perjantai 24. tammikuuta 2014

Ihanan romanttista...

Viikko vierähti taas ihan huomaamatta. Nyt onkin saanut nauttia talvipakkasista kerrakseen. Valo piristää, mutta muuten on aika jähmeää ja kankeaa, aivoja myöten. Sisällä lämmitellään uuneja ahkerasti ja sähköpattereiden nupit on kaakossa. Ulkona ei kauaa tarkene, tai lähinnä tuo meidän hännänhuippu siellä jäätyy pystyyn ensimmäisenä. Lisätään ostoslistalle Ruskovillan ohut kypärämyssy sekä lapaset. Ja mulle uudet kengät! Pohjat irtosivat uskollisesti 13 vuotta palvelleista kengistä ja olisi kai aika hankkia uudet.


Pisteenä iin päälle keittiön vesiputket vetivät tuttuun tapaansa jäähän. Onneksi muualla talossa hanat pelittää ja mies fiksasi tiskikoneeseen jonkun väliaikaisen letkusysteemin, ettei tartte käsin tiskata. Oikotiellä olen viihtynyt aika hyvin viime aikoina.. Mutta ei vaivuta epätoivoon, tämähän on vaan ihanan maalaisromanttista ja tunnelmallista. ;) Lisää villahousuja ja kaunis kahvikuppi käpälään. Eiköhän ne putketkin sula ja sää lämpene viimeistään parin kuukauden kuluttua, heh. 



Lisätään kuitenkin ensi kesän to do -listalle keittiön fiksaus. Tekisi mieli etsiä käsiin se neropatti, joka meidän keittiön on viimeksi "rempannut" ja esittää muutama kysymys. Kaikki tehty väärin, putket, eristykset (niin mitkä?!) ja lattia. Ihan muutamia mainitakseni. Keittiössä on sen verran vilpakka, että eipä tartte pelätä ruokien pilaantumista..




Mutta maisemat ulkona on kuin postikortista. Nautitaan niistä nyt ja koitetaan pitää ajatukset plussan puolella. :)


Vilpakkaa viikonloppua!

18 kommenttia:

  1. Luen yleensä kaiholla juttuja vanhoista taloista, mutta kieltämättä viime viikkoina olen ollut ihan tyytyväinen cityeläjä täällä kaukolämmön tasaisessa porotuksessa!

    Ihan samaa mieltä, että nyt on kyllä niin kaunista, että tuskin tälle talvelle enää tällaista kauneutta saadaan! Nautitaan, varsinkin kun viikonlopulle luvattiin vähän lauhempaa!

    Villavaatteet rules täälläkin. Mulla Ruskovillan aluskerrasto koko ajan päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Viime aikoina mä olen kaiholla muistellut kerrostaloaikoja.... sitä kun patterit posotti kuumana ja t-paidassa tarkeni. Ja silti sähkölaskut oli minimaalisen pieniä nykyiseen verrattuna.

      Mutta myöhäänhän tämä talvi alkoi, mutta en usko, että se kevät kuitenkaan myöhästyy, joten lyhyestä ajasta on kuitenkin kyse. Pakkanen ulkona on vaan pukeutumis- ja asennekysymys. Sisällähän se vähän pistää v*tuttamaan... ;)

      Ruskovilla on pop! Mulla ei itsellä ole, ehkä ois syytä hankkia. :)

      Poista
  2. Ihanan näköinen luonto kyllä nyt ♥ Kauniita kuvia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne teille! Ja kyllä - auringonvalo kruunaa kaiken. :)

      Poista
  3. Maisemat totisesti on kuin postikortissa =) Oi maalaiselämän autuutta - alituista puiden kantamista, öisin tiputtelevia hanoja ja putkistonjäätymispelkoa. Meillä on hermoiltu tuon samaisen putkiongelman kanssa ja joku vinkkasi, että putkistoon voi asentaa jonkinmoisen kaapelin mikä vain napsautetaan kuin valot päälle kovilla pakkasilla ja lauhtuessa. Tsemppiä vesi ja kylmyys vaivoihin. Onneksi kevät häämöttää parin kuukauden päässä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä. Tässä kohtaa voi aina muistuttaa itseään, että asuinpaikka on ihan valintakysymys. ;)

