hyvä. Tai ainakin niin mä luulen. Ja sitä ei ole tarvinnut opettaa, vaan ne on tulleet ihan automaattisesti: aamupäivän päikkärit, lounaalle herääminen, päivätouhut, iltapäivän lyhyemmät päikkärit, herää päivälliselle ja sitten iltatouhut. Vaikka nukkuukin (luojan kiitos!) päivällä pääsääntöisesti melko hyvin, niin ei kuitenkaan mielestäni liian pitkään. Ekat päikkärit kestävät n. 1,5-2h ja toiset n. 1h. Talvella päiväunet kestivät kauemmin ja vaikka varmasti joku olisi silloin sanonut, että älä anna nukkua niin kauan, vaan herätä aikaisemmin, niin en ois voinut... Oli ihanaa, kun se edes joskus nukkui! ;)

      Öisinkään Viljo ei enää nykyään yleensä edes herää huutamaan tms. vaan kitisee lähinnä unissaan, aina ei siis edes herää kitinöihin. Varsinkaan, jos nopeasti ehtii reagoimaan ja laittamaan tutin suuhun, jos ei, niin sitten saattaa herätä itkemään. Heiluu, potkii, ähisee, kitisee. On tosi levoton. Voisi kuvitella, että näkee painajaista tms. Päivien huonotuulisuus voisi hyvinkin johtua siitä, että on väsynyt kun uni yöllä ei ole ollut kovin levollista.

      Mutta huomenna meillä on Viljon lääkäri, joten toivottavasti sen käynnin jälkeen ollaan edes vähän viisaampia!

      Kiitos, Kristiina ♥

      Poista
  20. Minusta tuntuu, että lapsi itkullaan haluaa ilmaista tarpeen olla lähelläsi. Sille tärkeintä on olla äitinsä kanssa. "Unikouluttaa" voi myöhemminkin, kun lapsi on siihen valmiimpi.

    "Karaiseminen" tuntuu karulta. Lapsi oppii, ettei huudollaan saa äitiään lähelle ja tämä voi aiheuttaa negatiivisia psykologisia vaikutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karaiseminen tuossa tekstissä oli vähän sellainen "heitto". Unikouluhan on nykyisin lempeämpää kuin ennen, ts. huudatusta ei käytetä (ainakaan tässä mitä me kokeiltiin), vaan vauvan luo mennään heti kun itku alkaa. Meillähän tämä ei toiminut, sillä kun vauvan sai rauhoittumaan, sängyn luota olisi pitänyt lähteä heti. Viljo aloitti itkut heti kun "tassun" otti pois, eikä sängyn luota ehtinyt ottaa askeltakaan...

      Vauvahan itkee monia asioita, läheisyyttä halutessaan mm. tietysti. Viljon itku ei kuitenkaan ollut meillä syy miksi kokeiltiin unikoulua, vaan öiden rauhoittuminen.

      Poista
  21. Anteeksi, mutta tämä viesti voi olla turha ja olette ehkä tätäkin jo pohtineet. En ole aktiivisesti seurannut tarinoitanne, mutta silloin tällöin lukeneena olen pohtinut noita teidän öitänne omien kokemusteni valossa.

    Kolmas lapsemme osoittautui täysin erilaiseksi nukkujaksi kuin kaksi muuta. Tytöt söivät tissiä ja Tuttelia ja nukkuivat tyytyväisenä 6-7 tuntia putkeen jo parin kuukauden ikäisestä-todella helppoja tapauksia siis. Poika sen sijaan oli 4-6 kuukauden ikäisenä hereillä suurimman osan yöstä. Söi tissiä ja Tuttelia lisäksi, isokokoinen kun oli ja tuntui olevan aina nälkäinen. Päivisin oli ihana ja tyytyväinen lapsi, ei mitään kitinöitä! Pahimmillaan heräsi yöllä 30-45 minuuutin välein ja joko kitisi ja ähisi tai itki suoraa huutoa. Otin aina vierelle ja yritin rauhoitella ja useimmiten annoin ruokaakin eli tissiä.

    Onneksi lapsi oli kolmas ja osasin suhteuttaa lapsen tarpeita, hoitotapojani ym. ja tajusin, ettei kaikki ole normaalisti. Meidän lapset eivät ole tällaisia yökukkujia! :) Puhuin asiasta puolivuotisneuvolassa ja siellä sattui olemaan lääkäri, joka otti huoleni ja perusteluni todesta ja pääsimme lastenpolille tutkimuksiin. Tuloksena suolioireinen maitoallergia (ja myöhemmin sata muuta allergiaa, mutta se on eri juttu)!!

