tiistai 29. huhtikuuta 2014

Änkkäripuisto

Lauantaina käytiin riehumassa Saimaan Änkkäripuistossa. Tämä käynti oli käytännössä pakko sijoittaa heti loman kärkeen, sillä sitä "milloin mennään, milloin mennään" -veisuuta ei olisi jaksanut kuunnella itse erkkikään. Meidän huoneiston ikkunasta näkee suoraan kauppakeskus Caprin (jossa puisto sijaitsee) seinään, jossa tuo lintuparkin kyltti kutsuvana huutelee ja Onni ehtikin jo huokailla nenä ikkunassa perjantai-illasta lähtien..


Ja vihdoin pitkä odotus palkittiin



Puisto on kahdessa kerroksessa ja alakerrassa on hieman pienemmille sopivaa puuhaa ja yläkerrassa isommille. Ranneke on voimassa koko päivän ja sillä pääsee kulkemaan päivän aikana sisään ja ulos rajoituksetta. Tosi jees juttu, sillä nälkä iskee varmasti jossain vaiheessa kuitenkin ja voi vaikka käydä ruokailemassa muualla ja taas palata peuhaamaan. 


Tuollaiselle 1,5 -vuotiaalle taaperolle ei ihan hirveästi ole tekemistä, kun ei oikein vielä osaa kiipeillä, mutta alakerrassa on paljon mm. HopLop-tyyppisiä putkistoja, kiipeilytelineitä, liukumäkiä, vaijeriliuku (suosikki), polkuautorata ja sitten tuo pienten pallomeri liukumäkineen, joka oli Viljon ja Imatralla asuvan 2,5 -vuotiaan serkkupojan lemppari.



Yläkerrasta löytyy puuhaa hieman isommille. Löytyy mm. game lounge -pelialue, potkulautaramppi, hyppytorni, pehmeitä mattoja ja jättikuutioita pomppimista ja hyppimistä varten, kiipeilyseinä, pelejä jne.


Ja kyllähän siellä itsensä (ja jälkikasvunsa) väsytettyä saa.
Kuten kuvasta näkyy...










Meillä hujahti aika huomaamatta sellainen 4,5 tuntia. Ja ellei paikka olisi mennyt kiinni, niin varmaan kauemminkin. Kyllähän tuonne on vielä suunnattava uudelleen ennen kotiin palaamista. Kun tuli luvattua...

Liput Angry Birds Activity Parkiin saatu Holiday Clubilta.

pssssst. päivittelen lomakuulumisia myös Instagramin ja Facebookin puolelle!

10 kommenttia:

  1. Wow mikä hyppy! Tuolla paikassa sisäinen lapsi pääsee varmasti viimeistään valloilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Kivaa oli aikuisillakin. ^_^

      Poista
  2. Hui,uskalsit hypätä..Liisa alkoi hannaamaan ettei uskalla ja menin äidillisesti auttamaan et hypätään yhdessä mut jouduin toteamaan et en muuten uskalla miekään,korkeanpaikankammo..Vaikkei toi edes ole iso pudotus :) Olen vapun vapaalla mut jos vielä pe olette paikalla niin hihkaise jos näet miut,luulen että sinut tunnistaisin myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli pakko uskaltaa! ;) Onni ei hypännyt, mutta minä, mies ja sisko loikattiin useammankin kerran. :D

      Oispa hauskaa törmätä! Ja jos näet, niin ota kiinni! En kyllä vielä tiedä missä ollaan ja mitä tehdään, mutta katsellaan. Ehkä riippuu hieman säästäkin. :)

      Poista
  3. Tämä oli kiva postaus, saatiin uus lomakohde!

    VastaaPoista
  4. Oi miten hauskaa on ollut, kyllä meidänkin täytyy tuolla piipahtaa kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä saa ajan kulumaan! Ja kesällä on vieläkin enemmän aktiviteetteja, joita mm. tuo vieressä liplattava Saimaa tarjoaa. :)

      Poista
  5. Hih ja sä hyppäisit! Kiva postaus sulla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo hyppäsin kahdesti, vaikka kieltämättä pelotti. :D Kyllä sun täytyy vielä matkustaa tuonne uudelleen ja hoitaa hyppy kotiin . ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...