lauantai 23. toukokuuta 2015

Liskojen yö

Tänään havahduin varhain aamulla siihen, kun Onni oli menossa vaatenyssäkkä sylissään alakertaan. Kello näytti olevan vasta viisi, joten komensin hiippailijan takaisin petiinsä. Hetken kuluttua saman tyypin huoneesta kuului epäilyttävää rapinaa, joten menin katsomaan mikä on, kun ei uni maistu. Jaahas. Kännykälläkö täällä pelaillaan? Jotain poika piilotteli poskensa ja tyynynsä välissä. Olin ottamassa kännykkää pois, kun posken ja tyynyn välissä vilahti jotain ruskeaa... joka osui käteeni ja tuntui kostealta! Yäk! Mikä se on, näytä!

Samassa Onni pudotti käsistään sisiliskon sängylleen ja nyyhkytti: "Kun mä halusin lemmikin...". Meinasin saada sydärin!! Mutta niin meinasi vissiin tuo ällöttävä liskoeläinkin, se nimittäin pudotti tuossa tiimellyksessä häntänsä ja pötkötti hiljaa paikallaan. Kahdessa osassa. Onnin sängyllä näytti olevan myös rasia, jossa lisko oli ilmeisesti yönsä viettänyt. Pyysin Onnia keräämään liskon palaset takaisin purkkiin ja jatkavan uniaan.


Hetki ja toinenkin meni ennen kuin toivuin järkytyksestä ja sain nukutuksi uudelleen... Tuossa vaihessa lisko oli vielä elävä, mutta myöhemmin aamulla huomasin, että purkin kansi oli niin tiukasti kiinni, että liskoparka oli jättänyt maanpäällisen elämän ja siirtynyt jonnekin kuumemmille kalliolle pötköttelemään. En tiedä sitten kuoliko se hapen puutteeseen vai sydäriin. Joka tapauksessa, RIP. 

Itse liskomies lähti aamulla partioleirille eikä tiedä vielä lemmikkinsä kohtalosta. Täytyy kertoa ipanalle, että nuo otukset on rauhoitettuja. Jospa vältyttäisiin näiltä aamuöisiltä ei-niin-miellyttäviltä kohtaamisilta jatkossa. Yök. Sanoinko jo, että YÖK!!!

25 kommenttia:

  1. Voi Onni :'D Mä olisin varmaan kiljunut niin paljon, että koko kylä olisi herännyt :D Ja todellakin: YÖK! RIP liskoparka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ehkä niin shokissa, että en muista kiljuinko vai enkö.. Ehkä en kuitenkaan. Mutta jäykistyin paikalleni samalla tavalla kuin lisko, sillä ajattelin, että jos liikahdan, niin sekin liikahtaa. Ois vielä hyökännyt kimppuun, hirveä alligaattorin sukulainen! :O :D

      Poista
  2. hyiii ja yök tosiaan! Minulla olisi kyllä päässyt sellainen kirkaisu että..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. Ällötyksiä... Kyllä mäkin yleensä kiljun niitä (ja muita öttiäisiä) ulkona nähdessäni. Perhe on jo tottunut. :D Viimeksi eilen huusin, kun tuijotin kuistilla sisiliskoa silmästä silmään... ;D

      Poista
  3. Voi Onnia! Mutta ainakin tästä jäi hälle jännittävä tarina vaikka leirinuotiolla kerrottavaksi..harva pieni poika on nähnyt tosielämässä liskon hännänpudotuksen:) Minäkin haikailin lapsena hoidokkeja; kissamme ei ollut kovin innokas sylissä istuja mutta jääkaapista kantamieni kananmunien päälle suostui nukahtamaan. Vahvasti luulin että yön aikana kuoriutuvat mutta aamulla pehmoisten tipujen sijaan peti oli märkää liejua täys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, totta tuokin! Ja ihanasti oli toinen laittanut liskolle rasiaan vettä, kiviä ja kasveja, että toisella olisi siellä hyvä olla. :')

      Oi että! :D Hahhan, mä voisin hyvin kuvitella, että Onni myös yrittäisi saada kissoja hautomaan munaa... :D :D

      Poista
  4. EI apua. Joo olisin saanut sydärin ja pakokauhukohtauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kirsi, mäkin sain molemmat, melkein. Pakokauhukohtaus iskee vieläkin kun katsoo pelkkää kuvaa. Käääk!

      Poista
  5. Pojat on poika 😊 Kiljunut olisin varmasti..sammakko odotellessa. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Onneksi noihin YLEENSÄ törmää vain ulkona ja sinnehän ääntä mahtuu... ;) :D

      Poista
    2. Ja eiiiii sammakoita! Ne hyökkää kimppuun. Ei varmana pysyisi paikallaan kuten tuo lisko...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Näin on Irmastiina, mikähän siinä onkin, että nuo kiehtoo... :)

      Poista
  7. Esikoiseni ekaluokan retken jälkeen linja-auto oli syksyllä täynnä pieniä sammakoita. Pojat vähän keräsivät. Myös reppuihin ja taskuihin. Äidit varmasti kiittivät.

    VastaaPoista
  8. Poikien äitinä on sitten niin mukava olla tuollaisina hetkinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan, siis IKINÄ, ei voi tietää mitä nuo keksii... ;D Toivottavasti ei mitään hengenvaarallista kuitenkaan (vaikka äiti meinasikin saada sydärin ja lisko heitti henkensä). Seuraavia "keksintöjä" odotellessa. ;)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti paljon eläinrakkaampi kuin äitinsä... :D

      Poista
  10. Voi hyi kauhiaa, multa ois revenny äänijänteet tuos tilantees!!!
    Mä olin samanlainen kakarana, vaiks tyttö olenkin. Kaikki sammakot ja liskot käsissä ja lemmikkeinä. Vaan eipä ole enää.... :-0

    Amy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi Amy! :D Munkin äänijänteet laulaa yleensä kun noihin pihalla törmää... mut nyt ei voinut. :D Ja mä olen kerännyt kans lemmikiksi järvestä erilaisia ötököitä. Rantakivissa oli kiinni jotain kotiloita. Hyiii..... Ja hyvä kun uskallan kotiloon enää koskea jos pihalla nään. Pitää hälyyttää Onni apuun. :D

      Poista
  11. Ihana luontopoika <3 Itse tykkäilen kaikista elukoista oli ne sitten mitä tahansa, ja olisin varmaan varovasti kantanut liskon ulos samantien. Tosi harmi, että menehtyi. Sinulla on oiva mahdollisuus tukea poikasi luontoläheisyyttä, vaatii vaan vähän kovuutta, jos ei itse siedä elukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä harmi. Ja mullekin tuli vasta myöhemmin mieleen, että purkki ois kannattanut heti viedä ulos ja avata kansi, että lisko olis päässyt takaisin kotiinsa. Mut ei siinä unenpöpperössä tajunnut. Partiolaisen kanssa sitten käsiteltiin myöhemmin tuo uhanalaisuus-asia ja sovittiin, että enää ei tuoda "lemmikkejä" ellei vanhemmilta kysytä... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...