    Lopetin imetyksen kokonaan (pullomaitohan oli yhä enenevissä määrin korvannut tissin) ja vaihdoimme maidottomaan apteekin korvikkeeseen. Muutamassa päivässä lapsen olo tasaantui ja saimme nukkua! Oikeasti tuohon meni alle viikko ja yöt rauhoittuivat ja unta tuli putkeen kaikille 6-7 tuntia. Sitten syötiin pullosta ja jatkettiin unia kaikessa rauhassa. Ikää tuolloin oli pojalla n. 7 kuukautta.

    Tämä on meidän tarinamme ja tietenkään tämä ei kaikilla päde. Mutta omana vahvana kokemuksena yöllisen itkun ja ähinän loppumisesta haluan tämän kertoa. Allergiat ovat niin yksilöllisiä, eikä niitä voi aina verikokeilla, prick-testeillä tai iho-oireilla selittää tai todentaa. Meilläkään ei pojalla ollut ihossa koskaan mitään. Ainut keino on suolioireisen allergian toteamisessa meillä oli juuri parin viikon välttämisdieetti-altistus, jolloin selkeästi tuli näkyviin oireet.

    Jos haluat tietää lisää kokemuksistammme, voin kirjoittaa lisää. Toivottavasti saatte jostain avun nukkumiseenne.

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit teidän tarinan! Nää on oikeesti hyödyllisiä juttuja lukea, jos ei nyt tähän meidän tilanteeseen, niin ehkä jollekin muulle joka tänne eksyy. :)

      Me tutkittiin lääkärin ohjeiden mukaisesti viime talvena mahdolliset allergiat verikokein ja imetysdieetillä. Ruoka-aineiden välttämisen aikana tuolloin ei saatu helpotusta silloisiin itkuihin, joten todettiin, että allergioista ei ollut kyse. Myös mahdolliseen refluksiin kokeiltiin kolmea (Gaviscon, Losec ja Zantac) lääkettä. Ei vaikutusta! Noista ajoistahan Viljon itkut/ähinät on jo muuttuneetkin, puoli vuotta kestänyt koliikki on takanapäin, mutta vaihdossa saatiin nämä levottomat yöt. :/

      Kiitos, toivotaan, että mikäli yöähinöiden aiheuttajaa ei löydy, niin tämä "vaihe" menee pian ohi... :) Viikko sitten käytiin neuvolalääkärin lähetteellä verikokeissa ja huomenna on Viljon lääkäri. Kuullaan tulokset ja myös jutellaan, että olisiko jotain mitä voitaisiin vielä tehdä. Jutellaan mahdollisesti myös sairaalaunikoulusta, mikäli kaikki sairaudet voidaan sulkea pois ja lääketieteellistä "vikaa" ei löydy.

      Poista
    2. Pitää vielä jatkaa :) Hyvä, jos välttämisdieettiäkin on kokeiltu, eikä ole tulosta saatu. Allergioiden selvittelyhän on todellista salapoliisihommaa ja oireet tai oireettomuus voi tulla viikon-kahdenkin viiveellä, eikä silti voi olla täysin varma, pitää vaan luottaa kokemukseensa. Meillä selvittelyssä auttoi joka päivä pidetty ruokapäiväkirja, johon kirjattiin kaikki syödyt ruoka-aineet ja mahdolliset oireet (iho, punaiset poskien lehahdukset, kakkat, itkut ja kivut yms.) ja levottomuus, kipuoireilu, unien määrä ja hereillä olot.

      Meillä on heräilyjen tautalla ollut kaikilla hyvin vahvasti ihan oikeat lääketieteelliset asiat, jotka on voitu hoitaa. En halua etsimällä etsiä sairauksia, mutta nostan esiin vielä astman mahdollisuuden. Meillä on kahdella lapsella kokemusta myös astmasta, joka vaikeutti pienenä nukkumista. Perheessä on nykyään 4/5 astmaatikkoja (minä ja lapset 9-17 v.), joten tuokin aihe alkaa olla valitettavan tuttu :).

