maanantai 7. lokakuuta 2013

Maanantai on uusi sunnuntai

Maanantai on viikon (k)arsein päivä. Onneksi näin kotona ollessa sen voi viettää toisin ja tehdä siitä vaikka halutessaan toisen sunnuntain. Kuten minä tänään. Valvoin tukkoisen Viljon kanssa viime yönä, nousin poikien kanssa aamutouhuihin, mutta miehen tullessa aamulla töistä painelin takaisin sänkyyn ja vedin peiton korviin. Vasta lähempänä puoltapäivää silmät raottuivat - ihan itsestään. Ei siis itkun, kitinän, ähinän tai herätyskellon toimesta. Myöhäinen aamupala ja iso kuppi kahvia. Päivän vietin lähestulkoon tekemättä mitään poikien touhutessa omiaan. 
Päivälliseksi tehtiin aina yhtä herkullista avocadopastaa. Palan painikkeeksi lasillinen viiniä. Pastan laitoin tuohon uuteen Marimekon Siirtolapuutarhakulhoon, johon olen ihan rakastunut. Jälkkäriksi vähän Brunbergin herkkuja. Nyt hieman kirpparikamojen hinnoittelua, pojat unille ja illan kruunaa vielä eilinen jakso Siltaa. Ei pöllömpää. 



4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, ja tutulta ruokaa myöten ;).
    Onkos sun mies lääkäri ammatiltaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Ja nyt on pojat unilla, olen kaivautunut sohvan uumeniin ja uppoudun Sillan jännittävään maailmaan. Ei ole mies lääkäri. :)

      Poista
  2. Mäkin tykkäisin tuosta siirtolapuutarha-kulhosta, jollei siinä olis tuota ukkelia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi kulhon voi kääntää aina niin päin, että ukkeli on toiseen suuntaan. :D Se muuten on jotenkin jännä, tuo ukkeli. Tulee mieleen jotkut 70- ja 80 -luvun lastenkirjojen kuvitukset. Mistähän tuo on plagioitu..? ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...