maanantai 9. marraskuuta 2015

Olohuoneen vanha kaappi

En olekaan tainnut vielä esitellä teille tätä kesällä torista bongaamaani vanhaa kaappikaunokaista. Minähän tykkään kovasti näistä vanhoista huonekaluista ja vuosien saatossa niitä on hiljalleen meille jonkin verran kertynytkin. Hyvin tulevat toimeen ikealaisten kanssa ja täydentävät toisiaan. Joskus nuo "romut" ovat ikäisekseen niin nätisti pidettyjä, että kelpaavat suoraan käyttöön, joskus taas kaipaavat pientä fiksausta - kuten tämä kaappi, joka haettiin naapurikunnasta ja myyjä kertoi sen olevan peräisin Söderkullan kartanosta. Tiedä sitten tuon tarinan paikkansapitävyyttä, mutta vanha se on. Ja söpö.


Ostohetkellä kaapissa oli vaalea maali, joka oli kyllä nätti, mutta koska kaapin melko voimakas ummehtunut haju ei lähtenyt pesemällä (eikä muillakaan marttakonsteilla) oli tartuttava hiomapaperiin ja maalipensseliin. (Voi miten tuleekaan ikävä kesää näitä kuvia katsellessa...)



Kaappia hiotessa huomasin, että päällimmäinen maalikerros irtoaa isoina lastuina, joten hiomapaperi vaihtui lastaan. Alta paljastui siisti ja kaunis vaaleankeltainen maali, mutta koska haju oli edelleen aika kamala, ei auttanut kuin maalata koko kaappi. Myös sisältä.



Kevyt hionta, pohjamaali ja huonekalumaalia päälle. Sitten lopahti into ja aika, ja oikeastaan koko kaappi unohtui vähäksi aikaa. Tuossa olkkarin nurkassa se on odottanut loppuun saattamistaan siitä lähtien. Kaapissa on vielä pieni vivahdus hajua, joten se on maalattava vielä kertaalleen. Tältä näytti meidän eteisessä kesällä, kun siinä odottelivat projektit vuoroaan..


Nyt pitäisikin ottaa pensseli kauniiseen käteen ja saattaa kaappiprojekti loppuun. Kaapissa tullaan säilyttämään pyyhkeitä, joten kaikki hajut olisi syytä saada pois. Vanha pyyhekaappi muuttaa astiakaapiksi ruokiseen ja astiakaappina toiminut Ikean vitriini ruokiksesta yläkertaan kirjahyllyksi.


Harmaasta kelistä huolimatta pirteää viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mäkin ihastuin siihen ensisilmäyksellä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On se suloinen. :) Itse asiassa siihen kuuluu vielä sellainen koristerista päälle, joka on vielä irrallaan...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eiks vaan, Katja :) Ja mielestäni sopii tosi hyvin just tänne meidän olkkariin.

      Poista
  4. Ihana kaappi! Ja kaikki muutkin noi vanhat kalusteet eteisessä -ottaisin! Meillekin on siunaantunut vanhoja kalusteita ja kaikille ei todellakaan olisi edes tilaa...En vaan pysty vastustamaan, jos löydän jostain sopuhintaan kivan lipaston tai kaapin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei vanhoista huonekaluista voi kieltäytyä, jos helmi tulee eteen... Meillä on kyllä itse asiassa vielä tilaa ja ihan oikea tarvekin muutamalle. Mutta uskon kyllä, että kun tila alkaa täytyyä, niin kohdataan taas uusia ongelmia... :D

      Poista
  5. Ojjoi, mä niin tunnen tuon tunteen!! Ja koko kämppä on sekaisin innosta! ;) Aivan ihana kaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjaimellisesti kämppä on sekaisin innosta... :D

      Poista
  6. Tekemisen meininkiä tupa tulvillaan :) Kiva kaappi, kyllä se siitä valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä sitä energiaa ja tekemisen meininkiä tosiaan olikin. Viime aikoina ei ole oikein energiaa riittänyt mihinkään.. mutta jospa sen sutisi tässä lähiaikoina loppuun. Olisi kiva ottaa kaappi käyttöön ja toteuttaa nuo muutkin suunnitelmat muiden mööpeleiden suhteen. Voisi olla ihan piristävää. :)

      Poista
  7. Aivan ihana kaappi! Todellinen löytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, niin minustakin! En muista enää tarkkaa hintaa, mutta se oli jotain niin vähän, että todellakin kaiken vaivan väärtti. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...