      Tyttö oli toki jo isompi, kun astma alkoi vaivata. Päivisin olo ok, ei selkeää tunnistettavaa ahdistusta tai yskää. Pakkasjaksolla helmikuussa yöoireet kuitenkin räjähtivät käsiin ja selkeästi tajusimme, ettei kaikki ole kunnossa. Tyttö nukahti väsyneenä ja hyvillä mielin, mutta alle tunnin unien jälkeen alkoi itku ja hulina, joka piti koko sakkia hereillä. Tyttö oli aivan sekaisin, muistutti yöllistä kauhukohtausta:( . Astmadiagnoosin ja -lääkityksen ansioista yöt rauhoittuivat pikaisesti.

      Tuo edellä mainittu allergiapoika oli reilun vuoden ikäinen, kun astma alkoi oireilla. Allergiat oli siis jo aika hyvin selvillä ja yöt oli rauhoittuneet ja saimme nukkua monta pitkää tuntia. Päivisin poika oli ihan ok, mutta nukahtaminen sekä päiväunille että yöunille ja myös nukkuminen oli taas todella vaikeaa. Olo oli levoton ja näin jälkikäteen ajatellen tuskainen, ilmeisesti poika reuhtomisellaan ja jatkuvalla kiehnaamisella yritti oloaan helpottaa... Saimme astmalääkityksen (tuli selkeästi tutkimuksissa esille) ja jälleen lääkitys helpotti ja muutamassa yössä tilanne muuttui täysin. Nukahtaminen olikin kivaa ja helppoa.

      Sori, enää en kirjoita kokemuksiamme :) -eihän aina kaikki meillä olleet asiat ole yleistettäviä ja päde muilla.

      P


      Poista
    3. Hei, ei tartte yhtään pahoitella, että kirjoittaa omista kokemuksistaan. Päinvastoin, kiitos että kommentoit! :)

      Poista
  22. Rankkaa on..täällä myös. Miten teillä, onko Viljolla rytmiä päivisin, nukkuuko monet päikkärit aina samoihin aikoihin? Meillä ei..jotenkin siinäKIN tuntee niin epäonnistuneensa, paska äiti mikä paska äiti ;) Kuitenkin vauvalla ikää jo 9kk ja edelleen rytmitöntä elämä. Yöunille menee aina samaan aikaan ja herääminenkin tunnin sisään, ja yöllä siis heräillään x kertaa lähes joka yö.

    Ja sitten kun tietää vielä, että päivärytmin luomiselle olis yleensä hyvä vaikutus kaikkeen..mutta minkäs teet, ilmeisesti jotain hyvin väärin..sitä rytmiä on hoidon, leikkien, syömisten, ulkoilujen ja nukkumisen kanssa kyllä todella yritetty..mutta, mitäpä teet kun vauva nukkuu usein vain pätkissä päivälläkin, toisinaan taas sitten paremmin ja nukuttaakkin vielä pitää, mikä on maailman turhauttavinta kun lopputuloksena toisinaan vain 30min tirsat. Ja ei todellakaan siis ole mikään tyytyväinen tössykkä sitten hereillä ollessaan tommosten tirsojen jälkeen..hyvin harvoin.

    Mielessä välissä väkisinkin käy, aina näinä heikkoine hetkinä, että todella ite tekee totaalisesti jotain pieleen, ei tarpeeksi rutiininomaisesti, johdonmukaisesti ja rauhallisesti..mutta näin väsyneenä ei kyllä tahdo tuota johdonmukaisuuttakaan aina löytyä eikä rauhallisuutta, kun väliin tekisi mieli kitisijälle vain takaisin huutaa "kypsästi" ;)

    Joskus mietin, onko tämä vasta alkua jollekin..tuleeko kouluiässä sitten joku "kiva" diagnoosi (kuten adhd tai asperger), että tämä on vain valmistautumista pahempaan ja rankempiin aikoihin..pessimisti ei pety, vaikkei tietenkään turhaan etukäteen murehtiminen mitään auta..minkäs teet. Etenkin yön tunteina joskus tulee mietittyä..ja niitä yön tunteja hereillä on tässä kertynyt jo ihan liikaa...:S

    No, jotenkin vain on koitettava pysyä järjissään..muuta en osaa enää lisätä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne Kristiinan kommenttiin ylempänä kirjoitinkin jo meidän (tai Viljon) rytmisyydestä. Ollaan sikäli onnekkaita, että päivärytmit on menneet ihan automaattisesti hyvin. Ei ole tarvinnut alkaa säätämään, sillä jos jostain asiasta olen varma, niin siitä että "näillä silmillä" ei ihan helposti aleta säätämään yörytmien lisäksi vielä päivärytmejäkin... :S Joten ihan kaikki sympatiat sinne!

