perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kierrätä kesäiloa!

Yhteistyössä: Kauppakeskus Itis ja Hope

Tässä kesän kynnyksellä.. tai no, ulkona on kuusi astetta lämmintä, mutta ainakin kesäloman kynnyksellä, on tullut käytyä läpi lasten kesäkamppeita. Aika moni kesävaate näyttää tehneen talven aikana taas kutistumistemput, joten kiertoon joutavat. Meillä onkin kotona nyssäkkä jos toinenkin lojunut nurkissa sisustuksen elävöittäjänä jo hyvän aikaa odottelemassa jatkokäsittelyä. Eli suomeksi: lajittelua kirppiksille ja muualle kiertoon. Kirppispöydän vuokraamiselle en ole löytänyt aikaa enkä inspistä. Nettikirppareilla olen myynyt jotain, mutta homma on turhauttavan hidasta ja muutenkin meinaa mennä hermot av- ja yv-hommiin. Hv sanon minä.

kauppakeskus itis

Sattuikin mainioon saumaan saada pyyntö osallistua Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n Kesäiloa-keräykseen kauppakeskus Itiksessä. Hopella on keräyspiste Itiksessä tämän viikon ajan (29.5.-4.6.) ja pisteellä voi kierrättää hyväkuntoiset lasten ja nuorten vaatteet sekä varusteet, tai lahjoittaa vaikkapa hyppynarun tai jalkapallon vähävaraisen perheen lapselle tai nuorelle.

Me käytiin eilen Itiksessä viemässä oma lahjoitus keräykseen. Meiltä lähti kiertoon kummaltakin lapselta mm. paitoja ja housuja, kurakamppeet ja jokunen Plaston lelu. En ehtinyt kaikkea käydä läpi, joten valitettavasti lajiteltavaa jäi kotiin vieläkin. Mutta pakko sanoa, että kyllä keventyi mieli, kun pääsi edes osasta eroon näin kätevästi. Kaupan päälle sai hyvän mielen.

kesäiloa hyväntekeväisyyskampanja

Tavoitteena on kerätä 1000 lahjoitusta vähävaraisille perheille. Tarvetta on kaikenlaisille ulkoleluille, kylpypyyhkeille, hyväkuntoisille kesävaatteille jne. Itis on lahjoittanut keräykseen 100 kassia, jotka sisältävät jalkapallon, katuliidut, hampurilaisravintolan lahjakortin, sekä lippuja Leikkiasemalle ja minijunaan. Lisätietoa keräyksestä löydät täältä.

Haastankin nyt KAIKKI kynnelle ja Itikseen kykenevät osallistumaan tähän keräykseen hyvän asian puolesta. Käy viemässä vielä tämän viikonlopun aikana teille turhat lastenvaatteet ja -tavarat Itiksen keskusaukiolla sijaitsevaan keräyspisteeseen. Vapaaehtoiset päivystävät pisteellä koko kauppakeskuksen aukioloajan, joten tässä on vielä koko pitkä viikonloppu aikaa! Kampanja huipentuu sunnuntaina klo 11 Isac Elliotin ilmaiskeikkaan.

Mukavaa (ja kesäisempää) viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...