keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Veijo-keijua odotellessa

Eskarin lomaviikko mahdollistaa normiarjesta poikkeavia touhuja, joten hyödynnettiin eilen vapautta ja suunnattiin jo aamupäivällä Helsinkiin. Mäkkäriä, päiväleffa, kavereiden näkemistä, kyläilyä ja päivällinen miehen äidillä. 



Käytiin Onnin kanssa katsomassa ennakkoon Helinäkeiju ja merirosvokeiju. Pienistä ennakkoluuloista huolimatta leffa osoittautui viihdyttäväksi ja myös pojille soveltuvaksi. ;) Sitä paitsi kaikki keijut ei edes ole tyttöjä, yhden elokuvassa esiintyneen keijun nimi on Veijo. :D


Tämän päivän suunnitelmat jouduttiinkin sitten laittamaan jäihin, kun Viljo ykäsi yöllä sänkynsä täyteen. Jäi onneksi tuohon yhteen kertaan (kuume jäi), mutta päivä on mennyt kuullostellessa, että kuka on seuraava. Kyläilyjen peruminen tartuttamisen pelossa otti pannuun, mutta riemua on aiheuttanut Onnin hammas, joka tipahti lautaselle aamupalalla. Täytyy muistaa laittaa se yöksi tyynyn alle. Eihän sitä tiedä jos vaikka Veijo-keiju käy ensi yönä kylässä, heh. Mieluummin Veijo kuin Ykä.


Ps. Vielä pari tuntia aikaa osallistua Lentsikat -arvontaan täällä!

12 kommenttia:

  1. No ihan varmasti Veijo-keiju vierailee ensi yönä! :D
    Toivottavasti se "Yrjö" ei kuiteskaan viihdy teillä pidempään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ei vieraillut Veijo (unohdettiin hammas!), muttei kyllä Ykäkään. :D

      Poista
  2. Ihanaa arjen luksusta paitsi toi ykä! Toivottavasti tauti ei kierrä teitä kaikkia! Muista laittaa hammas tyynyn alle.
    Muksaa loppuviikkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin! Unohdettiin se hammas eilen, tänään uusi yritys. ;) Ja Ykää ei ole onneksi sen kerran jälkeen näkynyt, mutta mulla on pää kipeä ja huono olo. Ollut eilisestä asti, että tuskin se tästä enää Ykäksi muuttuu, mutta p*ska olo kuitenkin.

      Poista
  3. Tuntuu, että kaikki sairastaa hiihotlomansa...
    Meillä loma ensiviikolla ja kappas vain, nuorimmaisen nenä alkoi tänään vuotaa... Jos vanhat merkit paikkaansa pitää, seuraavana kaksi isompaa ja lomasuunnitelmat pilalla... :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on tää vuodenaika. Pöpöt tykkää... :/ Toivottavasti siellä päsette nyt vaan pienellä nuhalla ja lomaviikko pelastuu. <3

      Poista
  4. Meillä samanlainen pillikolo. Napattiin hammaspesulla jo ihan vinossa heilunut hammas veks:) Meidän tulevat ekaluokkalaiset <3

    Toivotaan,että ykä ei tartu. Pari vikkoa sitten sitäkin ihmettä todistettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pillikolo :D Tuokin hammas oli roikkunut paikallaan jo vaikka kuinka kauan... ois vaan pitänyt kiskoa aiemmin irti.

      Ykää ei ole onneksi näkynyt, toivottavasti ei enää näykään. :)

      Poista
  5. Kouluportti auki! ;-)

    Nimim. Ope Savosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kohta siinä portissa on molemmat ovet auki, kun tuo viereinenkin lähtee. :D

      Poista
  6. Meidänkin poika (7 v.) tykkää Helinä-keiju -leffoista. Tätä uusinta ei olla vielä nähty.
    Meillä yrjö vieraili pari vkoa sitten. Oli onneksi pikainen tauti ja vain kuopus sairasti sen. Toivottavasti teillä menee samalla meiningillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yök yrjöä. No se kyllä kävi meillä kaikki läpi nyt tällä kertaa... Onneksi on nyt ohi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...