      Ymmärrän hyvin, että päivärytmiä on ihan mahdotonta yrittää muuttaa, jos toinen herää uniltaan liian aikaisin! Helppohan siihen on kenenkään tulla sanomaan, että päivärytmillä saataisiin rytmi myös öihin.. mikä ei kyllä täysin pidä paikkaansa sekään. Meidän päivärytmi nimittäin kesti kauan, ennen kuin se löytyi, varmaan silloin kun koliikkihuudot loppuivat 6kk iässä, alkoi päiviin tulla rytmi. Sellainen, joka toistuu joka päivä samanlaisena. Viljo oli nimittäin ihan samanlainen hereille säpsähtelijä aikaisemmin, nukkui ihan miten sattui ja milloin sattui! Ei rytmeistä tietoakaan.

      Ja et varmasti tee mitään väärin. Mä en ymmärrä miten vauvalle opetetaan rytmiä, jos se nukkuu vain pieniä pätkiä? Eri juttu olis, jos vauva nukkuisi päivisin liikaa, silloin voisi herättää aikaisemmin. Kurja juttu, en valitettavasti osaa auttaa. :( Mutta kyllä sä pysyt järjissäsi! ♥ Toivottavasti teidän pikkuinen löytää rytmin pian!

      Poista
    2. Niin ja hei, tule kertomaan jatkossa jos jaksat miten teillä menee! :)

      Poista
  23. HEI,
    Lapsen äiti kyllä tietää, miten lasta tulee hoitaa. Siis kuuntele itseäsi ja lastasi ja tee, niinkuin sinusta on parasta. Ota viereen, jos siltä tuntuu, pane omaan sänkyyn, jos siltä tuntuu. Lapset, perheet ja tarpeet ovat erilaisia. Tärkeintä on luottaa itseensä! Mukavia päiviä ja öitä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa aina se itseluottamus riittäisi ;)

      Poista
    2. Kiitos! Oman fiiliksen mukaan tässä nyt mennään tosiaan. Huomenna kyllä käydään kuuntelemassa yhden lääkärin mielipide, joten katsotaan tilannetta sen jälkeen taas uudelleen. :)

      Harmillista vaan, että äidinvaistolla ja itseluottamuksella ei pelkästään tuoda hyviä unia. Mutta tosiaan, tuohon unikouluhommaan se toimii. Ei kukaan äiti varmasti voi toimia vastoin vaistoaan. ♥

      Poista
  24. Minusta 8 kk kuulostaa kovin pikkuiselta unikouluun. Meillä on molemmat lapset unikoulutettu vuoden iässä ja se toimi silloin "oppikirjojen mukaan". Toisen kohdalla kokeiltiin unikoulua ekan kerran 10 kk iässä, mutta silloin ei saatu vielä hyvää tulosta = lapsi ei ilmeisesti ollut valmis? Kokeiltiin sitten uudestaan vuoden iässä ja silloin toimi hyvin.

    Kuten on todettu, niin kaikki lapset on erilaisia ja jokainen äiti tietää itse parhaiten miten toimia. Mutta sanoisin, että älkää ihan vielä luopuko toivosta unikoulun suhteen, vaan ottakaan aikalisä, ja kokeilkaa vaikka 3-4 kk kuluttua uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsellaan tilanteen mukaan. Unikoulusta tuttavapiirissä samanikäisellä niin hyvä kokemus ja neuvolan kehotus päälle, niin olihan se kokeiltava.

      Nyt, vaikka unikoulu ei onnistunutkaan, niin tiedän, että nukahtaminen VIljolla ei ole vaikeaa. Mutta nämä yöt jos saisi jotenkin rauhoitettua, kun tyyppi herää (ja herättää) kitisemään pahimmillaan 15 min ja parhaimmillaan 1,5 h välein. :/

      Ei luovuta toivosta! :)

      Poista
  25. Sympatiahali!
    Mä en lähde neuvomaan, en yleensäkään sitä tee. Perheet ja lapset vaan on niin erilaisia.
    Mutta voin sanoa, että tiedän miltä tuntuu... Kerron lyhyesti meidän tarinan. Ja annan ison sympatiahalin!

