keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

#arjenyläpuolella

Lapsiperheessä arki osaa olla raivostuttavaa, puuduttavaa, väsyttävää, kiireistä ja raskasta. Olen oivaltanut, että selvitäkseen tästä prässistä sekä hengissä, että järjissään, on osattava katsoa tätä kaikkea hivenen punertavien linssien läpi. Jotkut päivät ovat suorastaan syvältä sieltä minne aurinko ei paista, mutta seassa on toisinaan näitä aurinkoisempia, kun tuntuu, että ihan leijuu. 

Tässä muutama juttu, joiden vuoksi olen viime aikoina noussut korkealle arjen yläpuolelle.


1. Onni meni ja leikkasi itse toimeliaana poikana hiuksensa. Ja niin, siinä ohella myös pikkuveljensä hiukset! Silkkaa säästöä parturikuluissa! Sitä paitsi onhan tuo malli nyt hieno, ei löydykään joka pojalta. 



2. Arvontavoitot - jos ei veikkaa, ei voi voittaa! Pitää muuten hyvin paikkaansa ja mulla on käynyt hyvä munkki. Voitin eräästä arvonnasta teatteriliput, jonne juuri varasin paikat. Kultturellia iltaa odotellessa. 

3. SnadiStadin messutarjouksen kylkiäisenä saatu risteily on varattu ensi kuun lopulle. Keväistä Tukholmaa odotellessa!

4. Meidän kissat on aikamoisia villipetoja ja viime aikoina olen lähinnä suunnitellut jalostavani ne hyötykäyttöön kylmän vuodenajan varalle... Tänään mua ei haittaa edes niiden tiputtelemat karvat eikä revityt tapetit (vaihtoon nuo on menossa muutenkin). Osaa ne olla söpöjäkin.



5. Saatiin illalliskutsu kaveriperheen luokse. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa odotellessa!

6. Katso kohta 2. Istagram-kisassa voittamani hotellilahjakortti odottelee käyttäjäänsä. Kesäistä Tallinnaa odotellessa! 

7. Se tunne, kun koko päivän hermoja raastanut tahtoikäinen taapero könyää illalla syliin ja kuolaisen pusun siivittämänä kuiskaa: "äiti on ihana!".


8. Tällaiset ihanat ja hauskat kilpailut, kuin tämä. Kuumailmapallolentoa kuohuviinipiknikeineen ja -seremonioineen odotellessa, hehheeh! 


9. Ja kirsikkana kakun päällä, sokerina pohjalla ja rusinana pullassa: siskoni sai tänään toisen lapsen, minä uuden täditettävän ja pojat serkun!!!! Onko mitään ihmeellisempää ja upeampaa kuin uusi elämä! Onnea kovasti sinne vauvantuoksuun rakkaat! Nähdään pian! 



Osallistun tällä postauksella Estrellan järjestämään kilpailuun, jolla voi voittaa kuumailmapallolennon, sekä Nakkimutsin "Parasta just nyt" -haasteeseen.

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :D Tuntuu hyvältä jakaa nämä, kun tietää löytävänsä kohtalotovereita. ;)

      Poista
  2. Ihania asioita ♥ Ihana Katri ♥ Onnea tuplatädille ♥

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulostaa. Onnea tädille uudesta tulokkaasta. Se vauvantuoksu on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, oiiiii, en malta odottaa että pääsen nuuskimaan! :)

      Poista
  4. Ihania asioita! Mut voi että mä repesin tuolle parturointikuvalle :D Apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Anne! :D Ei mullakaan pokka pitänyt kun ekan kerran näin. :D Onni taisi jopa hieman loukkaantua, kun en voinut olla nauramatta. :D

      Poista
  5. Tää oli hyvä! Terkkuja Onnille ja Arjelle! Mä pääsen onneksi huomenna kampaajalle, eikä joku isosisko ole leikkaillut mun päätä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nonna, Onni ja Arje kiittää ja lähettää takas terkut! ;D
      Nauti kampaajasta kun pääset oikean ammattilaisen käsittelyyn! Otatko Onnin kuvan malliksi, että "jotain tän tyyppistä olin ajatellut..."? :D :D

      Poista
    2. No taatusti... :)
      Mukavaa päivää!

      Poista
  6. eiks ookki ihanaa kun on jotakin mitä odottaa? Piristää piiiitkäksi aikaa. Mä odotan jo 6 viikon päästä alkavaa kesälomaa - ja matkailuautoreissua.

    Mä oon ensviikon "viikkolesleskenä" kun mies koulutuksessa, kauhulla odotan tän kolmipäisen katraan kanssa iltoja yksin. Huah... On se vaa hienoa kun normaalisti joku jakaa sen arjen kanssasi ja on isona apuna. Eniten hermoja koettelee 7v, mikä ihmeen uhma liekään...

    Sun teksti- taas kerran - osui ja upposi!

    Onnea tuplatädille! Sellainen minäkin olen! Tosin ne siskonpojat on jo parikymppisiä!

    Amy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tärkeää, että on jotain mukavaa odotettavaa. Ei tätä arjessa rämpimistä muuten jaksaisi. Oi, sulla on kyllä mukavat kesälomasuunnitelmat - eikä enää kovin kauaa lomaan! Toivotaan, että kelit ehtisivät lämmetä mukavasti siihen mennessä. :)

      Yäääh, tiedän niin tuon tunteen myös tuosta reissuleskeydestä. Mulla oli samanmoinen viime viikko. Kyllä se sitten menee kun ottaa hetken kerrallaan, mutta kyllä neljä kättä on aina enemmän kuin kaksi. Tsemppiä sinne, toivottavasti kukaan ei ainakaan sairastu tuona aikana!

      Kiitos onnitteluista! <3

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä, meillä tällä erää kolme lasta ripuloi ja oksentaa kilpaa... jotta toiveita parantumisesta ennen ensviikkoa...
      Viimeksi kun mies oli viikon työreissussa, me oltiin koko viikko neljän seinän sisällä kuumeessa, flunssassa ja vauvarokossa. Meinasi seinät kaatua päälle, elämäni pisin viikko, ja kun en saanut öisin nukkua!

      Poista
    3. Noooooouuuuuuuu! :O Ei oo todellista. -_- Nyt kaikki paranemistsempit sinne <3

      Poista
    4. Kiitos!
      Kyllä oli kauhea yö, enpä silmällistäkään nukkunut. koko ajan joku oksensi...
      Zombie-fiilis ja pyykkikone laulaa ahkeraa.

      Poista
    5. Voi ei!! :( Toivottavasti nyt kuitenkin jo voiton puolella.

      Poista
    6. Kesti muuten 4vrk per lapsi, huaaaah...

      Poista
  7. Voi Onnia. Tuo on aina asia, mitä vaan pitää ainakin kerran kokea ;)
    Nauroin kerran kun erään facebook-kaverin poika leikkasi pikkusiskon hiukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, niinhän se taitaa olla. :D Enkä voi väittää, ettenkö itse olisi lapsena parturoinut joskus itseäni, sekä nukkejani. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...