perjantai 2. joulukuuta 2016

Pitkä polkka - ennen ja jälkeen

Mitä vanhemmaksi elän, sen laiskempi kampaajalla käyjä minusta on tullut. Joskus nuorempana olin kaukaa viisas ja varasin aina kampaajalla käydessäni uuden ajan muutaman viikon päähän. Niin ei välit päässeet venymään liian pitkiksi, kuten nykyisin. Joskus kesällä taisin viimeksi kampaamon tuolissa istua. Jostain syystä en osaa enää suunnitella kampaajakäyntejä viikkojen päähän, vaan kun akuutti tarve kampaajalla käynnille iskee, aika on saatava pian. Mielellään heti. Tänä aamuna päästä roikkui vielä elottoman näköinen, latvasta hamppuuntunut ja juurikasvuinen karvaläjä. Vaan ei enää.

Ennen:
hair beforehairdresser before

Peilin kautta kännykällä otetut surkeat kuvat kuvastavat oikein hyvin frisyyrin tilaa ennen kampaajan taikasauvaa. Ihan järkky!

Jälkeen:
long bob

Samanlainen pitkä polkka sieltä sinnikkään saksimisen jälkeen löytyi, mikä tätä päätä on kehystänyt ennenkin. Malli, joka on nyt ollut jo vuosia sama, koska tykkään sen helppoudesta ja monikäyttöisyydestä. Ylettää vielä kiinnikin vallan hyvin. Juurikasvu häivytettiin muutamalla vaalealla raidalla ja latvan vanhojen raitojen sekaan lisättiin tummempaa tuomaan elävyyttä.

Heti piristyi olemus ja mieli kummasti. Nyt kun tästä mun piristy hyvä ihminen -projektista voi jälleen ruksata yhden homman tehdyksi, voikin siirtyä seuraavaan. Se olkoon: tapaa ystäviä, naura, juo viiniä, tule hiprakkaan, naura vielä pari vuotta lisää, tanssahtele ja sukella hauskan illan päätteeksi hotellin lakanoihin nukkumaan. Ja kas, se iltahan onkin jo huomenna! Miten sattuikin.

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä tosi kaunis hiusväri!
    Mä kokeilin sitä vaaleampaa, mutta ilmeisesti mun punapigmentti vetää sen jatkuvasti sellaiseksi kus* eikun siis oljen väriseksi :D
    Mutta siis aivan ihana tukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on luonnostaan sellainen viileä, harmaaseen taittava hiusväri, joten vaalea pysyy mulla kyllä helposti ihan puhtaan sävyisenä! Muistan kyllä joskus nuorena kun tuli tehtyä itse värjäyskokeiluja... ne saattoi joskus päätyä tosi keltaisiksi! :D Se ei kyllä ole kiva.

      Mutta punapääthän on hei hotteja! ;)

      Poista
  2. Kaunis lopputulos. Mulla taitaa olla 3 vuotta, kun olen viimeksi käynyt kampaajalla. Olen tottunut leikkaamaan hiukseni itse. Noh, helppoahan se on rapsaissa puolen vuoden välein 5 cm latvoista pois. Itse asiassa nyt olisi taas sen aika taas. Olisi mielenkiintoista repäissä ja leikata jonkinlainen lyhyempi malli. Ja raitojakin olisi kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) Oletpa taitava jos itse pystyt hiukset leikkaamaan! Oon joskus yrittänyt, mutta lopputulos oli, noh, sellainen ihan huolella kerrostettu, vaikka ei pitänyt. :D

      Ja rohkeutta vaan! Raidoilla saa mukavasti elävyyttä väriin ja hiuksethan kasvaa aina jos lyhyempi malli ei tunnukaan hyvältä. :)

      Poista
  3. Voih,pitääks mun lähteä Porvooseen kampaajalle!? Upeat hiukset sulla. Asun Vantaalla ja tuntuu,ettei täällä osata kerrostaa...nuorena kävin Stokiksessa asti leikkauttamassa hiukseni. Mulla olis just aikomus leikkauttaa,on sellanen ylikasvanut tasapitkä häntä. Haluun tollasen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiisu, ehdottomasti Porvooseen kampaajalle! Samalla teet kivan pikku joulukierroksen vanhan kaupungin putiikeissa ja kahviloissa! ;) Voin suositella Rihkamakadun Soul hair and beautya. :)

      Poista
  4. Joulukierrosta en ehdi enää tehdä, mutta taidan varata ajan tuonne...Porvooseen on aina mukava tulla! Kiitos tosta osoitteesta, oikein ihanaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, että vastaamisessa kesti! Kävitkö kampaajalla? Tai Porvoossa ylipäätään? :)
      Tänne kannattaa tosiaan tulle, oli vuodenaika mikä hyvänsä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...