keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Laatuaikaa

Sattuneesta syystä mulla on ollut viime kuukausina todella vähän aikaa Onnille. Ihan pahaa tekee kun ajattelee. Tänä aikana Onnista on selkeästi tullut isin poika, jonka kanssa tehdään kaikki kivat jutut. Arki on jotenkin automaattisesti muuttunut sellaiseksi, että mies hoitaa kotona ollessaan Onnin jutut, minä Viljon. Ollaankin ihan tietoisesti vaihdettu välillä osia, jotta me Onnin kanssa ollaan saatu touhuta juttuja myös ihan kahdestaan. Viime viikolla saatiinkin ottaa näitä hetkiä useampaan otteeseen. Leffassa käytiin kaksi kertaa, viihdyttiin Helsingissä, ajeltiin metrolla, syötiin mäkkärissä, istuttiin Espan puistossa syömässä jätskiä ja miettimässä strategiaa lokkien hyökkäyksen varalle.  


Täytyy sanoa, että aika mukavaa ja rentoa on ollut mennä ja olla kahdestaan. Tuo kuusivuotias on hauskaa seuraa. Vielä olisi vajaat pari viikkoa aikaa nautiskella vapaudesta ennen eskarin alkua.

20 kommenttia:

  1. I can feel u sister!♥ Aihe liippaa niin liki! Tänään laitettiin sepu nukkumaan ajoissa, ja mentiin kahdestaan saunaan Oskun kanssa. Kerrankin aikaa kuunnella tuon isomman pienen juttuja! Vaikkakin vaan eri uistimen kuvien vertailua, mutta kuitenkin♥

    Onnistakin on tullut jo ihan iso poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihanaa! Just noin, ei niiden kahdenkeskisten hetkien tartte olla aina sen kummempaa. Kahdestaan saunaan, hyvä idea! Ja jo se, että oikeasti joskus keskittyy kuuntelemaan niitä juttuja... eikä vaan joojottele. Mulla on paha tapa. Kun tuo suu suoltaa tekstiä siihen tahtiin, että hengästyy ja ihan kaikkeen ei edes ehdi kommentoida. :D

      SIitä on yhtäkkiä tullut iso. ♥

      Poista
  2. Voi niin ihana postaus!!! Meillä vaan tuo tuleva eskarilainen on kuopus - molempien kanssa on tärkeä olla välillä kahdestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tekee muuten tosi hyvää Viljolle ja miehellekin olla välillä kahdestaan. Siis onhan ne, mutta myös niin, että mä en ole kotona ollenkaan. On tuo meidän kuopus nimittäin ihan järkyttävän paljon mun perään... että huhheijaa!

      Jännitetäänkö teillä kovasti eskaria?

      Poista
  3. Ihania laadukkaita hetkiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja äidillä on nyt joku eskarinalkamisstressi, kun tuntuu, että näitä hetkiä pitäis tallettaa varastoon... ihan ku myöhemmin ei enää ehtisi... Ehtiihän sitä. Ehkä mä kriiseilen vähän vaan jonkun ajanjakson loppumisesta. Vajaan kahden viikon kuluttua alkaa pitkä, pitkä koulutie. <3

      Poista
  4. Ajattelin aloittaa tekstini niin, että älä turhaan tunne huonoja fiiliksiä siitä, että toinen lapsi on saanut enemmän huomiota ja aikaa ja toinen...Mutta sitten ajattelin, että sanotaanpa niinpäin:

    Tervetuloa kahden äiti-klubiin!

    Se vaan on kumma juttu, että rakkautta sisältyy ihmiseen, etenkin äiti (ja isä-) ihmiseen tynnyrillinen ja vaikka sitä yrittää kauhalla antaa kummallekin tenavalle saman määrän, sitä ei tarvitse mennä kuin milli toiselle enemmän, eikä lapset katso asiaa edes pahalla ja silti sitä itse menee sydän mykkyrällä nukkumaan pahoissamielissa, kun olisi vielä pitänyt halia enemmän, jutella, leikkiä ja... Rakas Katri, Kärä Katri, olet ihana, inhimillinen äiti ♥