    Esikoinen (poika) alkoi nukkua täysiä öitä vuoden vanhana, eikä sitä ennenkään koskaan nukkunut hirmu huonosti. Joten ennen toista lasta, mulla ei ollut käsitystäkään, mitä huonot yöt voi olla!

    Meidän keskimmäinen alkoi nukkua yönsä kunnolla vasta melkein kolmevuotiaana. Unikoulua en koskaan kokeillut. En vaan pystynyt siihen. Viereen otin, ja toivoin parasta. Joskus yöllä valvottiin 2-3h putkeen, joskus heräiltiin x kertaa, ikinä ei nukuttu koko yötä putkeen. Yritin vaan luottaa, että joskus, joku päivä tämä loppuu. Tyttö oli terve, mitään järkevää syytä ei rikkinäisille öille löytynyt. Samoilla systeemillä päivät ja rytmit meni kuin ensimmäisenkin kanssa. Rakensimme vielä taloa samaan aikaan, joten kyllähän mä poikki olin. Saldosin itselleni 10 lisäkiloa noitten valvottujen öitten ja rakentamisen takia. Väsymys = makeanhimo... :-( Nykyisin neiti on 5 v ja nukkuu yönsä kuin tukki, 11h putkeen. Hyvin harvoin saattaa tulla väliin, jos näkee painajaista tai on kipeä.

    Nyt tämä meidän kolmonen, neiti 1v 1kk, nukkuu hyvin vaihtelevasti. Joskus yöt muistuttavat isosiskon öitä, ja silloin tekisi mieli vaipua epätoivoon, ei kai, ei kai tämä taas ala. Mutta tälle neitille sitten kyllä osuu hyviäkin öitä, useimmiten monen monta putkeen. yksi herääminen jossain vaiheessa yötä, jatkaa unta joko tutilla tai sitten vieressä. Lohduttavaa. Ja nyt kokemuksella mä voin jo sanoa, että kyllä tämä joskus loppuu. Se, että selvisin edellisen neitin öistä kunnialla, tiedän, että selviän nytkin.

    Kolme lasta, kaikki erilaisia nukkujia. Kaikkien kanssa eletty samaan tyyliin päivärytmeineen ja nukkumisineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä aika sissi, kun oot käynyt tuon rumban lisäksi talon rakennuksen... :S Ja allekirjoitan täysin tuon väsymyksen ja makeanhimon yhteyden! Väsyneenä ei todellakaan jaksa miettiä mitä suuhunsa laittaa, kunhan sen energian saa jostain mahdollisimman nopeasti ja helposti. Ja herkuthan piristää... (not!)

      Nää on kyllä lohduttavia tarinoita, kiitos! Ehkä mekin selvitään. :)

      Poista
  26. Minä kannustan myös tekemään niin kuin sinusta itsestä parhaalle tuntuu:)Olet paras ja ainoa äiti pojillesi!

    VastaaPoista
  27. Kyllä ne lapset sitten joskus nukkuu... Ei kannata pahaa oloa kärsiä, teette niin kuin sydän sanoo.

    Topukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tehdä, ei voi jatkaa vastoin vaistoja. Mutta kun jokin temppu keksittäisiin kuinka yöt rauhoittuisi. Ei vaan jaksaisi enää odottaa. :/

      Poista
  28. Toisilta itseluottamusta ja uskoa omiin valintoihin löytyy sisältä valmiiksi, mutta ainakin itse sain vahvistusta omalle toiminnalleni kirjasta "unihiekkaa etsimässä". Vaikka kirjan suosittelu tässä tilanteessa saattaa kuulostaa hölmöltä, olen niiiiin kiitollinen ystävälleni joka siitä vinkkasi, ja niin on pari muutakin kaveriani. Kirja helppo pokkari suomalaisilta äideiltä. Unikoulujakin voi olla monenlaisia, ja tärkeintä on että tekee niinkuin itse tuntee oikeaksi. Tuossa kirjassa annetaan työkaluja, mutta ei tuomita minkään menetelmän käyttäjiä ja siksi tykkäsin siitä. Lisäksi se on helppo lukea kun ei tarvitse kannesta kanteen plärätä vaan lukea sieltä missä on itselle sopivaa tekstiä:) Voimia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, ei kuullosta hölmöltä, ollenkaan! Kiitos kirjavinkistä. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Täytyy katsoa, jos sen saisi käsiinsä jostain. :)

      Poista
  29. Hei, "hihhuli" neuvo: eihän lapsen sänkyä kohden osoita mitään terävää? Tai eihän sängyn yläpuolella ole mitään?? Peitä terävät kulmat. Siirrä sängyn paikkaa, tai käännä lapsi toisin päin nukkumaan.

