torstai 6. maaliskuuta 2014

Unikoulu III

Toisena yönä nukuin itse hieman paremmin, heräsin nimittäin keskiviikkoaamuun vasta 8.20 ja kelloa vilkaistuani tuli aikamoinen kiire... Kääk, äkkiä Viljoa hakemaan! Miten ne ei ole tulleet mua herättämään? Missä kaikki on? Pyjamassa ja tukka sekaisin viipotin Viljon käytävälle ja hoitaja tyrkkäsi heti lappua kouraan yön kulusta ja kertoi, että Viljo nukkuu vielä. Leuka tipahti lattiaan ja koitin saada tolkkua unenpöpperöisillä silmilläni yöhoitajan jättämästä raportista:


Puoli yhdeksältä menin taas ihmeissäni herättelemään tuota unikeoksi muuttunutta kaveria. Hyväntuulinen tyyppi sieltä jälleen heräsi. Vetäistiin aamupalat huiviin ja touhuttiin hetki leikkipaikalla. 


Ennen lounasta hypättiin autoon ja kurvailtiin kauppaan hakemaan mulle vähän lisää evästä. Sairaalassa on halutessaan mahdollisuus tilata ruoka myös vanhemmille, mutta ronkelina halusin itse valkata pöperöni... Leikkihuoneen yhteydessä on pieni keittiö jääkaappeineen, jossa sai säilyttää omia eväitä.



Päivä meni taas sitä tuttua kaavaa noudattaen. Lounaan jälkeen Viljo vaakatasoon ja mä samaan asentoon lukemaan kirjaa. Päikkäreiden jälkeen välipalaa. Ja välipalan jälkeen hyppäys ulkokamppeisiin ja pihalle piristymään. Lähistöltä löytyi pieni leikkipuisto, jossa Viljo olisi viihtynyt pidempäänkin. Happihyppelyn jälkeen köpöteltiin nälkäisinä takaisin sairaalalle, sopivasti valmiiseen ruokapöytään.


Mä en muuten tiedä oliko tuolla meidän ollessa jotenkin normaalia rauhallisempaa vai onko hoitajat aina yhtä asiaansa omistautuneita, ystävällisiä ja avuliaita kuin millainen tunne mulle jäi. Viljon omahoitaja oli meidän kanssa joka päivä tosi paljon. Kävi toki välillä hoitamassa myös muita potilaita, mutta kävi vähän väliä kyselemässä, että onko kaikki ok, tarvitaanko jotain, onko kysyttävää jne. Yhtään kertaa ei tarvinnut etsiä hoitajaa jos jotain tarvitsi. Yhtään kertaa ei tullut oloa, että oltaisiin vaivaksi/tiellä/ylimääräisiä. Tällainenkin kokemus nimittäin on erään toisen sairaalan lastenosastolta. 


Hoitajilla oli aina aikaa jutella ja vastailla kysymyksiini. Oikeastaan en tainnut kertaakaan edes ehtiä mennä itse hoitajan luo juttelemaan kun hän ehti aina ensin tulla meidän luo, leikitti Viljoa samalla kun jutteli mun kanssa. Ja ihan yhtä hyvää huolta näyttivät hoitajat pitävän myös samaan aikaan unikoulussa olleesta toisesta lapsesta äiteineen. Tuli ihan oikeasti tunne, että meistä (Viljosta) välitetään ja halu auttaa on aito. Unikouluun kuuluu myös lääkärintarkastus ja sen jälkeen lastenlääkäri kävi meitä myös joka päivä moikkaamassa ja kyselemässä kuulumisia. Aivan huippua jengiä tuolla osastolla! Edes ylilääkäri ei ottanut nokkiinsa, vaikka Viljo osoitteli sormella ja nimitteli koiraksi, heh..


Hoitaja kertoi, että moni vanhempi vähän häpeillen kysyy lapsen nukuttua sairaalassa hyvin, että "tultiinko me nyt tänne turhaan". Sitä on varmaan kenenkään turha miettiä. Osastolle mennään lastenlääkärin lähetteellä, eikä varmaan kukaan lääkäri kovin heppoisin perustein lähetettä laita. Unikouluun perehtyneet hoitajat myös tietävät, että uniongelmaiset lapset yleensä nukkuvat osastolla melko hyvin. Hoitajat eivät tarvitse todisteita siitä, että homma ei ole toiminut kotona. 