      Kevääseen ei tosiaan ole pitkä aika! :) Onneksi on keinot monet tänä päivänä, meidän täytyy kääntää koko keittiö ympäri ja ylösalaisin... ihan aloittaen lattian purkamisesta ja uudelleen rakentamisesta. :/

      Poista
  4. Maisemat tosiaan ovat kauniit, mutta... vähempikin pakkanen riittäisi! Toivossa on hyvä elää... eikös ne luvanneet, että viikonloppuna vähän helpottais?!
    Kylmyydestä huolimatta oikein ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että tota lauhempaa on ainakin tänne meille luvattu jo vaikka kuinka monta päivää (jotain kahdeksaa pakkasastetta..), mutta silti mittari näyttää joka päivä 17-22 astetta pakkasta... Mutta kuten sanottu, parissa kuukaudessa pitäis helpottaa. :D

      Aurinkoista viikonloppua! :)

      Poista
  5. Tsemppiä vesiputkien kanssa! Tiedän tunteen. Meillä pyykinpesukoneen vesiputki jäässä :(

    Kauniita kuvia. Suomen talvi = kaunis, mutta kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Voi plääh! Toivottavasti lauhtuu pian.... sen verran, että saadaan hanat ja masiinat toimimaan. En mä silti tätä Suomen talvea vaihtaisi ihan kokonaan. Pari viikkoa kovia pakkasia vois olla ihan fine, mut sit sellainen -5 astetta riittäis. Ja kerran talvessa lämmittelemään johonkin palmun alle.. ;)

      Poista
  6. mitä 'onnistain' tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun on pitänyt joskus tehdä blogin nimestä oma postaus, koska samaa asiaa on kyselty ennenkin. :)

      Onni on meidän esikoisen nimi ja Onnistain on puolet sinun tulee 70 -luvun (kamalasta) biisistä "Onnestain on puolet sinun". :D

      http://www.youtube.com/watch?v=kSdAhSRouz0

      Poista
  7. Ihania kuvia ja onneksi putket eivät jäätyneet vaan kaikki helpottui miehen kosketuksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kyllä noi keittiöön tulevat putket on jäässä... :/ Ihan niin magic touch tuo ei sentään ole. :D Mies veti vedenottoletkun tiskikoneeseen vessasta, mutta sitten huomattiin, että tiskikoneen poistoletkukin oli jäässä! :O Se onneksi saatiin sulatettua ja tiskikonetta pystyy käyttämään... Mutta muuten vesi joudutaan ottamaan vessasta.

      Poista
  8. Moikkelis koikkelis ja iloa sinne talven keskelle! :) Onneksi se kai nyt on luvannut jnk verran lauhtuvaa, mutta toivottavasti ei sit ihan plussallekaan taas. Ruskovillat on käytössä täälläkin, ihana anoppi kiikuttaa kuvastoa ruksittavaksi aina syksyisin.. :)

    Kuvat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis koikkelis! Jep, tänään näytti mittari iltapäivällä -5 astetta! :O Oho! Sais jatkua sellaisena... Ja ei plussaa, ei sitä harmaata takaisin, kun ei kevät tule vielä kuitenkaan.

      Vitsit, mun pitäis mennä käymään Ruskovillan tehtaanmyymälässä, meiltä ei ole mikään älyttömän pitkä matka edes. :)

      Poista
  9. hei, meillä myös putket jäätyi joka talvi ja mies sulatteli niitä välikatolla föönin kanssa. Oli sitä mieltä, että jos niitä ei sulata, ne halkee ja sitten onkin edessä iso remppa. Viikko sitten mies kyllästy ja osti pakkasvahdin ja hei huraa - putket on pysyny auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, föönin kanssa! :D No vesi juoksee täälläkin jo, mutta järeämpiin toimenpiteisiin pitää ryhtyä täälläkin vastaisuuden varalle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...