    Voihan sillä olla massu kipeänä, tai tehdä hampaita, tai olla korva kippee.

    Mulla kohta 4 vuotias alkoi nukkumaan yöt vasta kaksi vuotiaana. Yleensä tosi hankalina kitinä öinä olikin korva kipeä. Raskasta se oli.

    Jaksamista sinulle, ja toivottavasti keino löytyy.

    Toinen "hihhuli" neuvo: pyydä apua enkeleiltäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "Hihhuli" :D Monenmoista nukkumapaikkaa on kokeiltu, toivotaan tosiaan että keino löytyy, ellei yöt rauhoitu itsestään.

      Poista
  30. En lukenut kaikkea. Mutta meidän poika oli huono nukkuja, ja 8kk iässä unikoulu meni juurikin noin. Lievempi versio n. vuoden iässä toi helpotuksen. Älä lannistu, turha toista on huudattaa, varsinkin jos itse jaksat paremmin viereen ottamalla. Niillä mennään, millä äiti edes jotenkin selviää hyvinvoivana karsean univelan keskellä. On helppo neuvoa, mutta itse tietää parhaiten oman lapsensa tarpeet. Luota itseesi. Ja nukkumisten suhteen, parempi aika tulee, varmasti. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Parempia aikoja odotellessa..

      Poista
  31. Meillä on kaksi lasta nukkunut aina (paitsi kipeänä) omissa sängyissään.
    En koskaan nukuttanut niitä viereeni, vaan aivan alusta alkaen nostin esim. yöllä imetyksen jälkeen omaan sänkyyn.

    Ensin ne pienet nukkui siinä äitiyspakkauksen laatikossa ja sitten normaali pinnasängyissä. Tuo pahvipoxi siksi, koska pieni lapsi kokee ahtaamman tilan turvalliseksi. Ja käytin vielä sellaisia nukkupusseja, joissa jalat on pussissa.

    Eikä siis ongelmia. Yötissin lopetin noin puolivuotiana, muuten imetin toista 13kk ja toista 8kk. Lopetin yötissin vaihtamalla sen vesipulloon. Ja kummallisesti se vesi ei sitten kelvannutkaan ja sen takia ei kannattanut enää heräillä.

    Olen sitä mieltä, että jos pientä vauvaa nukuttaa aikuisten sänkyyn, tottuu se siihen todella pian. Lapsi on oikeasti alusta alkaen valmis nukkumaan omassa sängyssään. Ja nukkuu siinä rauhallisemmin. Eikä kärsi :) Äiti voi tosin kärsiä.

    Mutta olen myös tottakai sitä mieltä, että kukin tehköön lastensa kanssa niinkuin haluaa. Tottakai saa nukuttaa vieressään, jos kokee sen hyväksi. Mutta sitten ei saa ihmetellä, jos lapsi purnaa menetettyä etua. Kuka ei purnaisi :)

    Jos yhtään lohduttaa, niin aikahan hoitaa tuonkin ongelman. Murrosikäisenä nukkuu takuuvarmasti, eikä halua aikuisten sänkyyn ;)

    -Liisi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just näitä..on tosiaan tainnut Liisillä olla helppoja, tyytyväisiä vauvan tössyköitä eikä hajuakaan niistä vaativista. Kun/jos vauvalla on esim. koliikki alkuajat, tai muuta vaivaa, lähtee jo alkujaan nukkuminen usein väärille urille ja ihan pelkästään sen takia että lapsi on siis kipeä..

      Siinä ei paljon auta, vaikka miten vakaasti olis päättänyt omassa sängyssä vauvan alkujaan nukuttaa. Sitten tulee eri VAIHEET, usein 6kk hyvin nukkuneetkin aloittavat ns. hulinat liikkumisen, hampaiden ym. myötä. Ja siinä on sitten aika kovilla jos kukaan ei nuku, niin mieluummin sitten vaikka viereen vauvan ottaa herkästi..