    Kuulostaa aivan ihanalta, että miehen kanssa saatte jaettua puuhia ja välillä "vaihdettua" lapsia - se on teidän tapa ja hieno sellainen :) Näin molemmat lapset saavat huomiota ja vähän teistä jokainen saa täsmennettyä omaa paikkaansa ja rooliaan perheessä. Ehkä se suurin muutos tulee nimenomaan äidille ja esikoiselle: kun äiti on perheessä usein tietyllä tapaa, isejä vähättelemättä, keskeisessä roolissa juurikin kotiäitiyden ym kotonaolon takia ja on tottunut antamaan rakkautta vain yhdelle 100% ja esikoinen on tottunut saamaan kaiken sen itselleen. Mutta elämä muuttuu - muuttuu vaikka olisi vain yksi lapsi. Ajankäyttö, harrastukset, työt, muu elämäntilanne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, hyvällä enimmäkseen ♥

    Itse olen surrut myös samaa, kun kuopuksella on hillitön tahtouhmaärrinmurrin-vaihe. Usein suuri osa huomiostani menee pikkumiehen kesyttämiseen ja isompi tenava jää liki huomiotta niiden "oota, kohta"-lauseiden alle. Sitten tuntuu pahalta. Nyt sitten meillä on myös tiedossa kahden kesken aikaa esikoisen, Tea Hiillosteen keikka tässä kuussa :) ja kuinka ollakaan, tunnen taas pahaa mykkyrää kun kuopus ei pääse mukaan...(juurikin sen räyhävaiheensa takia ja että haluan olla kahdestaan esikoisen kanssa) :D Mahdotonta! Mutta lohdutan itseäni suklaalla...eikun sillä että kunhan toi kuopus kasvaa, sitten voi helpommin antaa aikaa taas "tasan". Mikäli esikoinen ei vielä valitse kavereita mutsiseuran yli, hihi ;)

    Aurinkoa ja halauksia ♥ Ihanat kuulumiset teillä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alan ehkä potea huonoa omaatuntoa näistä sun älyttömän ihanista kommenteista! :D

      Ja eihän sitä pitäiskään tuntea huonoa omaatuntoa tuosta asiasta.... mutta kun se yhteisen ajan/tekemisen vähyys näkyy jo Onnin käytöksessa hurjana kiukutteluna. Ja arvaa miten hätkähdin kaupassa, kun Onnille sattui pieni accident, kaatui pikkukärryjen kanssa kaahaillessaan ja löi päänsä johonkin hyllyn reunaan. Mitäpä teki Onni? Suin päin syöksyi isänsä syliin parkumaan: "Isiii..."... Ei siis äitiä. o.O Tuo kertoo jo jotain! Siinä vaan haavi auki tuijotin parkuvaa poikaa isänsä sylissä ja ajattelin, että tähän on tultu. Isi on ykkönen. Vähän kateellisena, myönnän!

      Luonnostaanhan me ollaan tähän "tilanteeseen" ajauduttu. Viljo on mun jalassa kiinni jat-ku-vas-ti. Se on ihan uskomattoman riippuvainen musta. Jos Viljo on vaikka lattialla leikkimässä ja mä tulen huoneeseen, niin leikki loppuu kuin seinään ja alkaa parku. Välittömästi pitää päästä äidin syliin. Aina kun se näkee mut, alkaa huuto. :D Se alkaa olla niin ärsyttävää, että on jo huvittavaa. Jos mä istun pöydän ääressä, niin se huohottaen konttaa pöydän alle ja alkaa kiivetä jalkaa pitkin syliin.

      Mut ehkä se tasoittuu ajan myötä ja ollaan taas kaikki tasavertaisia, äidit, isät ja lapset. :D Näin mä uskon.

      Halauksia sinne, oot kyllä ihan huippu ♥

      Poista
  5. Minä myös olen koettanut järjestää aikaa isommille. Joskus yksi kerrallaan, joskus yhtä aikaa. Meidän 1-vuotias on nyt siinä vaiheessa, että roikkuu kaiken aikaa lahkeessa, vessaankaan ei pääse yksin. Joten nuo isommat ( kohta 8v ja 6 v)on välillä aivan mahtavaa seuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lahkeessa roikkuminen... milloin se loppuu?!? :D Keittiössä touhutessa saa olla varovainen, ettei astu toisen päälle, kun se on _aina_ siinä mun jalan lähettyvillä tulossa kiipeämään. Onni reppana on joutunut hirmu paljon olemaan ihan yksikseen. Ja tosiaan, sitä yhteistä aikaa pitää ihan järjestää, muuten ei välttämättä onnistu. Mut on se kyllä sitten kivaakin, sekä äidistä että pojasta. Että vaivannäkö kyllä ehdottomasti kannattaa. :)

