sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Chambord likööri-juustokakku

Miehen isä piipahti viikonloppukylässä ja oli hyvä syy pyöräyttää pitkästä aikaa kakku. Tällä kertaa en noudattanut mitään valmista leivontaohjetta, vaan päädyin soveltamaan itse vaniljaisen hyydykekakun punaisella kiilteellä, minkä tein Chambord-likööristä. Kakku onnistui muuten hyvin, mutta kiille oli päässyt hieman valumaan reunoista ja reunat jäivät hieman repaleisiksi.. Ei siis todellakaan mikään silmiä hivelevä suoritus, mutta maku oli kuitenkin onnistunut -  vanilja ja liköörin maut (vanilja, vadelma ja karhunvatukka) sointuivat hyvin yhteen. Kakun päälle tein "pitsirullat" valkosuklaasta. Kakusta tulikin hyvin (pikku)joulukauteen sopiva.
 







Chambord-kakku

pohja:

200 g Digestive-keksejä
75 g voita

täyte:

2 dl vispikermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Flora Vanilla)
250 g maitorahkaa
n. 1 dl vaniljajogurttia
sokeria maun mukaan
vaniljasokeria
5 liivatelehteä
n. 0,5 dl Chambord-likööriä 

kiille:

3 dl Chambord-likööriä
3 liivatelehteä

Murskaa pohjan keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele pohjan ainekset leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan täytettä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää vaahtoon maitorahka, vaniljajogurtti ja yhdistä kermavaahtoon. Mausta tarvittaessa sokerilla ja vaniljasokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja kuumenna puolisen desiä likööriä. Sulata liivatteet kuumaan likööriin. Jäähdyttele ja liruttele hyvin sekoitellen täytteen joukkoon. Lisää täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään yön yli.

Kuumenna (tai kiehauta) kiilteen likööri ja sulata joukkoon liotetut liivatelehdet. Jäähdytä hyvin, mutta ei niin paljoa, että liivatelehdet alkavat hyytyä. Jos kiille on liian lämmintä, se saattaa sekoittua kakun täytteeseen. Lusikoi jäähtynyt kiille varovasti täytteen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään (vähintään 2-3 tunniksi ennen tarjoilua).

6 kommenttia:

  1. No herkulliselta tuo näyttää ja varmasti maistuikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui kyllä. :) Ulkonäkö olis kyllä voinut olla siistimpi...

      Poista
  2. Varmasti hyvää...jo pelkkä ohjeen lukeminen meinasi viedä kielen mennessään...:)

    VastaaPoista
  3. Ihana kakku! Ihana koti! Ja ihana blogi :) Olipa kiva eksyä tänne näin kesken työpäivän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kommentti! :D Mukavaa työpäivän jatkoa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...