      Ja tuo viimenen virke..voi huoah. KAIKESTA huomaa, että helpolla olet päässyt..kukaan muu ei tuommoista suustaan päästä, et siis ole viettänyt useamman kuukauden unetonta elämää koskaan, veikkailen.

      Hyvät sulle. Mutta pliis säästä meidän muut näiltä kommenteilta ;) tsori vaan. Kaikilla ei mee niin kuin strömsössä ;)

      Poista
    2. Niin, olet oikeassa, ihania tössyköitähän ne oli (ja ovat
      vieläkin) :) Ja meilläkin huudettiin iltaisin vatsavaivoja, varsinkin kuopuksen kanssa. Mutta yöt sitten nukuttiin.

      En koe päässeeni mitenkään erityisen helpolla, ei ystäväpiirissämme muillakaan ollut sen kummempaa? Sellaista normaalia :)

      No, olen ammatiltani lastenhoitaja, enkä pienistä hätkähdä. Ehkä siitä oli apua?

      Ja onneksi ne oikeasti kasvaa. Toisaalta sitten murheetkin on ihan eri luokkaa, usko pois!

      -Liisi-

      Poista
    3. Kiitos kommenteista, mutta mun on pakko myös mainita muutama juttu. Meillä olen molemmat pojat pitänyt heti alusta asti perhepedissä yöt, siitä syystä, että en olisi jaksanut yöimetysten välillä nousta yhtään ylimääräistä kertaa pystyyn. Ehkä esimerkiksi Onni olisi heti alusta alkaen saattanut nukkuakin omassa sängyssään kärsimättä, kuten Liisi kirjoitit, mutta minä en. Enkä tarkoita sitä henkistä kärsimystä, vaan ihan puhtaasti siistä syystä, että väsyneenä on helpompaa vaan raottaa hieman paitaa kun vauva haluaa ruokailla. Ei voi myöskään yleistää, että lapsi ei opi omaan sänkyynsä perhepedin jälkeen: "mitäs opetit sen viereesi!". Onni siirtyi noin neljän kuukauden ikäisenä vierestäni pinnasänkyyn vailla ongelmia. Ensin pinnasänky oli meidän vanhempien sängyssä kiinni, sitten samassa huoneessa, mutta kauempana ja noin vuoden ikäisenä Onni siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan. Lapset on tässäkin erilaisia. Meillä nämä kaksi poikaa ovat olleet ihan erilaisia, joten muistuttakaa mua, jos KOSKAAN tulen missään tekemään mitään yleistyksiä lasten nukkumisesta tms. Kuten tässä kommenttiketjussa on jo monesti tullut todettua, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Se ei tarkoita sitä, että vanhemmat tekisivät asioita väärin/eivät osaisi tms. vaan lapset/vanhemmat/kodit/perheet ja tilanteet vaihtelevat.

      Lastenhoitaja varmasti kokee työssään monenlaista liittyen lapsiin. En silti usko, että koulutus auttaa yövalvomisissa. :)

      Poista
    4. Kyllä, osuit villakoiran ytimeen :)

      Poista
  32. Hei. En jaksanut koko kommenttiketjua lukea, mutta yöheräily kuulostaa aivan ns. uniassosiaatiohäiriöltä. Häiriö on typerä sana, mutta siitä googlaamalla lisätietoa.

    Perusfakta:

    Vauva on tottunut nukahtamaan tietyin tavoin. Nukahtaminen on opittu taito, ei myötäsyntyinen ominaisuus. Alkakaa nukahtamisen opettelu omaan sänkyyn teidän sängyn viereen vaikka päiväunille, jos niille käyminen sujuu helpommin.

    Vauvan unisykli kestää n. 1,5-2 h, jonka jälkeen havahtuu, ja jos ei osaa nukahtaa uudelleen itsekseen, herää vaatimaan nukuttajaa ts. tapaa, miten aina nukahtaa. Eli huudatus itsessään tuskin on Se Tie, vaan se että opettaa vauvan nukahtamaan itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, huudatus ei ole koskaan ollut edes vaihtoehto. :) Viljo pikkuinen ei ole osannut tuota nukkumista koskaan. Jo synnärillä se oli näkyvissä, että levoton tapaus on kyseessä. Opettelua se vaatii. :/

      Kiitos kommentista!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...