      Poista
  6. Ai juu, piti vielä lisätä, että meillä eskari/koulu alkaa jo ensikeskiviikkona, 7.8, vähissä on vapaus ja loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo, teillä alkaa niin pian! Nauttikaahan viimeisistä lomapäivistä!

      Poista
  7. Ihania tuollaiset kaksinhetket
    itekin huomasin vanhimman kans kaksin tehty junamatka
    kuinka hän nautti<3.

    Kivaa loppulomaa sinne ja mukavaa koulun alkua.

    P.s mun blogi loytyy nykyään Lilystä
    Kuvia ja mietelauseita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tänään oli sit Viljon vuoro päästä äidin kanssa kaksistaan hummailemaan. ;)
      Uuuuh, enää muutama päivä eskarin alkuun. Kyllä erästä taitaakin jo vähän jännittää. :)

      :)

      Poista
  8. Mä kans yritän saada lapsia yksitellen aina mukaan :) Vaikka se on ruokakauppareissu, jolta ostan sitten pienen herkun -tikkarin ei-karkkipäivänä tai purkkapaketin. Huomaan, että lapset kaipaavat sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienikin juttu silloin tällöin on tosi jees! Lapset kaipaa sitä - eikä se meistä aikuisistakaan pahalta tunnu. :)

      Poista
  9. Mielenkiinnolla luen blogiasi, kun itselläkin on lähes samanikäiset lapset, ja sama nimikin löytyy perheestä ;). 8/12 syntynyt kuopus on kyllä muuttanut suhteen vanhempaan lapseen ihan kokonaan, ja se tuntuu kurjalta, sen lisäksi että väsyneenä ei tosiaankaan jaksa olla kunnollinen ja kärsivällinen vanhempi yhtään kenellekään :(. 6-vuotiailla on muuten aika haastava ikäkin menossa, tavallaan murrosikä sekin, ja sen tulette varmaan teilläkin huomaamaan vielä. Ei ole ollut mukava seurailla toisen kipuilua ja kasvua, kun kai tahtoisi olla vielä pieni ja kuitenkin iso yhtä aikaa. Meillä isompi lapsi lähti nyt kouluun ja kyllä hujahti eskarivuosi vauhdilla, kun tuo toinen lapsi on ollut niin vaativa - miten sitäkään ei voinut etukäteen tajuta, olisin halunnut valmistella esikoisen paremmin vauvavuoteen jo etukäteen :D. Meilläkin pienistä yhteisistä jutuista on paljon iloa, vaikka välillä kyllä tuntuu, ettei oikein mitenkään meinaa päästä irrottautumaan. Oli tosi koskettavaa, kun poika jossain vaiheessa kevättä totesi ihan suoraan, että äiti mä haluan sut ulos, että me voidaan jutella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveä ristiriita olla pieni ja iso yhtä aikaa! Tosiaan, on pidettävä mielessä itse, että kyllä tuo esikoinen on kuitenkin aika pieni vielä... ja välillä haluaa tulla kohdelluksikin kuten pientä poikaa. Viimeksi tänään kun Viljo oli jo nukkumassa ja olin viemässä Onnia nukkumaan. Läheiseltä juhlapaikalta kantautui ikkunan kautta musiikkia ja me pistettiin tanssiksi. :D Onni syliin (kylläpä muuten painaa!) ja tanssittiin samalla tavalla kuin joskus ennen, kun oli pienempi. Voi että miten tykkäsi, sen näki <3

      Ja aika paljon on ollut mm. tän kesän aikana jonkinlaista kapinointia ja uhmaa Onnilla. Saas nähdä mitä tuleman pitää nyt kun arki astuu taas kuvioihin ja eskari. Tuleeko syksystä seesteisempi vai onko odotettavissa tahtojen taistoja... Tsempit sinne teille näihin ihaniin, kamaliin vaiheisiin! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...