Ja kun olin kertonut koko puolitoistavuotisen tarinan, johon sisältyy ne kaikki valvotut yöt, väsyneet päivät ja toiveikkaat lääkärikäynnit, jolloin Viljoa tutkittiin löytämättä mitään fyysistä syytä, tuntui aika helpottavalta kuulla jonkun aiheeseen perehtyneen sanovan, että "ymmärrän, uskon ja että tämä on hyvin tyypillistä...". Olisi tehnyt mieli hypätä kaulaan ja rutistaa, että vihdoin! Jos olisin ollut väsyneemmässä tilassa, olisin varmasti tirauttanut itkut jos toisetkin siitä empatian määrästä. 

Tähän asti kuullut, joskin varmasti hyväntahtoiset, voivottelut ja "koittakaa jaksaa" -tsemppaukset hoitoalan ammattikunnalta ovat lähinnä v*tuttaneet, sillä ikävä kyllä niistä ei ole ollut mitään apua. Kaiken huippu on ollut ehkä kotikaupunkimme lastenpsykiatrisen sairaanhoitajan kehoitus kokeilla sormiruokailua ratkaisuksi meidän ongelmiin. Sai ehkä silloin hihat vähän savuamaan, nyt jo naurattaa. Sama henkilö kertoi meille unikoulun aiheuttavan lapselle vakavia traumoja ja kun kerroin, että todennäköisesti me otetaan se riski, väitti, että Tammisaaren unikoulu on lopetettu. Sitä en tiedä mistä tuo väite oli peräisin, sillä asiaa Tammisaaresta kysyessämme unikoulu on ollut koko ajan toiminnassa... 


Tässä vaiheessa oli kaksi yötä takana ja enää yksi edessä Tammisaaren unikoulussa. Odotukset viimeisestä yöstä ja sen jälkeisestä elämästä kotona vaihtelivat hurjasti. Olin sekä toiveikas, että pessimisti. Kuinka kolme yötä sairaalassa muka saisi kamelin selän katkeamaan? Jatkuu...

12 kommenttia:

  1. Mie oisin varmasti tirauttanut... koska nytkin, lukiessani tekstiäsi mulle tuli tippa silmäkulmaan (oikea tunneihminen ku oon) :)

    Tätä on ollut hienoa seurata, vaikka itsellä ei ole samaa tilannetta. Ja aivan upeaa, että jaat kokemuksen muille!
    Asioista tulee ja PITÄÄ puhua... - Asiani on nyt ihan eri, mutta tänään sain juuri kiitosta entiseltä työkaverilta, kun oon ollut sellanen oikea "papupata"!!! :)
    Olen joskus puhunut isäni syövästä ja siitä miten vähäisestä hän otti lääkäriin yhteyttä (pientä veren tuloa vessassa käydessä) ja siellä jopa ihmeteltiin, että miten näin nopeasti osasikin olla liikenteessä!?
    - No tästä oli siis tuttavalleni hyötyä, koska hän muisti sanani... ja oli nyt myös ajoissa liikenteessä (paksusuolen leikkauksesta selvinnyt pienimmällä mahdollisella tavalla).
    Olen aina omastakin sairastelusta ja leikkauksestani puhunut avoimesti ja uskon, että tästä unikoilusta on vielä jollekin äidille, isälle ja lapselle hyötyä!

    Toivottavasti ei mennyt ihan asian vierestä, enkä jonkun mielestä ihan hölmöjäni puhele... mutta tällänen mä oon :))

    Ihanaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot just ihana! ♥ Mieluummin papupata kuin tuppisuu, eiks niin? ;) Ja tosiaan, ihan mahtava homma, että asioista puhutaan ja jos joku yhtään himpun vertaan kokee saavansa mitään hyötyä tai edes vertaistukea, niin hieno homma. Tuo sun esimerkki on just hyvä!

