perjantai 8. marraskuuta 2013

Sisustusinspis

Olen jo pitkän ollut täysin kohmeessa mitä tulee mihinkään sisusteluihin. En ole jaksanut, eikä ole kyllä ihmeemmin huvittanutkaan. Aina välillä tulee sellainen pieni inspiksen läikähdys, joka kuitenkin laantuu, ennen kuin mitään ehtii tapahtumaan. 
Myöskään remontin saralla ei ole tapahtunut mitään sitten Viljon syntymän. Ja tämäkös sitä inspistä syö. Sanomattakin selvää, että tämä arki on vienyt voimat tämän perheen molemmilta aikuisilta. Valoa on ehkä tämän suhteen näkyvissä, sillä olen pannut merkille, että remonttihommat vilahtelevat puheissamme päivä päivältä yhä useammin. 
Eilen ostin Lantlivin joulunumeron, vaikka muuten en ole jouluun suonut vielä ajatustakaan. Lehteä selaillessani tuli taas sellainen sisustuskipinä, jonka tiedän yltyvän entisestään joulun lähestyessä. Ei, joulua tässä huushollissa ei tulla näkemään ainakaan ennen marraskuun loppua mitenkään ihmeemmin. Mutta koska sisustamisen a ja o lähtee mielestäni siististä kodista, ajattelin tarttua siihen isolla kädellä.
Annan itselleni marraskuun aikaa kesyttää ne kaikki ryönäkasat, joihin tämä asunto (ja pian sen asukkaat) hukkuu. Sitten on mukava aloittaa joulukuu sisusteluineen puhtaalta pöydältä ja puhtaasta kodista.

Tänään kuitenkin vielä ohjelmistossa ainoastaan välttämättömimmät, sillä flunssa iski ja vei voimat. Illalla syvennyt tuohon lehteen hieman tarkemmin ja hellin kipeää kurkkua lämpimällä glögillä. 

Tunnelmallista isänpäiväviikonloppua,
 pysykää terveinä!

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti, kummallinen flunssa kun on ilkeimmillään öisin ja aamuisin. Päivällä olo on hieman parempi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Eiköhän me tämä selätetä. :)

      Poista
  3. Liian tutun kuuloista kaaosmeininkiä täälläkin, älä huoli!
    Mä oon ajatellut puuhata joskus eläkepäivinä sit enemmän kaikkea ;)
    Vaikka kylläkin aina aikaajoin iskee ahdistus kaikesta mitä pitäisi ja tekisi mieli tehdä.

    Lämmintä isänpäiväviikonloppua ja pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä en mitenkään jaksais odottaa eläkepäiviin saakka… :D Vaikka välillä kyllä haaveilee, että miten rentoa elämä varmasti sitten onkaan. Jo sitten kun nuo kaksi hyypiötä muuttavat kotoa. Tai jo sitten kun ne on kouluikäisiä… ;)

      Tää ahdistus ei oo ihan tuulesta temmattua. Meillä on täällä tätä tavaraa nyt ihan liikaa joka paikassa. Yläkerrassa ei edes pääse kulkemaan. :O Ja että pääsee rymsteeraamaan paikkaan a, on ensin selvitettävä kaaos paikassa b. Mutta että pääsee paikkaan b, on ensin selätettävä romuläjä paikasta c…

      Tsempit ja terkut sinnekin ja kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Paranemista!

    Mä taidan nyt matkia nuo aikataulut: marraskuussa kaaos kuriin, että sitten joulusiivot on vähän niin kuin viimeistelyä. Koskahan sitä vaan aloittaisi kaaoksen kuriin laittamisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Ihan loistosuunnitelma. Vähän kerrallaan… ;)

      Poista
  5. Toivottavasti onnistut selättämään sen ärsyttävän kurkkukivun! <3
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, toivotaan. Tää on vähän outo, kun päivällä kurkku ei ole edes mitenkään ihmeemmin kipeä, mutta illalla, yöllä ja aamulla on. Tänä aamuna ei lähtenyt ääntäkään. :/

      Viikonloppuja myös siihen suuntaan!

      Poista
  6. Olipas mukavat sisustuskuvat pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos… Harmittaa kyllä vähän, kun ei ole mitään sisustuksellista kuvattavaa. Mut jospa se tästä taas pikkuhiljaa lähtisi. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...