maanantai 17. lokakuuta 2016

Räkäpään terveiset ja I love me -messulippuarvonta

Meinasin aloittaa tämän kirjoittamisen, että "niin vain syyskuukin jo vaihtui lokakuuhun...", kunnes tajusin, että mehän ollaan jo lähempänä marraskuuta kuin syyskuuta. Kertoo jotain allekirjoittaneen aivotoiminnasta tällä hetkellä. Syy hitauteen löytyy osittain aivosolujen liikehdintää vaikeuttavasta sitkeähköstä limasta ja räästä, joka yrittää vallata alaa kallon sisäpuolella. Toki myös tämä monelle kovin tuttu termi arki. Liikaa ajateltavaa pienelle pääpololle, jotta ei meinaa siis edes kalenterin perässä pysyä. Sen vuoksi meinasin ihan unohtaa, että mulla olisi kaksi messulippua arvottavana ensi viikonlopun I love me -messuille!

arvonta

Jotenkin näiden messujen slogan Ole tärkeä itsellesi tuli ihan hyvään saumaan muistuttamaan, että kaiken arkisähläyssirkuksen keskellä olisi hyvä myös muistaa pitää itsestään huolta. Että jaksaa painaa niitä velvollisuuksia vastedeskin. Pitäkää tekin!

Arvon siis pikana yhden lippupaketin, joka sisältää kaksi lippua messuille. Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen huomiseen tiistaihin klo 21 mennessä. Anonyymien kannattaa jättää joku tunnistettava nimimerkki. Arvon liput viimeistään keskiviikkoaamuna, joten kannattaa tulla katsomaan, mikäli onnetar potkaisi, niin ehdin saada liput ajoissa matkaan.

Räättömämpää (oi, suomen kieli!) viikon aloitusta kaikille!

*) liput saatu

27 kommenttia:

  1. Kyllä sitä kiireessä ja väsymyksen keskellä kaikki muut (lapsi, eläimet, velvollisuudet) menee itsensä edelle, ikävä kyllä. Täytyisi vaan muistaa ottaa hetki omaa-aikaa, olise sitten kynsien lakkaus ja kasvonaamio tai vapaa-päivä.

    Mukana lippujen arvonnassa

    VastaaPoista
  2. Ois kivaa mennä, mukaan arvontaan! :)
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  3. En ole ikinä ollut tuollaisessa messutapahtumassa. Ois kiva elämys :) Mulle riittäisi yksi lippu :)
    Reija

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa:)

    Maria
    markkamaran@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kiva olisi mennä miniän kanssa. Mukana siis arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olis ihana päästä kun ei oo aiemmin tullu käytyä :)

    VastaaPoista
  7. Syksyllä varsinkin itsensä muistaminen tulee tarpeeseen, kun jaksamista ja vastustuskykyä koetellaan :). Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa :)

    Miisa
    miseliini92@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa!
    minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  10. mukana arvonnassa! :)
    idada_@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Sama vaiva täälläkin, onneksi hellittämään päin
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  13. Mukana... messuilta ois tarkoitus hamstrata mm. vitamiineja, jospa pitäs edes pikkuisen flunssaa loitolla

    marialuok at gmail.com

    VastaaPoista
  14. Arvonnassa mukana:-) Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa! Näin raskauden loppumetreillä olisi ihana päästä vielä messuilemaan :)

    Huli81

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa!

    -Päikkis-

    VastaaPoista
  17. Hei,tietenkin olen mukana arvonnassa ❤️Suunnitelmissa on mennä oman tyttären kakussa messuille ja katselemaan vähän ehkä ns tyttöjen juttuja .t.tuiskutuuli

    VastaaPoista
  18. Mukana!
    ivlip.97@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Osallistun arvontaan :)
    heini-k@windowslive.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa!
    Maijakalli13@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa!
    Maijakalli13@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana! :)
    aaltonen.suvi@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olisi kiva päästä uudestaan messuille! Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa :)
    sonjamaria@outlook.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...