      Ja tässä unikouluasiassakin haluan rohkaista niitä, jotka tän asian kanssa kamppailee pyytämään suoraan lastenlääkäriltä lähetteen unikouluun (mikäli sellainen jossain lähettyvillä on). Meille ei tätä suoraan tarjottu, koska jostain kumman syystä Porvoossa ei tätä unikoulua oikein tunneta. Jokainen täällä tietää jonkun, joka tuntee jonkun, joka on ollut unikoulussa... Tähän tyyliin. Edes neuvolassa, eikä lastenpolilla oikein tiedetty "kun me ei olla täältä koskaan lähetetty sinne ketään". WHAT?! No, nyt vois olla eka kerta! Eli me jouduttiin sitä lähetettä kyllä aika jämäkästi vaatimaan ja vihdoin se sitten saatiin. Selvästi nopeammin on saaneet lähetteet muualla asuvat tuttavat, vaikka ei tämä itä-uusimaa nyt niin paljoa kauempana ole kuin esim. Helsinki tai Hyvinkää - samaa HUS -aluetta. :)

      Ihanaa viikonloppua myös sinne! ♥

      Poista
  2. Kyllä mielenkiintoista lukea unikoulusta. Ihanan kuuloinen henkilökunta Tammisaaressa.
    Oiskohan meidänkin vaan pitänyt viedä keskimmäinen unikouluun... Mieti, 3 vuotta valvottuja öitä! Neuvolahan vaan totesi, että toiset lapset ne vaan nukkuu huonommin kuin toiset. Jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme vuotta valvottuja öitä - pelkkä ajatuskin tekee hulluksi. :/ Toiset lapset ne vaan nukkuu huonommin kuin toiset... joo, ehkä näin, mutta jos ongelmaan on olemassa jokin ratkaisu, niin se olisi koko perheen etu. Mä en oikeastaan edes tajua miksi nämä unikoulut on niin harvassa, vaikka pikkulasten uniongelmat on niin yleisiä. Miten monessa perheessä voitaisiin paremmin, jos yöt saataisiin rauhoitettua nukkumiseen... Miksei neuvolat järjestä unikouluja?! Tai joku muu taho, kuten MLL? Miksi neuvolalääkäri (joka ei useinkaan ole erikoislääkäri) ei voisi lähetettä järjestää. Unikouluista on selvästi apua isolle osalle, joten ihan turhaan ihmiset kärsii. :/

      Poista
    2. Juu, ja kuten taisin joskus mainitakin, me vielä rakennettiin taloa melkein se koko aika. Mä oon monta kertaa jälkeenpäin miettinyt, miten mä oikeasti siitä ees selvisin!?
      Kyllä mä oon nyt niin onnellinen, että tämä meidän kuopus hoksasi 1,5 vuotiaana miten yöt nukutaan. Nyt mä en enää ees muista millaista meillä oli... :-)

      Poista
    3. Ihanaa! Ja niin sen kuuluu mennäkin, aika kultaa muistot. :)

      Poista
  3. Ihanaa että ootte saanu apua unikoulusta! Ensi luettuani tekstistä tuli ihan epäuskoinen olo.Onko Suomessa oikeesti vielä tuollaisia pieniä sairaaloita ja rauhallisia osastoja?? No,ei varmaan kauaa oo kun säästösyistä lopetetaan.Oma kaksivuotiaani ei ollu unikoulussa,mutta muuten joutui olemaan vajaan viikon lastenosastolla.Hoitajat oli kyllä kivoja,mutta osastolla oli pahimmillaan kolmisenkymmentä lasta ja hoitajilla ihan järkyttävä kiire koko ajan.Vain ihan välttämättömimmän,lääkkeet ym. kerkeisivät antaa ja olivat äärettömän kiitollisia vanhemmille jotka kerkeisivät muuten lapset hoitaa.Ihan järkyttävää ettei sinne saatu lisähenkilökuntaa,oli kuulemma vielä sijaistenottokieltokin päällä.Eivät kyllä aina ehtineet edes itse syömään työpäivänsä aikana.ei taida täällä mitkään unikoulut toimia!! Että aika epätasa-arvoisia ollaan riippuen missäpäin Suomea asutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! :O Tuohan se tyypillisesti taitaa ollakin tilanne osastoilla ja sellaista se on ollut silloin kun me ollaan oltu (muualla) sairaalassa aikaisemmin. Ja sen vuoksi mäkin just ihmettelin, että miten Tammisaaressa oli niin rauhallista ja vähän potilaita. Että oliko kyseessä vain joku hetkellinen potilaskato vai mikä. Kun toisaalta taas voisi kuvitella, että kun ollaan HUS -alueella jossa on kuitenkin alueellisesti enemmän (?) ihmisiä kuin muualla Suomessa..? HUShan on jaettu sairaanhoitoalueisiin (HYKS, Hyvinkää, Lohja, Länsi-Uusimaa ja Porvoo), joista löytyy omat sairaalansa. Tuolla Tammisaaressa (länsi-uusimaa) on siis koko HUS-alueen ainut unikoulu. Mä en yhtään edes tiedä, että onko vastaavia muualla Suomessa..? Sen tiedän, että jossain päin ensikodit järjestävät unikouluja ja yksityisellä puolella ainakin Mehiläinen (jota mekin harkittiin, jos tuonne ei oltais päästy). Porvoon sairaalassa on joskus muinoin pidetty unikoulua, mutta sittemmin lopetettu. Mutta nyt en osaa tuohon alueelliseen epätasa-arvoon sen kummemmin ottaa kantaa, kun en tiedä mistä sairaalasta tuo teidän kokemus on.

