torstai 12. toukokuuta 2016

Lapsen maailma + arvonta

Yhteistyössä Lapsen maailma.

Olen saanut tutustua nyt neljän numeron verran Lapsen maailma -lehteen (ja nyt perjantaina pitäisi postilaatikkoon kolahtaa vuoden viides lehti). Tämä itselleni uusi, kerran kuukaudessa ilmestyvä, yli 60-sivuinen julkaisu ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu, vaan tänä vuonna ilmestyy jo 75. vuosikerta.



Lapsen  maailma on Lastensuojelun Keskusliiton kustantama ja sen tuotto menee keskusliiton toimintaan. Lehti on yllättänyt  minut kiinnostavuudellaan ja monipuolisuudellaan erittäin positiivisesti. Se on suunnattu pääasiassa lapsiperheille ja lasten parissa työskenteleville, mutta mielestäni lehti sopii kaikille, joita vähääkään kiinnostaa lasten ja nuorten asiat.


Lehti käsittelee lasten ja nuorten kasvatusta, sekä lastensuojelukysymyksiä, mutta erittäin kiinnostavalla ja monipuolisella tyylillä. Lehdestä voi löytää esimerkiksi tutkimustuloksia lapsiperheiden ja lasten median käyttötottumuksista (ja paljosta muustakin), historiallisia tietoiskuja, harrastuksia, kirjavinkkejä, haastatteluja, elämäntarinoita ja vaikka mitä!



Erittäin mielenkiintoinen oli mielestäni erityisesti tämän vuoden toinen numero, jossa oli paljon asiaa sosiaalisesta mediasta. Kuinka paljon on oikein paljastaa lapsesta esim. blogissa, kuka määrittelee rajat, miten some vaikuttaa puheenkehitykseen, miten opettaa lapselle medialukutaitoa jne. Ajankohtaisia aiheita meillä ja varmasti monessa perheessä. Aihe on hieman ehkä jopa kuuma peruna ja jakaa paljon mielipiteitä. Nykyajan lapset kasvavat kuitenkin nopeasti muuttuvassa digiajassa, joten on hyvä, että infoa on saatavilla - sekä lapsille, nuorille, että meille vanhemmillekin.


Lasten maailma löytyy myös 


Onko lehti tuttu? Mitä juttuja haluaisit lukea siitä? Kirjoita vastauksesi kommenttilootaan perjantaihin 20.5. mennessä, niin voit voittaa Lapsen maailman 6 kk:n lehdet (määräaikainen tilaus) itsellesi! Arvon voittajan kaikkien kommentoineiden kesken ja ilmoitan siitä täällä maanantaina 23.5.

ps. älkää välittäkö kokoa vaihtelevasta fontista, Blogger ei suostu tänään yhteistyöhön kanssani..

15 kommenttia:

  1. Ei oo tuttu, mut mielelläni lukisin. Kasvatukselliset asiat kiinnostaa eli aika laajalti :)

    VastaaPoista
  2. Lehti ei ole itselleni tullut, mutta jossain olen sitä kuitenkin joskus lukenut. Äitinä lehti tulisi varmasti luettua :) Kiinnostava juttu olisi esim. ainakin artikkeli lasten netin käytöstä.

    T. Niina
    Lumia85@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Työn puolesta lastentarhanopena tuttu ja mielelläni tilaisin kotiinkin!

    VastaaPoista
  4. Ei ole vielä lehti tullut tutuksi, mutta mielenkiintoiselta vaikutti. Teinin äitinä siihen liittyvät jutut kiinnostaisi.
    Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  5. Ei ole tuttu lehti. Mielenkiinnolla tutustuisin.
    annukka3650@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ei oo tuttu ennestään, mutta kiinnostuin heti. Kasvatusasiat kiinnostaa etenkin.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  7. On tuttu vain nimeltä ja lehti kiinnostaisi kovasti. Kaikki kasvatukseen liittyvä kiinnostaa minuakin.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Hennajenniina
    Lehti ei ole tuttu mutta olen hieman tietoinen siitä, haluaisin lukea lapsiperheiden arjesta ja siitä miten yhdistää perhe ja työ sujuvasti.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut lehdestä, mutta en ole päässyt vielä lukemaan! Vaikuttaa kyllä mielenkiintoisesta :) Minua kiinnostaa myös lukea perheen ja työn yhdistämisestä, koska itselläni on työhönpaluu pian edessä.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  10. On tuttu, olen jo vuosia haaveillut sen tilaamisesta. Jostain syystä en saa ikuna aikaiseksi..

    Lukisin mielelläni erityislapsien pärjäämisestä nyt, kun erityiset ryhmät on lakkautettu. Uusperheiden vaikeuksista, selviämisestä. Kotihoidon vaikutuksesta myöhempään elämään, kasvaako tasoerot koulunaloittajilla?

    VastaaPoista
  11. Mielelläni tähän lehteen tutustuisin paremmin :) T: PirreÖ

    VastaaPoista
  12. Airiina
    Ei ole lehti tuttu kuin nimeltä, hyvällä asialla on ja kaikki lapsiperheiden jutut ovat kiinnostavia.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  13. On tuttu, neuvolassa olen lueskellut. Olisipa kiva voittaa :) Kaikki pieniin lapsiin liittyvät jutut kiinnostavat.
    Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  14. Joskus olen lehteä kyllä lukenut, mutta kovin tuttu se ei ole. Lapsiperheen jutut kiinnostavat aina =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Peppinen
    Ei ole ennestään tuttu mutta tutustuisin mielelläni kyllä.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...