      Mutta siis pelkään kyllä, että kun palveluja supistetaan, niin kyllä unikoulu on varmasti siellä ensimmäisiä jotka saa lähteä. Hyvin harmillista. Sen takia mun mielestä nuo unikoulut vois olla jonkun muun tahon järjestämiä juttuja, kuten tuohon edelliseen kommenttiinkin kirjoitin... Aivan hyvin vastaavia unikouluja voisi järjestää muualla, ei siihen mielestäni lastenosastoa tarvita. Lähettävä (neuvolalääkäri?) voisi tehdä tarvittavan perustarkastuksen lapselle ennen unikoulua, jotta perussairaudet saadaan suljetuksi pois.

      Poista
  4. Pakko sanoa, että todella kade....olen kolmen lapsen yksihuoltaja ja valvonut vauvan kanssa viimeiset 8 kk, vauva karjuu puolentunnin-tunnin välein yöt läpeensä eikä loppua näy. Neuvolasta ei kyllä ole mitään apua saanut ja unikoulu on täälläpäin sellainen itse kotioloissa toteutettava versio (jos äidillä voimavaroja). No, iloitsen kuitenkin puolestasi, hienoa, että olet saanut apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, miten multa meinasi mennä kokonaan tämä sun kommentti ohi....?? :O No, löysinpä sen kuitenkin tuolta julkaisemattomista vielä!

      Oi voi, kuullostaa todella pahalta teidän tilanne! Tässä tullaan just tuohon epäkohtaan, mistä olenkin maininnut, että unikoulu pitäisi olla jokaisen perheen ulottuvilla silloin kun sitä tarvitaan. Ja jos näin ei ole, niin ehdottomasti neuvolasta pitäisi saada jotain apua. Soita neuvolaan ja kerro, että et jaksa! Kaikille on tarjolla jotain apua. Jos ei muuta, niin neuvola antaa numeron mistä sitä apua saa. Jokaisessa kunnassa on mun mielestä tarjolla kotiapua, sieltä voi tulla henkilö avuksi esim. siivoamaan ja leikittämään lapsia ja äiti voi sillä aikaa vaikka nukkua. Ei kannata odottaa liian kauan, ennen kuin on liian väsynyt pyytääkseen apua. Tai jos on mahdollista saada jeesiä ystäviltä tai sukulaisilta..? Olisi hyvä jos pääsisit johonkin nukkumaan yksin välillä siten, että joku muu hoitaisi vauvaa.

      Tsemppiä! <3

      Poista
  5. Kiitos tästä tarinasta! Mä luen tätä kuin jotain jännärijatkista, odotan jo malttamattomana loppuratkaisua! :)

    Meillä kuopus on nyt 7 kk, viikko sitten aloitettettiin unikoulu kotona jättämällä yösyötöt pois. Edelleen heräillään, erityisesti 04-> nukkuminen on tosi huonoa, mutta maitoa ei enää mene yöllä (tai siis eka syöttö on nyt ollut 6-6:30, lasken sen jo aamuksi :), eikä sitä edes tunnu erityisesti kaipaavan. Tuolle aamuyölle on pakko saada vielä joku järjestys, mutta otetaan varovasti, kun taustalla on allergiaa ja refluksia.

    Mä niin tiedän tuon terveydenhuoltohenkilökunnan vähättelyn! Meillä tosin oli päinvastainen tilanne kuin teillä. Esikoinen heräsi pahimmillaan 20 kertaa yössä, ihan normiyö oli sellainen 5-10 kertaa. Ja sitä jatkui ekan vuoden. Enpä tiedä, kuinka monta kertaa kuulin noita "koittakaa jaksaa"-juttuja, ja "jotkut lapset nyt vaan nukkuu huonosti". Meille kyllä suositeltiin unikoulua (ei tosin sairaalaan vaan ihan kotikoulua), mutta jotenkin äidin ja isin vaisto sanoi, että kyse ei ole vaan huonosta nukkujasta, vaan sillä on joku hätä. Kukaan ei vaan uskonut meitä. Käytännössä yösyöttöjen loppumisen jälkeen mentiin puoli vuotta tassuttelu- ja kanniskelumetodilla ilman mitään hyötyä. Vasta sitten, kun löydettiin lääkäri, joka tajusi, että lapsella on allergia ja jätettiin epäsopivat ruoka-aineet pois, lapsi alkoi nukkua kuin taikaiskusta. Parissa viikossa nukuttiin kokonaisia öitä! Kuopuksen kanssa osattiin jättää maidot ja viljat pois heti, kun yöt meni hulinoinniksi ja helpommalla ollaan päästy. Ihan heittämällä ei kyllä tunnu hänkään kunnon yöunia löytävän, joten siksi tämä teidän tarina niin kiinnostaa. Kyllä mä sen lähetteen sitten jostain tarvittaessa kinuan, jos alkaa näyttää, että tämä kaveri hulinoi ihan tavan vuoksi eikä sairauksien. :)
    Oletteko muuten kokeilleet kotona unikoulua Viljon kanssa ennen tuota sairaalaa? (pahoittelut, jos olet aiheesta kertonut blogissasi, en ole vakilukija, joten en siksi tiedä) Ajattelin vain, että oppiiko lapset jostain syystä tuolla sairaalassa paremmin kuin kotona?

    Anteeksi megapitkä kommentti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii, ei missään nimessä tartte pyydellä anteeksi megapitkiä kommentteja! Musta on vaan mukavaa, jos jollain on näihin omiin kirjoituksiin kommentoitavaa! Kiitos siis kommentistasi. :)

      Mun on muuten pitänyt kirjoittaa sellainen "update" Viljon historiasta, mutta se on jäänyt... siis kaikista niistä tutkimuksista, joita ollaan tehty just sen takia, että mekin miehen kanssa ollaan niin kauan mietitty, että vaivaako tuota lasta joku fyysinen juttu, vai eikö se vaan osaa nukkua. Selvästi kyllä välillä on ihan vatsakipujaan itkeskellyt, mutta ei aina. Hankalia juttuja! Ja miten kovasti mä toivoinkaan silloin, että olisi löytynyt joku allergia tai joku muu selittävä tekijä, joka olisi ollut helposti hoidettavissa, mutta ikinä ei mitään selvinnyt, joten päädyttiin unikouluun vielä näin pitkän ajan jälkeenkin.

      Me ollaan kokeiltu Viljolle kotiunikoulua. Sitä kesti 2,5 viikkoa, kunnes tuli olo, että nyt riittää. Ei riittänyt paukut pidempään ja silloin (viime kesänä) se ei vaan jostain syystä onnistunut. En osaa sanoa, että mikä siinä meni pieleen. Viljo oli myös yhden yön sairaalaunikoulussa Porvoossa, vaikka täällä ei edes virallista unikoulua ole. Lastenlääkäri vaan päätti niin, varmaan sen perusteella kun näki missä kunnossa me vanhemmat silloin oltiin... Viljo nukkui kolme yötä hyvin sen unikoulun jälkeen, kunnes homma palasi entiselleen nopeasti. :/

      Mutta siis mulle sanoi hoitaja siellä unikoulussa Tammisaaressa, että jostain syystä, usein, tilanteet on niin kärjistyneet, että se unikoulu toimii sairaalassa siitä syystä, että paikka on vieras, vanhemmat eivät hoida öitä (vaan hoitajat). Joku mysteerinen juttu siinä on. Mutta ihan yhtä hyvin unikoulun voisi toteuttaa vaikkapa isovanhemmilla (jos jaksavat), samoilla metodeilla kuin tuolla sairaalassa. Vanhemmat voisivat nukkua ne kolme yötä ihan toisaalla. Mutta tiettyjä juttuja pitää ottaa huomioon myös unikoulun jälkeen kotona (lapsi nukkumaan yksin vanhempien läheisyydestä, reagointiaika itkun alettua jne). Näistä ajattelin kirjoittaa seuraavaan unikoulupostaukseen, kunhan ehdin sen tehdä. :)

      Toivottavasti teidän yöhulinoija oppii nukkumaan yöt. Jos ei, niin pyydä ihmeessä se lähete. Tsemppiä vaan kovasti myös sinne! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...